Teksti: Tuomo Björksten. Julkaistu Aamulehden SU Asiat -liitteessä 27.5.2007.
Mihin kaikki kympin tytöt päätyvät? Ne muita lahjakkaammat koululaiset, jotka tekevät läksynsä aina viimeisen päälle huolellisesti ja joiden todistuksissa ei ole pienintäkään moitteen sijaa. Mitä heistä tulee?
Heistä tulee kirurgeja, juristeja tai pankkiireja. Osa heistä saattaa pyrkiä kauppakorkeakouluun ja perustaa oman yrityksen, toisista tulee poliitikkoja, joku sekoaa.
Tai sitten, jos he ovat kuin Helsingin yliopiston tutkija Pilvi Torsti, 31, he ryhtyvät työkseen edistämään maailmanrauhaa.
Olipa kerran 1990-luvulla Bosniassa kaupunki nimeltä Mostar. Se oli kaupunki, jossa alueen etniset ryhmät asuivat sekoittuneina, muslimit enemmistönä kaupunkia halkovan Neretva-virran molemmilla puolilla.
Joen yli kulki ikivanha, vuonna 1566 valmistunut Stari mostin silta, joka kuului Unescon maailman-perintökohteisiin. Sillan oli aikoinaan suunnitellut turkkilainen arkkitehti Mimar Hajrudin, ja sen rakentaminen oli vienyt paikallisilta seitsemän vuotta. Kaupungin nuoret pojat hyppivät uimahyppyjä sillalta jokeen, sillä turistit maksoivat tempusta mielellään kympin tai pari. Saattoi joskus jokunen nuoriparikin kuiskutella sillalla ujosti.
Sitten tuli sota.
Piiritys alkoi huhtikuussa 1992. Serbit moukaroivat kaupunkia raskaalla tykistökeskityksellä. Pelkästään moskeijoita tuhoutui 17. Kroaatit ja muslimit taistelivat yhtenä rintamana serbejä vastaan, kunnes vuonna 1993 sota laajeni myös näiden kahden ryhmän välille. Muslimit ryhmittyivät Neretvan itäiselle puolelle ja kroaatit länsipuolelle. Kaupunki oli niin pieni, että jako muslimien ja kroaattien asuinalueisiin tuntui välillä vähän hassultakin. Kirkonkellojen ääni ja minareettien rukouskutsut halkoivat vuorotellen ilmaa.
Sodan aluksi, aivan ensimmäisenä, tuhottiin vanha silta.
Samaan aikaan toisaalla yläasteen päättänyt Pilvi Torsti halusi tehdä jotain vähän erilaista.
- Kuulun niihin ihmisiin, joilla on rajattomasti energiaa ja jotka eivät oikein edes tiedä, mihin sitä kanavoisivat. Minua ärsytti yläasteella se, että kun pärjäsi koulussa ja oli samalla aktiivinen, siitä olisi pitänyt olla melkein pahoillaan. Ja vaikka olisi tehnyt mitä, kympin tytön roolista oli vaikea murtautua irti.
Hän suoritti 1990-luvulla kansainvälistä IB-ylioppilastutkintoa United World Colleges -järjestön ylläpitämässä lukiossa Italian Duinossa, aivan entisen Jugoslavian ja nykyisen Slovenian rajan tuntumassa. Yksi tärkeä osa koulun toimintaa oli vapaaehtoistyö sota-alueella Bosniassa.
- Koulussa oli paljon pakolaisleireiltä poimittuja yksilöitä, joiden kohtalot tulivat tutuiksi. He olivat samanikäisiä ja heidän elämänsä oli ollut hyvin samanlaista kuin minullakin, kunnes vain yhtäkkiä koko pohja oli pudonnut pois. Kukaan ei tiennyt miksi, eikä muuten tiedä vieläkään. Silloinhan ihmisellä herää halu auttaa.
United World Colleges -järjestöllä on 12 koulua eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Intiassa, Costa Ricassa, Walesissa, Yhdysvalloissa ja Hong Kongissa. Suomalaisille ensimmäisen vuoden lukiolaisille myönnetään vuosittain kymmenkunta stipendiä kahden vuoden tiiviiseen opiskeluun jossakin järjestön lukioista. Opiskelun lisäksi ohjelmaan kuuluu paljon liikuntaa ja vapaaehtoistyötä.
Torsti koki vihdoin päässeensä suomalaisesta peruskoulusta paikkaan, jossa hänen aktiivisuuttaan arvostetaan.
- Lahjakkuudella ei sinänsä ole mitään arvoa, jollei lahjakkuus ole tekoja. Voi olla vaikka kuinka lahjakas millä kriteereillä tahansa, mutta jos se ei kanavoidu mihinkään järkevään, mitä merkitystä lahjakkuudella on?
- Olen aina kokenut, että jaksan paljon. Mutta on paljon ihmisiä, jotka jaksavat paljon, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Olin käynyt pienellä paikkakunnalla Lammilla koulua ja koin usein olevani vähän erilainen. Oli hirveän tärkeää ja vapauttavaa päästä siinä vaiheessa United World Colleges -yhteisöön, jossa ei erottunut mitenkään joukosta. Sata ihmistä halusi tehdä kauheasti kaikkea. Sai olla innostunut.
Kannattaa huomata, että Pilvi Torsti on valtiotieteiden tohtori, jonka ansioluettelo on seitsemän sivua pitkä.
Vuolas cv paljastaa laajan kielitaidon. Torsti puhuu englantia, serbiaa, kroatiaa, bosniaa, saksaa, italiaa, nepalia - ja jotenkuten ruotsia. Balkanin kielten taito on hankittu pänttäämällä ensin pari vuotta Helsingin yliopistossa ja puhumalla kieltä paikan päällä.
Aukotonta syytä Bosnian sodalle ei ole löydetty. Torstillakin on vain hatara teoria.
- Käsittelemätön historia on aina todella vaarallinen ja räjähdys-altis asia. Jos yhteiskunta haluaa pysyä vakaana, sen on syytä tehdä kaikkensa, jotta kaikki yhteiskunnan jäsenet kokevat menneisyytensä arvokkaaksi. Heidän tarinansa on osa yhteistä tarinaa.
Kun Torstin sukupolvi varttui aikuiseksi 1980-1990-lukujen vaihteessa, poliittinen ja taloudellinen järjestelmä oli romahtamassa eri puolilla Eurooppaa. Jugoslaviassa sosialistidiktaattori Josip Broz Tito oli kuollut 1980. Hänen jälkeensä valtaa yritettiin jakaa demokraattisesti osavaltioille huonolla menestyksellä.
- Samaan aikaan Kroatian ja Serbian presidenteiksi nousi sellaisia henkilöitä kuin Franjo Tudjman ja Slobodan Milosevic, joilla oli hirveä vallanhimo ja jotka osasivat vedota ihmisten pelkoihin ja epävarmuuteen. He ottivat nationalismin oman poliittisen kampanjansa käyttöön.
Bosnian kehitystä voisi verrata nykypäivän terroristeihin ja heidän vallanhimoisiin johtajiinsa.
- Meissä kaikissa asuu hirviö, jonka sivistys on taltuttanut. Historioitsijan rooli on ainakin pitää huolta siitä, että menneisyys käydään läpi. Uskon, että esimerkiksi Virossa patsas ei olisi herättänyt mitään intohimoja, jos Viron venäläinen 30 prosentin vähemmistö olisi hyväksytty osaksi sikäläistä yhteiskuntaa, Torsti pohdiskelee.
- Turhautuneet, toivottomat nuoret miehet ovat minusta hyvin vaarallisia.
Bosniassa käsittelemätöntä historiaa olivat toinen maailmansota ja sen jälkeiset tapahtumat. Kroaatit kokivat, että Titon Jugoslaviassa heitä oli jatkuvasti syrjitty. Serbit taas kokivat vääryydeksi Kosovon albaanimaakunnalle rakennetun autonomisen aseman. Milosevic osasi käyttää tätä tunnetta taitavasti hyväkseen.
Elettiin loppiaista 1997, kun linja-auto saapui synkän sotahistorian näyttämöksi joutuneeseen Mostariin. Kaikkialla aisti tuhotun kaupungin kolkon tunnelman.
Bussista nousi 21-vuotias Pilvi Torsti. Hän oli liikkeellä yksinään toimittajan tehtävissä.
- Bosnia oli hävityksen maa. Edelleen aina kun ajattelen niitä näkymiä, minua alkaa melkein itkettää. Luonnon kauneus, ihmisen tekemä hävitys ja jonkinlainen idän ja lännen kohtaaminen olivat voimakas kokemus.
Neljä vuotta myöhemmin Torsti oli luennointimatkalla vanhassa koulussaan Italian Duinossa ja istui lounaalla 40 vuotta samassa UWC-järjestössä vaikuttaneen entisen rehtorinsa kanssa. He ryhtyivät pohtimaan, voisivatko he tehdä jotain edistääkseen rauhaa Bosniassa. Koska "aina kannattaa yrittää", he kehittelivät suunnitelman uudesta United World Colleges -koulusta, joka perustettaisiin sodan runtelemaan Bosniaan. Mukaan innostettiin vielä yksi ensimmäisen UWC-koulun 1960-luvulla Walesiin perustaneista aktiiveista.
Rahoitusta ei kuitenkaan järjestynyt, ja hanke oli luisua roskakoriin.
Elämässä asiat kuitenkin usein tuppaavat järjestymään. Suomen Kulttuurirahasto myönsi Torstin hankkeelle apurahan, jonka turvin hän saattoi muuttaa perheensä kanssa Sarajevoon puoleksitoista vuodeksi hankkimaan täysipäiväisesti rahoitusta ja muuta tukea koululleen sekä tekemään käytännön valmisteluja. Onnistumisesta ei ollut mitään varmuutta.
Torstin sormessa kiiltää isokokoinen rauhansymbolilla varustettu sormus.
- Sormus muistuttaa minua ikuisesti siitä, että elämässä pitää aina rohkeasti keskittää tekemisensä asioihin, jotka tuntuvat tärkeiltä, silloinkin kun se muiden mielestä näyttää järjettömältä. Ja kiersiväthän nämä kaksi hankkeen kumppaniani 70-80-vuotiaina miehinä kanssani miinavaara-alueella Bosniassa. En vain voinut luovuttaa.
Koulu käynnistettiin Mostarissa syksyllä 2006. Opetuksen lisäksi koulu tarjoaa paikallisille nuorille mahdollisuuden tavata - melkein kuin varkain - ihmisiä, joilla on erilaiset etniset taustat. Torsti uskoo, että se edistää pysyvää rauhaa.
Bosnialaisilla nuorilla on sitä paitsi Torstin tekemän tutkimuksen mukaan lujempi usko rauhaan kuin eurooppalaisilla nuorilla keskimäärin.
- Tutkittuna asiana rauha ei olekaan vain jonkun hihhulin heitto, vaan se on kovaa tilastotiedettä. Siitä voi piirtää käppyröitä, jolloin siihen on helpompi uskoa. Rauhasta tulee sallittu tarina, Torsti sanoo.
Hänelle myönnettiin huhtikuussa Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Nuoret menestyjät -palkinto. Torsti on tulevaisuuden tekijä ja yksi vastaus siihen, kuka jatkaa presidentti Martti Ahtisaaren ja muiden työtä Suomen kansainvälisen brändin rakentamisessa. Rauha kun on parasta kriisinhallintaa.
- Olen saanut elämässä käsittämättömän paljon. Minulla on ihanat lapset ja kumppani, ihanat ystävät, olen saanut tehdä mielenkiintoista työtä ja elää erilaisissa maailmoissa. Henkilökohtaisessa elämässä minulla ei ole oikeastaan enää mitään unelmia paitsi tietenkin elämän jatkuvuus.
Pilvi Torsti käveli keväisenä iltana 2006 ystävänsä Ivanan kanssa jälleen Mostarin katuja.
- Usein kävelen edelleen vahingossa väliaikaiselle sillalle, kun en tahdo muistaa, että uusi silta on rakennettu, Ivana kertoi.
Mostarin vanha silta oli rakennettu uudelleen kahta vuotta aikaisemmin. Se oli iso kansainvälinen mediatapahtuma.
Vielä vuosituhannen alussa kaupunki vaikutti kroaatit ja muslimit jakavan linjan kohdalla aivan autiolta.
Nyt kaupungin asukkaat liikkuivat kaupungilla jo vapautuneemmin.
Tuntui uskomattomalta, että nämä toisiaan tappaneet etniset ryhmät rakensivat rauhaa ihan tosissaan, vaikkakin haparoivin askelin. Mostarin kaupunki oli lyhyessä ajassa noussut raunioista uudelleen.
Se oli herkkä hetki.