Selaat Tuomo Björkstenin vanhoja kuvasivuja. Katso myös uudet sivut!

Tuoreita ideoita ja tarinoita. Espoo, Finland.

Tuomo Björksten

22.6.2006

Tikkaprojekti

Seuraava kuva >> | Kuvalista > > | Katso kuva isompana

Käpytikka poimii puun rungolta hyönteisiä.

Nyt se on sitten ohi. Kävin eilen moikkaamassa käpytikkaa perheineen tutulla pesimäkololla Myllyjärvellä. Tikanpojat alkavat olla jo niin isoja, että pian ne lähtevät pesästä. Olen seurannut kahden tikkapesueen elämää nyt kuukauden päivät. Toinen pesäpaikka sijaitsi Eerolanlahdella.

Käpytikan poikaset pitävät mieletöntä meteliä kerjätessään ruokaa kesäkuun kiihkeinä kasvupäivinä. Pesäkoloa ei kertakaikkiaan voi olla huomaamatta. Luulisi tämän olevan melkoinen turvallisuusriskikin, mutta toisaalta tikat pesivät näissä molemmissa tapauksissa alueilla, joissa liikkuu sen verran ihmisiä, etteivät monet petoeläimet pesäkoloille uskalla.

Tikkojen elämää seuratessa sattui monenlaista. Eerolanlahden pesäpaikalla oli hyttysiä kimpussa enemmän kuin olen pitkään aikaan kerralla nähnyt. Kymmenkunta itikkaa saattoi olla pelkästään polvessa kiinni.

Eilen Myllyjärven pesällä vastaan tuli siili. Maanrajasta alkoi kuulua kummallista rapinaa ja kun olin siinä aikani asiaa ihmetellyt, siili lyllersi esiin ja alkoi nuuskia puunoksia metrin tai parin päässä minusta. Siilin kuvaaminen ei oikein onnistunut, mutta kohtaaminen oli silti ihan mukava.

Mukavia elinpäiviä nuorille käpytikoille! Toivottavasti hyönteis- ja toukkasato on runsas!

Kuvan hakusanat: ruoan

Kuvan numero:

107-2909

Kuvauspaikka:

Kuvausaika:

25.5.2006 klo 11.10

Polttoväli:

600 mm

Aukko:

f/8

Suljinnopeus:

1/250 sekuntia

ISO-herkkyys:

800


Kommentoi kuvaa tai sarjaa

Nimesi:

Sähköpostiosoitteesi (ei tule näkyviin):

WWW-sivujesi osoite (jos on):

Asuinpaikkakuntasi tai vastaava:

Kommenttisi:

Roskapostin torjumiseksi kirjoita tähän luontokuvaus: