Teksti: Tuomo Björksten. Julkaistu Aamulehden SU Ihmiset -liitteessä 15.7.2007.
Ohhoh! Kuinka tässä näin pääsi käymään?
Kun kirjailija Tommy Tabermann, 59, nousi ensimmäistä kertaa tuoreena kansanedustajana eduskunnan portaita, hänen piti nipistää itseään. Hänestä oli todella tullut poliitikko, valtiomies, senaattori.
Ja hän sentään vihaa palavereita: isoja ja pieniä, jopa asuntonsa taloyhtiön kokouksia, joita hän on viimeiseen asti vältellyt.
Moni muu tuore kansanedustaja on ollut valtuustojyrä tai aktiivipoliitikko jo ennen nousuaan Arkadianmäelle. Tabermann on ollut rakkausrunoilija, proosakirjailija ja tv-esiintyjä.
Tabermannin kampanja oli pienimuotoinen verrattuna moniin muihin ehdokkaisiin. Silloin keväällä, vaalien aikoihin, hänellä oli kova kiire muiden töiden parissa. Piti esimerkiksi valmistella kahta tekeillä olevaa kirjaa, näytelmää ja luennoida.
Tabermann ehti vierailla kolmessakymmenessä tilaisuudessa lausumassa runoja. Samaan aikaan useat ammattipoliitikot kiersivät aktiivisesti satoja eri tilaisuuksia.
Ääniä tuli lähes 5 000. Rahaa paloi 13 000 euroa. Äänimäärä oli Tabermannille pettymys, sijoitus oli vasta 31. Uudenmaan vaalipiirissä. Ehkä hän oli toivonut, että näkyvyys julkisuudessa olisi tuonut enemmän ääniä. Eduskuntaan hän silti pääsi.
Rakkausrunoilijasta ja kirjailijasta tuli poliitikko yhdessä yössä. Se tapahtui syksyllä 2006, kun hän suostui sdp:n sitoutumattomaksi ehdokkaaksi. Ehdokkuudesta ei puolueen sisällä äänestetty, vaan Tabermann tuli mukaan eräänlaisena mustana hevosena.
Hyppäys eduskuntaan oli Tabermannille strateginen veto, joidenkin mielestä elegantti siirto.
Uutisvuoto-ohjelman tulevaisuus oli vaakalaudalla viime vuoden syksyllä, kun Ylen viihdetuotantojen päällikkö Kari Kyrönseppä jäi eläkkeelle ja Harri Virtanen tuli hänen tilalleen. Samoihin aikoihin - näin Tabermann itse kokee - iltapäivälehdissä alkoi olla toistuvaa ja suunnitelmallista nälvintää häntä kohtaan. Osa kirjoituksista julkaistiin yleisönosastossa, mutta Tabermann pitää niitä silti ammattitoimittajien kirjoittamina.
- Jostain syystä minä ärsytän ihmisiä. En ymmärrä miksi, hän kummastelee.
Nuo tapahtumat vaikuttivat hänen päätökseensä ryhtyä ehdolle vaaleissa. Tarjolla oli neljäksi vuodeksi varma työpaikka ja toimeentulo sdp:n eduskuntaryhmässä.
- Demareiden menneistä teoista en kanna minkäänlaista vastuuta. Vastustan monia sdp:n ajamia asioita, se on mennyt liikaa valtionhoitajapuolueeksi.
Mielenkiintoista puhetta puolueen tuoreelta eduskuntaryhmän jäseneltä. No, minkälaisia asioita Tabermann sitten ajaa?
- Vastustan sitä eriarvoistumista, jossa usein palataan siihen vanhaan hokemaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Sehän on tässä uusliberaalissa talouspolitiikassa ollut aivan keskeinen ajatus, ja sitä meillä ollaan nyt kovasti ajamassa. Olen myös paikallista sopimista vastaan. Sitä, että työpaikoilla jokainen joutuu neuvottelemaan omat työehtonsa. Sehän tarkoittaa, että heikot ovat heikkoja ja vahvat vahvistuvat.
Jos aivan tarkkoja ollaan, Tabermann on itse aina ollut pätkätyöläinen, nimenomaan oman onnensa seppä. Esimerkiksi Uutisvuodossa sopimukset ovat vuoden mittaisia, ja palkkiot tuotantoyhtiö sopii kunkin esiintyjän kanssa erikseen.
Kirjailijakin hän on ollut pätkissä. Vapaaksi kirjoittajaksi hän on heittäytynyt kaksi kertaa elämässään. Ensimmäisellä kerralla 1970-1980-lukujen vaihteessa leipä oli tiukassa, ja hän joutui käymään Ruotsissa asti töissä ennen kuin palasi Helsinkiin vakituiseksi radiotoimittajaksi. Vasta 1990-luvun tv-työt nostivat hänet paremmin tunnetuksi julkisuuden henkilöksi.
Hänen kirjojaan on myyty vuosien varrella yhteensä noin puoli miljoonaa, kymmeniä tuhansia kappaleita teosta kohti. Tyypillisesti runokirjojen myyntiluvut ovat Suomessa muutama sata kappaletta.
Tabermannista on tullut Suomen puolivirallinen Amor, rakkausrunoilija, jonka kaikki tuntevat. Teoksia häneltä on ilmestynyt yhteensä 80, kolme useimpina vuosina. Ja niistä monilla on tunteisiin liittyviä, vahvoja nimiä, esimerkiksi: Kaipaus (1976), Suudelma (1977), Intohimon panttivanki (1980), Aistien alamainen (1995). Monien kirjojen kansikuvissa on ollut alastomia ihmisiä.
Tabermann haluaa silti itse muistuttaa, että hänen tuotantonsa käsittää muunkinlaisia teoksia, kuten vaikkapa viime syksynä ilmestyneen Pelastaja-romaanin. Tositapahtumiin perustuvan kirja kertoo tarinan hänen karjalaisen isänsä kotikylältä Uudeltakirkolta.
Entinen työtoverikaan ei ole varma Tabermannin yksipuolisesta rakkauslähettilään roolista. Hän luonnehtii Tabermannia kaksijakoiseksi ihmiseksi, josta ei voi olla aivan varma, kumpaa hän on enemmän: herkkä taitelija vai bisnesmies, joka rakentaa omaa Tommy Tabermann -brändiään.
- En minä nyt tiedä, onko minulla mitään tavaramerkkiä. Jokainenhan luo oman tyylilajinsa, Tabermann itse kieltää.
- En usko, että kukaan harkiten valitsee omaa aihepiiriään. Ne ominaisuudet pitää olla omassa itsessään. Ei työtä voi väkisin tehdä. Minun on joskus epäilty käyttävän mainostoimistoa urani suunnitteluun tai jotain muuta yhtä järjetöntä. Jossain vaiheessa sellaiset rakennetut kulissit romahtavat.
Vaikka Tabermann yrittääkin kuitata brändinrakennuspuheet perättömiksi, markkinoinnin hän silti osaa. Sen voi päätellä esimerkiksi hänen omista nettisivuistaan. Kaikki kiinnostuneet voivat sivuilla rekisteröityä tilaajiksi, joiden sähköpostiin kilahtaa joka perjantai uusi, maksuton runo.
Se, jos mikä, pitää lukijakunnan uskollisena ja aktiivisena.
- Miksi minun rinnalleni ei kovin paljon ole tullut muita runoilijoita? Tabermann kysyy.
- Kaikki sanovat, että rakkaus on maailman helpoin aihe. Ei se ole helppo, se on kulunein teema. Siksi se on myös aiheena niin vaikea. Ja siksi minulle ei vuosien varrella ole ilmaantunut varteenotettavia kilpailijoita.
Rakkausrunoilija on itsekin kuin runo, sanoo entinen työtoveri.
- Tommyn oikeaan minään voi olla vaikea saada hirveän hyvin kontaktia. Tommy sopii runoilijaksi, koska runokaan ei avaudu yhtä helposti kuin joku dekkari. Hän on itsekin vähän sellainen mysteeri, työtoveri luonnehtii.
- Kaikkeahan ei tarvitse antaa eikä pidäkään antaa. Jotain pitää pitää itsellään, Tabermann vastaa.
- Se ei ole sulkeutuneisuutta, vaan se on vähän kuin siemenperunat, niitäkään ei syödä. Se on itsensä kunnioittamista. Mutta ehkä tässä kommunikoinnissani suomenruotsalaisuus ja karjalaiset juuret näkyvät. Pidän ihmisten kanssa olemisesta. En voisi esiintyäkään, jos ihmisten kanssa oleminen olisi vastenmielistä.
Tabermannin tuntevat arvioivat, että kova kritiikki, jota hän on saanut osakseen uransa aikana, on vaikuttanut Tabermanniin siten, että hän on mielellään hieman varovainen ja pitää tarkasti huolta julkisesta imagostaan.
Ainakin perheensä hän haluaa pitää poissa julkisuudesta. Hänen taustoistaan tiedetään vain, että avio- tai avoliittoja hänellä on ollut neljä ja että hänellä on kolme poikaa.
Tabermann lupasi tuoda rakkauden eduskuntaan ja sen hän todella on tehnytkin. Hän on pitänyt eduskunnan isossa salissa kaksi puheenvuoroa.
Otetaanpa esimerkki. 15. toukokuuta Tabermann lausui: "Olen vuosien varrella suositellut miehille niin kutsuttuja naispäiviä. Se on hyvin yksinkertaista: kun aamulla tekeytyy naisen asemaan ja viettää siellä päivän, niin havaitsee, että ei se hääppöistä ole, se tarjonta siellä toisella puolella, mutta ennen kaikkea oppii, että elämä on vähän toisenlaista siitä kulmasta katsoen."
Aiheena oli tuolloin naisjärjestöjen valtionavut.
Tai entäpä 10. toukokuuta käsitellyt tekijänoikeusasiat? Tuolloin hän puhui eduskunnassa seuraavasti: "Herra puhemies! Jokainen, joka tässä maailmassa on kerran edes rakastanut tai luonut - nämä kaksi kulkevat tässä maailmassa käsi kädessä - tietää, miten tärkeää on tulen vaaliminen, ettei päästä sitä sammumaan. Tämä operaatio sammuttaa tulen taiteilijoiden pesästä ja jättää sinne kylmää tuhkaa. Tämä on uusi sammon ryöstö."
- Salissahan puhutaan median kautta koko kansalle, ei vain toisille edustajille. Olen testannut tätä runollista puhetapaani tässä jo melkein 40 vuotta ja olen tullut siihen tulokseen, että se on paras tyyli, Tabermann kommentoi puheenvuorojaan.
Tabermann poseeraa kameran edessä hieman jännittyneenä ja epävarman oloisena, kuin pohtien, millaisia kuvista tulee. Hän haluaa pitää huolen siitä, ettei muuttuisi julkisuudessa pelleksi.
Esimerkiksi viime syksynä päättynyt kahdeksan vuoden työ Uutisvuodossa mietityttää. Hän on pohtinut, menettikö hän jotain suostumalla ohjelmaan. Jari Tervon kirjojen myynti on kasvanut tv-julkisuuden kautta merkittävästi, mutta Tabermannin kirjojen myyntiin se ei vaikuttanut.
Tai entäs sitten tämä nykyinen kansanedustajuus. Hän toivoo omaksuvansa pian uuden työn vaatimukset. Kansanedustajan tehtävät pitää hänen mielestään ottaa vakavasti.
Silti hän sanoo: - Katson, olenko tämän kauden, olenko ensi kauden, riippuu asioista. Varmaan vuoden sisällä teen päätöksiä.
Anteeksi, mitä päätöksiä?<7p>
- Jos eduskuntatyö alkaa häiritä kirjoittamista, jos mikä tahansa elämässäni alkaa häiritä kirjoittamista, se saa poistua. Kevät oli aika rasittavaa, kirjoittamisen lisäksi koko ajan luennoin ja syksykin on aika pitkälle buukattu.
Buukatulla aikataululla Tabermann ei suinkaan tarkoita eduskunnan täysistuntoja.
- Alkuun minulla oli vähän sopeutumisongelmia ja hämmennystä, ja luulen, että muillakin oli. Mikä tämä tällainen outo mies on, joka tänne ilmestyy. Hän haluaa alleviivata, että kansanedustajan työ ei ole hänelle taloudellinen tai statuskysymys.
- Olen jopa saattanut menettää tässä jotain, ainakin rahallisesti olen.
Tabermann ei halua tulla muistetuksi kansanedustajana. Hänellä on suurempi unelma. Hän haluaisi olla vähän kuin Eino Leino, jonka runot jäivät elämään hänen kuolemansa jälkeenkin. Siitäkin huolimatta, että kriitikot ovat aina katsoneet penseästi hänen kirjojaan. Esimerkiksi Aamulehti kirjoitti vuonna 1981: "Tabermannin runsaissa runoissa on upeita, jos kohta myös paatoksellisuuttaan laahaavia, romanttisia säkeitä, jotka taittuvat helposti pelkäksi lyyriseksi vaahdoksi".
Hänellä on edelleen vaikeuksia saada kirjojaan arvioiduksi Suomen suurimmissa lehdissä. Ehkä se johtuu siitäkin, että niitä tulee vuosittain ulos niin monta. Ehkä toimittajat ovat päättäneet, ettei lehdessä voi jatkuvasti olla juttuja Tabermannin kirjoista.
- Minun elinaikanani minuun kohdistettu kritiikki ei muutu, sille ei voi mitään. Toivon, että sitten, kun minä en ole kiusaamassa ja häiritsemässä olemassaolollani, runoni saisivat vihdoinkin oikeutta, Tabermann tuhahtaa.
- Kuinka paljon me muistamme Eino Leinon runoja? Ehkä maksimissaan kymmenen. Ja sekin on hyvä saavutus. Jos siihen pääsisi, hienoa olisi. Minun runoni voisivat olla kuin kansanlauluja. Nimeni voisi vaikka kadota niiden yhteydestä, ei nimeäni siellä tarvita.
Tänä ja ensi vuonna hän julkaisee jälleen useamman uuden teoksen. Kansanedustajan työstä huolimatta ensi vuosi saattaa olla kolmenkin kirjan vuosi.
- Minulla on kolmen kirjan aiheet mielessäni. Miksi jättäisin ne kirjoittamatta?
Muista töistään epävarma runoilija onkin yhdestä asiasta aivan varma: hän on syntynyt kirjoittamaan.