Kuvassa Kaius Niemi Lomo-kameransa kanssa.
Teksti ja kuva: Tuomo Björksten. Julkaistu Pikseli-lehden numerossa 6-7/2006.
Kylläpä se näyttää sympaattiselta! Helsinkiläinen toimittaja Kaius Niemi kumartuu eteenpäin pieni Lomo-kamera käsissään. Klik, klik, viritys, räps. Kuva tuli.
"Tämä kamerahan on erittäin karkea, mutta sen viehätys perustuukin juuri siihen", Niemi sanoo. Lomo on vastaisku japanilaisille automatisoiduille pikkukameroille, jotka kykenevät ottamaan tarkkoja kuvia, mutta joiden tuottamaa jälkeä Niemi pitää vähän tylsänä. Lomossa sähköistä on pelkkä valonmittaus. Muut säädöt, kuten tarkennusalueen valinta tai filmin herkkyys, pitää tehdä käsin. Lomo on pieni, muttei automaattinen.
"Ainoa ongelma tässä on, että nämä pikkuruuvit alkavat usein löystyä ja niitä pitää sitten vain kiristellä, koska muuten kameran etuosa alkaa heilua", Niemi sanoo ja pyörittelee Lomoa käsissään.
Kaius Niemi ei olisi ehkä ikinä törmännyt Lomo-kameroihin, ellei hänen Pietarissa asuva ystävänsä Sami Hyrskylahti olisi esitellyt neuvostoihmettä Niemelle joskus kultaisella 90-luvulla. Niemi innostui Lomo-kameroista sen verran, että on sittemmin kantanut Lomoa uskollisesti mukanaan. "Minulla on tällaisia pieniä jalkoja, joiden avulla saa hyvin pimeissä olosuhteissa otettua pitkiä valotusaikoja, mikä mahdollistaa kauniit värit ja tunnelmoinnin." Lomon valonmittaus mahdollistaa parhaimmillaan puolen minuutin valotusajat.
Igor Petrowitsch Kornitzky, Neuvostoliiton puolustusministeriön johtaja, oli saanut käsiinsä uudenaikaisen japanilaisen kompaktikameran vuonna 1981. Tutkittuaan sitä aikansa sotilas-, vakoilu- ja avaruustehtäviin optisia laitteita valmistaneen Lomo-tehtaan johtajan Michail Panfilowitschin kanssa, päättivät miehet kopioida kameran mallin ja alkaa valmistaa Neuvostoliitossa pieniä, perhekäyttöön hyvin soveltuvia kameroita.
Kornitzky ja Panfilowitsch olivat ymmärtäneet pikkukameroiden helppokäyttöisyyden. Niitä saattoi kuljettaa mukanaan kaikkialle ja niillä oli mahdollista tallentaa omaa ja perheen elämää kuviksi albumien lehdille.
Maailmanhittiä kamerasta ei olisi kuitenkaan pelkästään venäläisten ansiosta tullut. Pieni itävaltalainen opiskelijajoukko "löysi" kameran 1990-luvun alussa. Koska kamera tuotti kuvaa, joka oli täysin poikkeavaa muihin kameramalleihin verrattuna, opiskelijat alkoivat haalia kameroita eri puolilta itäblokkia. Kuvat saattoivat olla usein vähän epätarkkoja, valotus ei aina täysin onnistunut ja vinjetointi, eli kuvan reunojen tummuminen, oli voimakasta. Mutta toisaalta myös värit olivat rikkaat ja kuvilla oli selvä persoonallinen ilme.
Pian itävaltalaiset perustivat Lomographic Society International -nimisen yrityksen, joka alkoi rakentaa järjestelmällisesti Lomosta uutta valokuvaustrendiä. Toimipisteitä, "Lomo-suurlähetystöjä", perustettiin ympäri maailman. Yritys järjesti jo hyvin varhaisessa vaiheessa matkoja eksoottisiin kohteisiin, joissa harrastettiin - mitäpä muuta kuin Lomo-kuvausta. Kiinnostus kameraa ja sen ympärille syntynyttä yhteisöä kohtaan oli valtaisa.
Lomo-tehdas aikoi lopettaa kameran valmistuksen 1996, koska niiden tuotanto ei ollut enää venäläisille taloudellisesti kannattavaa. Lomographic Society teki Lomo-tehtaan kanssa sopimuksen kameroiden tilaamisesta yksinoikeudella. Muutaman vuoden kuluessa kameroita ei voinut enää ostaa mistä tahansa liikkeestä Venäjällä, vaan ne piti tilata Itävallasta lähes kuusinkertaisella hinnalla.
"Kameroita myytiin jossain vaiheessa Stockmannillakin johonkin 700 markan hintaan", Niemi sanoo. Pietarissa alkuperäiset Lomot maksoivat vielä vuosituhannen vaihteessa pari sataa markkaa.
Ota Lomo mukanasi kaikkialle.
Käytä Lomoa milloin tahansa - päivin ja öin.
Kuvaa lonkalta.
Älä ajattele.
Ole nopea.
Siinäpä muutamia sääntöjä, joita Itävallan Lomographic Society kehitteli Lomo-kuvaamisen perussäännöiksi.
"Tämä vaatii vähän harjoittelua eikä lopputuloksesta voi olla ikinä varma", Kaius Niemi naurahtaa. "Mutta se ei olekaan Lomo-kuvaamisen idea, että aina tulisi kaikkein selkeimpiä tai kauneimpia kuvia."
"Itävaltalaiset tekivät tästä kulttituotteen. He keksivät Lomo-kuvauksen idean, että kuvia voi ottaa miten vain. Kuvaamisen ei tarvitse olla sellaista, että kaikki on hirveän tarkkaan suunniteltua, vaan siinä on sellainen impressionistinen ote."
Työpöydällään Kaius Niemellä on on kolme Lomo-kameraa ja kaverilla lainassa on vielä neljäs. "Minulla on ollut näitä Lomoja uutiskeikoilla mukana. Muistan, että olen ainakin yhden kameran hukannut Albaniassa Kosovon sodan aikana. Siellä olisi kyllä ollut ihan hyviä kuvia sisällä", hän kertoo.
Helsingin Sanomissa työskentelevä Niemi on kuvannut Lomolla kuvia, joita on käytetty lehdessä, välillä jopa puolen sivun kokoisena sunnuntaiosaston avauskuvana. Myös Helsingin Sanomien varsinaiset lehtikuvaajat ovat toisinaan pitäneet Lomoa mukana uutiskeikoilla. Vaikka kamera vaikuttaa puoliksi vitsiltä, se on ollut toisinaan myös media-alan ammattilaisten työkalu.
"Kuvan ilme on hyvin persoonallinen", Niemi sanoo. "Siinä on jotain sellaista lomomaisuutta. Se tekee tietynlaisen klangin kuviin."
Yksi kameran klassisista ominaisuuksista on tarkennusalueen valinta. Se tapahtuu vivusta vääntämällä ja vaihtoehtoja on neljä: ääretön, 3 metriä, 1,5 metriä ja 0,8 metriä. Niemi kertoo, että Lomo-kuvaaja oppii varsin nopeasti arvioimaan etäisyyksiä ja valotusta. Harjoitus tekee mestarin.
"Kun buumi tuli, Lomot olivat halutuinta tavaraa kaikilla käytettyjen tavaroiden markkinoilla", Kaius Niemi sanoo. Hän itse toimi Suomessa välittäjänä Lomo-kamerolle. Kun joku tuttava aina silloin tällöin piipahti Venäjällä, Niemi pyysi tuomaan muutamia kameroita mukana, jotta niitä voitiin välittää edelleen Suomessa kuvaajille, jotka eivät halunneet maksaa täyttä markkinahintaa tuotteesta. "Meillä ei ollut mitään varsinaista verkostoa, yritimme vain aina jeesata." Kameroita välitettiin tätä kautta muutamia kymmeniä.
Kun nyt samoista kaupoista itärajan takana kyselee Lomo-kameroita, myyjät levittelevät vain käsiään. Kameroita on edelleen saatavilla käytettynä, mutta vain satunnaisesti. Parhaiten kameroita löytää Tallinnasta ja Pietarista.
Lomo on ollut hyvä bisnes vuosien varrella. Kameroita valmistanut Lomo-tehdas keräsi vielä 1999 reilun kahden miljoonan euron liikevaihdon kameramyynnistä. Lomographic Societyn liikevaihto lienee selvästi suurempi.
Lomojen valmistus lopetettiin kokonaan loppuvuodesta 2004, mutta silti viime vuonnakin myytiin vielä 8 500 Lomo-kameraa. Lomographic Society on kehitellyt vuosien varrella uusia kameramalleja perinteisen Lomon rinnalle. Uutuuksia ovat esimerkiksi kalansilmä-Lomo sekä kamera, joka ottaa kollaasikuvia neljän itsenäisen linssin avulla. Yhteensä yritys myi kameroita viime vuonna 250 000 kappaletta.
Lomographic Societyn projektikoordinaattori Amira Bibawy kertoo Wienistä, että myös Lomo on tulossa takaisin: vaikka kameraa ei enää valmisteta alkuperämaassaan, alkaa Lomographic Society tuottamaan kameraa pian itsenäisesti. Tehdas sijaitsee tällä kertaa Kiinassa.
"Pokkari on ollut helppo kantaa päivittäin mukana. Hyvin arkisista aiheista ja tilanteista olen pyrkinyt ottamaan kuvia", Kaius Niemi sanoo. "Olen pitänyt vähän sellaista hajanaista päiväkirjaa hajanaisista tilanteista ja tunnelmista. Siitä on ollut paljon iloa myöhemminkin. Mutkattoman kamerakännykkäkuvaamisen myötä on tullut vähän sellainen samanlainen ilmiö, että kuvataan lonkalta ja kuvataan tunnelmia. Kaikki juhlallisuus kuvaamiseen alkaa poistua."
"Kun tämä on perhekameraksi suunniteltu neuvostotuote, onhan siinä jo valmiiksi tietynlainen kömpelyys olemassa, mikä on aika hellyyttävää. Tähän liittyy aika paljon camp-huumoria. Itse en olisi kuitenkaan ollut kiinnostunut kömpelöstä kamerasta, jos se ei tuottaisi mielenkiintoista kuvajälkeä. Uskon, että Lomo jää ilmiönä valokuvauksen historiaan."
Hän kumartuu jälleen kädenmitan päähän. Pari säätöä, klik, klik. Viritys, räps. Kuva tuli!