Valikko
 

Lehtijuttuja vuosien varrelta

Meidän aikamme Amerikka

Suomalaisyritykset houkuteltiin Kiinaan teollisuuspuistoilla, halvoilla palkoilla ja verohelpotuksilla. Ryntäys Aasiaan tapahtui hetkessä, SK kertoo miten.

Teksti: Tuomo Björksten. Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 8.6.2007.

Toimitusjohtaja Eero Pekkolan kännykkä piippasi tammikuisena lauantai-iltana 2007. Tekstiviesti kertoi Pekkolan johtaman Oilonin juuri tehneen miljoonan euron kaupan Pekingissä. Kivihiilivoimala muutettaisiin maakaasulaitokseksi, kiinalaiset tilaisivat polttimet Oilonilta.

Oilonin yhden vuoden liikevaihdosta kauppa on kaksi prosenttia, eli ei kovin paljoa. Pekkolalle uutinen oli silti hyvä, jälleen yksi todiste, että yhtiön kannatti lähteä Lahdesta kaukaisille Kiinan markkinoille miltei 15 vuotta sitten.

Vielä 1990-luvun alussa Oilon oli Skandinavian ja Venäjän markkinoille keskittynyt yritys, joka työllisti Lahdessa reilut sata henkeä. Yhtiön tuotevalikoima käsitti joukon kulmikkaita punaisia polttimia.

Sitten Eero Pekkola tuli yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän oli jo 1980-luvulla matkustanut Kiinassa ja tunsi maan hyvin. Yhtiössä päätettiin teettää markkinointitutkimus, jolla sen tuotteiden kysyntää testattaisiin Aasian markkinoilla. Tulos oli yllätys.

Oilonin tuotteille arvioitiin olevan Aasiassa yli 500 miljoonan markan markkinat, kun yhtiön koko liikevaihto oli silloin 83 miljoonaa markkaa.

"Totesimme, että tätä on ihan turha enää tutkia, nyt äkkiä liikkeelle", Pekkola muistelee. Alkoi kuumeinen kumppanien hakeminen Aasiasta, oli vuosi 1993.

Kasvuharppaus 1990-luvulla

Vuonna 1993 Kiinassa oli vielä hiljaista, vaikka muutama suomalaispioneeri oli tehnyt alueella kauppaa jo kauan. Esimerkiksi nykyisin Metsoksi ristitty konepajayhtiö aloitti Kiinassa 1950-luvulla, ennen Mao Zedongin kuolemaa ja Kiinan avautumista ulkomaailmalle vuonna 1978. Nykyinen M-Real hyppäsi mukaan 1985, Polar Electro 1988.

Tuolloin ei vielä puhuttu Kiina-ilmiöstä, yrityksillä ei ollut kiire kasvaville markkinoille. Kansainvälisten investointien määrä Kiinaan ei juurikaan kasvanut ennen viime vuosikymmenen puoliväliä, sen jälkeen kasvu on ollut huimaa.

Kiina ryhtyi 1990-luvun loppupuolella rakentamaan teollisuuspuistoja. Kaikkien merkittävien kaupunkien tuntumaan on nyt noussut alueita, joille yritysten on helppo tulla.

Teollisuuspuistot houkuttelevat länsimaisia yrityksiä verohelpotuksilla ja toimivilla palveluilla, esimerkiksi verottajan, tullin ja erityisesti alihankkijoiden kanssa voi asioida samalla alueella. Ensimmäiset puistot rakennettiin Kiinan eteläosiin, josta ne ovat levinneet kaikkialle maahan.

Tehtaan perustaminen tehtiin Kiinassa helpoksi: ensimmäisenä vuonna yritys saa täyden verovapauden ja veroetuja riittää vielä seuraaville viidelle vuodelle.

Vielä kymmenkunta vuotta sitten useilla toimialoilla oli pakko perustaa puoliksi suomalaisten ja puoliksi kiinalaisten omistamia yhteisyrityksiä. Nykyään niitä on enää vähän.

Liiketoimintaa ei uskalleta antaa paikallisten käsiin, epäluottamusta esiintyy puolin ja toisin. Yhteisyrityksissä kiistaa tulee helposti voitonjaosta tai siitä, kenelle tuotetta pitäisi ylipäätään markkinoida.

Kumppanit vaihtuvat

"Alku oli sellaista osta hyvä poltin -keskustelua", Eero Pekkola sanoo. Oilon pyrki löytämään sellaisia jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita, joiden kautta tuotteet parhaiten leviäisivät Kiinan markkinoille.

Alussa siinä ei onnistuttu kovin hyvin.

Ensimmäinen edustaja myi Oilonin tuotteita kaksi vuotta. Seuraavan kanssa yhteistyö kesti lähes yhtä pitkään, kunnes tuli erimielisyyksiä. Kolmannen edustajan kanssa sopimus kesti puoli vuotta.

"Edustajat saattavat edustaa yritystäsi tarmokkaasti vuoden. Sitten tulee jotain yllättävää. Esimerkiksi yhdelle edustajalle tuli myytäväksi kompressoreita. Niitä meni kaupaksi, kun vain ilmoitti myyvänsä, ja niistä sai hyvän hinnan. Tietysti edustaja alkoi satsata kompressoreihin ja unohti polttimet vähäksi aikaa. Se ei oikein meille kelvannut. Sillä tavalla niitä vaihdoksia tulee."

Vuoden 1997 jälkeen Oilon alkoi kehitellä omaa verkostoaan Kiinassa palkkaamalla kaksi paikallista työntekijää omaan myyntitoimistoon.

Kapitalistinen kommunismi

Viisi vuotta sitten Esa Rantanen tuli töihin suomalaisyritysten vientiä edistävän Finpron Shanghain toimistoon. Silloin hänen ikkunastaan näkyi pari tornitaloa. Nyt ikkunasta ei näe kunnolla ulos, maiseman peittää pilvenpiirtäjien betoniviidakko. Talouskasvu ja sitä seurannut rakennusryntäys ovat olleet huikeita.

Vauhti alkoi kiihtyä 1990-luvun lopussa, kun kännykkävalmistajat ja heidän alihankkijansa tulivat täydellä vauhdilla Kiinaan. Nokia aloitti suurmittaisen tuotannon Kiinassa juuri vuosituhannen vaihteessa.

"Tämä on vähän sellainen meidän aikamme Amerikka", Rantanen sanoo. Maa täynnä unelmia. "Kärjistäen voisi sanoa, että Kiina on maailman kapitalistisin maa, jota vain sattuu johtamaan kommunistinen puolue."

Kasvulla on hintansa. Kiinassakin on jouduttu miettimään, miten 10 prosentin vuosivauhtia kasvavan talouden ylikuumenemista voitaisiin hillitä. Jarrua on painettu poistamalla ulkomaisten yritysten veroetuudet, niiden on määrä loppua kokonaan viiden vuoden kuluttua.

Energiastakin on jatkuvaa pulaa, mutta kuten Oilonin Eero Pekkola toteaa, kiinalaisilla yrityksillä on varaa maksaa energiastaan vaikka vähän ylihintaakin. Alhaisten työvoimakustannusten ansiosta he ovat joka tapauksessa kilpailukykyisiä.

Vaativat tuotteet Suomessa

Oilon ryhtyi harkitsemaan tehtaan rakentamista Kiinaan 2000-luvun alussa, kun kaikki muutkin rakensivat kiivaaseen tahtiin tehtaita teollisuuspuistoihin. Yrityksen pahimpia kilpailijoita ovat isot saksalaiset ja italialaiset yritykset, varsinkin italialaiset olivat onnistuneet painamaan hintojaan alas pienemmissä polttimissa.

Lahtelaisilla oli valinnan paikka. Joko luovutaan kilpailusta tai mennään mukana. Niinpä he päättivät rakentaa Wuxin alueelle oman tehtaansa valmistamaan yksinkertaisia ja pieniä polttimia paikallisille markkinoille.

"Halusimme hyödyntää halpoja työvoimakustannuksia", Eero Pekkola myöntää.

Kiinaan lähtevä Oilon irtisanoi Suomessa. Lahden tehtaalta vähennettiin 14 työntekijää.

Uuden tehtaan tärkein tavoite oli pitää kiinni yrityksen vanhoista asiakkaista, jotta nämä tilaisivat myös monimutkaisempia ja enemmän osaamista vaativia isoja polttimia, jotka edelleen valmistetaan Lahdessa.

Ratkaisu kannatti, sillä yrityksen liikevaihto alkoi kasvaa tasaisesti vuodesta 2000. Silloin se oli 20,7 miljoonaa euroa, tänä vuonna ollaan jo yli 45 miljoonan euron lukemissa. Samaan aikaan työntekijöiden määrä Suomessa on kasvanut 149:stä 230:een.

"Jos mekin olisimme jääneet Skandinaviaan, olisimme nyt aika pieni tekijä", Eero Pekkola toteaa. Saksalaiset ja italialaiset olisivat kilpailleet lahtelaisyrityksen hengiltä.

Enää niukasti lähtijöitä

Finpron Esa Rantanen arvioi, että yritysten virta Kiinaan on hiipumaan päin. Suurimmat ovat jo tulleet ja enää pienemmät ovat vielä matkalla. Iso raha on haistanut seuraavan kohteen, Intian. Siellä ovat jo esimerkiksi Ahlstrom, Elcoteq, Kone, Nokia ja Wärtsilä. Teollisuuspuistoja rakennetaan nyt kuumeisesti Intiaan.

Kiinassa palkat ovat nousussa. Tosin erot länsimaihin ovat vielä huimia. Jos Suomessa Oilonin palkkakustannukset ovat 20 euroa tunnilta, Kiinassa yritys selviää yhdellä eurolla. Palkkojen on ennustettu kaksinkertaistuvan 4-5 vuodessa, mutta siltikin eroa jäisi vielä 18 euroa.

Palkkojen kasvua kiihdyttävät koulutetut ja kielitaitoiset toimihenkilöt. Saatuaan kokemusta yhdessä kansainvälisessä yrityksessä he pyrkivät töihin seuraavaan pyytäen taas hieman enemmän palkkaa. Vaihtuvuus on suurta, mutta yritykset antavat tilanteen jatkua, koska palkat ovat länsimaihin verrattuna edelleen matalia.

"Etuovi on levällään ja takaovi auki niin paljon kuin ihmiset haluavat sitä pitää", Eero Pekkola toteaa.

Mutta miksi Oilon ei sitten siirry kokonaan Kiinaan?

Pekkolan mukaan Suomessa kannattaa edelleen tehdä monimutkaisempia tuotteita. Vaikka Kiinassa ihmiset ovat olleet "ahkeria, oppivaisia ja motivoituneita", sikäläisten kouluttaminen Oilonin monimutkaisimpien tuotteiden valmistukseen veisi vuosia.

Lahden tehtaalla kokemusta on valmiiksi, joidenkin työntekijöiden kohdalla kymmenien vuosien ajalta.

Haukut ja kaupat

Oilonin liiketoimintapäällikkö Kari Palo ja toimitusjohtaja Eero Pekkola olivat silittäneet paitansa ja sitoneet solmiot kaulaansa. Kiinan myyntikonttori oli toiminut muutaman vuoden, edessä oli tärkeä neuvottelu. Suomalaiset istuivat lämpökattilatehtaan neuvotteluhuoneen tyylikkäillä nahkasohvilla, kun asiakkaan edustajat alkoivat arvostella Oilonia - päin naamaa. Yhteensä ainakin 120 kertaa Kiinassa käyneet Palo ja Pekkola eivät koskaan olleet törmänneet vastaavaan.

"Mitä ihmettä te täällä teette?", asiakkaan edustajat kysyivät. "Suomesta tulette tänne polttimia myymään. Täällä on jo valmiiksi saksalaisia ja italialaisia, joilla on hinnat ja tuotteet kohdallaan. Te ette kiinnosta meitä vähääkään."

Sama toistui uudestaan, kun ensimmäiset johtajat olivat lähteneet ja huoneeseen oli tullut uusi ryhmä tehtaan johtoa.

Sättimisen lopulta loputtua tehtaan tekninen johtaja tuli tapaamaan Paloa ja Pekkolaa. Hän halusi esittää vielä joitakin tarkentavia kysymyksiä.

Suomalaisista ajatus tuntui mielettömältä, mutta tekninen johtaja oli sitkeän kiinnostunut. Lopulta tämä ilmoitti ostavansa viisi tai kuusi konetta. Kaupan arvo oli kymmeniä tuhansia euroja.

Palo ja Pekkola myhäilivät: taas yksi hyvä syy olla Kiinassa.


Lue myös:

Työ meni Kiinaan

Näin tutkimus tehtiin