Mikä siinä on, että kun karhu liikuskelee lähellä taajamaa missä päin Suomea tahansa, viranomaisten ensimmäinen reaktio on antaa hätätiedote, jossa kaikkia asukkaita kehotetaan pysymään sisätiloissa? Tällainen kehotus tarkoittaa, että kukaan ei saisi poistua esimerkiksi talosta 50 metrin päässä olevaan autoon ja ajaa sillä kaupungin keskustaan. Kehotus pysyä sisätiloissa tuntuu aina yhtä ylimitoitetulta todelliseen vaaraan nähden.
MTV3 kertoo, että tämänkertainen karhu Lappeenrannassa poistui “rauhanomaisesti”. Se ei siis selvästikään alkanut vaatia pääsyä johtajamme puheille tai uhannut yhteisillä sotaharjoituksilla. Epäselvää on, ampuiko karhu yhtään laukausta Mainilassa.

1 kommentti artikkeliin “Apua! Karhu!”
Maija Aalto kirjoittaa:
25.7.2009 klo 10.57Minustakin eilinen tiedote vedessä nähdystä karhusta oli vähän liiottelua – ja on vähän erikoista, että tiedotteet ovat valtakunnallisia.
Silti tekee lappeenrantalaisena vähän mieli selitellä. Citykarhuihin täällä on jossain määrin totuttu jo, aika monessa kylässä karhu näyttäytyy säännöllisesti. Asiasta tietysti jossain määrin valitetaan normaalistikin, mutta periaatteessa on sopeuduttu. Kasukkalan tapaus kuitenkin vaikuttaa voimakkaasti ihmisten turvallisuudentunteeseen. Ja saa monen vaatimaan, että viranomaisten pitäisi tehdä jotain ja äkkiä. Minusta on siksi ymmärrettävää – ja osin viisastakin – että viranomaiset reagoivat havaintoihin ylivarovasti. Varmasti helpompi niin päin kuin selitellä jälkikäteen, että miksi peto päästettiin päiväkodin pihalle asti.
Toisekseen vaikkei karhu-uutinen varmaankaan valtakunnallisesti kiinnosta, täällä ei juuri muusta eilen puhuttukaan. Ihmiset toivovat saavansa nopeasti tietoa siitä missä havainto on tehty, varsinkin kun se on keskellä asutusta. Siitä nyt kuitenkin on vain muutama viikko, kun se ikävä loukkaantuminen tapahtui, ja aika moni muistaa edelleen myös sen yli kymmenen vuotta sitten sattuneen erittäin harvinaisen tapauksen, jossa lenkkeilijä jäi emon ja pentujen väliin ja kuoli puremiin. Tiedottaminen myös helpottaa pelkoja; kun tiedetään mihin päin havaittu karhu on matkalla, uskaltaa paremmin itse elää normaalisti.
Kommentoi artikkelia