24.

heinäkuuta 2006

Kansantalouden ikiliikkuja on keksitty

Julkaistu klo 13:24
(Päivitetty 24. heinäkuuta 2006 klo 14.09)

Kari Haakana kertoo ensimmäisestä työpäivästään loman jälkeen. Haakana tuli keksineeksi kansantalouden ikiliikkujan:

1) Aloitetaan työpöydän siivous.

2) Löydetään paperipinojen alta viisi kadonnutta punakynää, kaksi muistitikkua ja yksi kolumni(!).

3) Sijoitetaan punakynät ja muistitikut tyhjäksi jäävään osaan pöytää.

4) Järjestellään postia.

5) Pannaan ylimääräiset paperit ja lehtileikkeet kadonneiden punakynien päälle.

6) Printataan tärkeästä sähköpostiviestistä kopio ja asetetaan se huolellisesti pöydälle pinoon muiden paperien päälle. Huolehditaan siitä, että muistitikut jäävät sojottamaan puoliksi paperipinon alta.

7) Haetaan postilaatikosta pari lukematonta lehteä. Selataan niitä hetki ja kasataan ne pöydälle siten, että muistitikut peittyvät.

8) Havahdutaan siihen, että oikeita töitäkin pitäisi tehdä. Aloitetaan muistitikkujen etsintä.

9) Koska muistitikkuja ei enää löydy, revitään uusi Post-It-muistilappu, jotta seuraavalla kerralla kaupassa käydessä muistetaan ostaa uusi muistitikku.

10) Huomataan, että punakyniä ei löydy. Kuivamustekynäthän katosivat jo joulukuussa 2003. Aloitetaan punakynien etsintä.

11) Havahdutaan siihen, että on lounasaika.

12) Ruokailun jälkeen jatketaan etsintää.

13) Havahdutaan siihen, että työpäivä on päättynyt.

14) Aloitetaan seuraavana päivänä alusta.

15) Koska journalismi on luovaa työtä, kuluu tähän toimintaprosessiin luovaa työaikaa. Kustantaja maksaa työajasta palkkaa, joka käytetään välttämättömiin menoihin, kuten muistitikkuihin. Jo ensimmäisen kerran läpiajolla prosessi kasvattaa merkittävästi bruttokansantuotetta. Toisella kerralla se tekee operaatiosta ikiliikkujan.

P.S. Mitä nykyään tehdään vähän käytetyille kolumneille?

  

2 kommenttia artikkeliin “Kansantalouden ikiliikkuja on keksitty”

Kari Haakana kirjoittaa:

24.7.2006 klo 14.01

Vähän käytetyt kolumnit uusiokäytetään vaihtamalla niistä sopiva määrä avainsanoja.

Epäilyttävän oikeaan osunut kuvaus ensimmäisestä työpäivästä. Onkohan tänne asennettu joku nettikamera loman aikana?


Tuomo Björksten kirjoittaa:

24.7.2006 klo 14.22

Arvelinkin, että kolumneilla voisi olla jotain tuontyyppistä käyttöä. Ilmankos lehdissä onkin joskus niin elähtäneiltä kuulostavia palstoja, joissa virallisen näköiset toimittajat kirjoittavat hyvin tärkeännäköisistä aiheista.

Tämä ei tietenkään koske teidän lehteänne. Eikä niitä lehtiä, joihin minä kirjoittelen.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>