Mari Koistisen blogissa keskustellaan verkkolehtien otsikointityyleistä. Närää herättää esimerkiksi Taloussanomien otsikko “Tämä on paras aika aloittaa työt“.
Nykyverkkolehdet poikkeavat tosiaan konservatiivisesta tavasta otsikoida juttuja. Ennen riitti, että otsikko esitteli jutun. Nyt otsikkoon rakennetaan jännitettä, joka pakottaisi lukijan klikkaamaan linkkiä. Niinpä Taloussanomat ei kerro otsikossa, että klo 10 olisi paras aika aloittaa työt, vaan vihjaa sanoilla “tämä on”. Harmi, että tuollaisena otsikko on tylsä. Kutkuttavampaa olisi ollut kertoa, että maaginen kellonaika on 10. Sen jälkeen olisi ollut pakko klikata juttu auki ja lukea, miksi ihmeessä näin olisi.
Koistisen blogissa ilkutaan myös Uudelle Suomelle, joka on julkaissut jutun otsikolla “Näin ministeriö keksi kiertää miljoonien tappiot“. Sen ongelma on, että otsikko lupaa paljon, mutta juttu antaa vähän. Teksti on kirjoitettu tylsästi eikä siinä vastata otsikon kysymykseen.
Näistä kahdesta esimerkistä voi päätellä kaksi asiaa:
- Tässä on, tämä on -tyyppiset otsikot eivät ole kategorisesti vetävimpiä. Toimittaja saa käyttää järkeään.
- Otsikon on vastattava juttua, aina ja kaikissa olosuhteissa. Lukijan vedättäminen on tyhmää.

2 kommenttia artikkeliin “Näin me tehdään katteettomia otsikoita”
Tuija kirjoittaa:
18.1.2009 klo 17.20MarMai käsitteli otsikkovarustelua hiljan: http://www.marmai.fi/uutiset/article201990.ece?s=r&wtm=Markkinointi_Mainonta/-02012009
“Alla M&M:n verkkojuttujen top 5 -listat vuoden 2008 sivulatausten mukaisessa järjestyksessä.”
Led-penis ilmestyi verkkopalveluun
Diesel panee pornoa halvalla
Gina Tricot avaa verkkokaupan
Näin Radio Rock vedätti kuulijoitaan
Iltalehden hurja viikko: kaksi lihavaa uutisankkaa
Voi tietysti väittää, että markkinointiammattilaisten esimerkki on ronskimpaan suuntaan kallellaan ja että “oikea” journalismi puree tylsemmälläkin otsikolla.
Pari vuotta sitten Hesarin Uutispöytälaatikko – blogissa oltiin sitä mieltä, että vetävässä otsikoinnissa oltiin Sanomatalossa huonoja.
Salatiedettä tuntui otsikointi olevan joskus muutenkin: “Välillä klikkauksia saadaan ihan sillä, että otsikko jää täysin käsittämättömäksi. Ei uskoisi esimerkiksi kuinka moni on kiinnostunut lukemaan arvion tuoreesta runokirjasta, mutta tämä Tiaisen tojota painaa päin punaista oli aikanaan kovin luettu juttu. “
Maija Aalto kirjoittaa:
18.1.2009 klo 22.19Mmm, siis pari vuotta sitten Uutispöytälaatikossa yritin kyllä sanoa, että meillä HS.fi:ssa oltiin vetävässä otsikoinnissa aloittelijoita. Koko Sanomatalon suhteen on parempi olla kommentoimatta asiaa.
Ja vetävän otsikoinnin taito olisi kyllä sellainen asia, jossa toivottavasti olemme tässä ajassa vähän kehittyneet. Siis fiksun vetävän otsikoinnin taito, toivottavasti, ei harhaanjohtavan ja lukijaa ärsyttävän otsikoinnin taito.
Kommentoi artikkelia