Tein perjantaina englanninkielistä puhelinhaastattelua. Kesken haastattelun nauhurista loppuivat yllättäen paristot. Mitä noheva toimittaja tekee tällaisessa tilanteessa? Vaihtaa tietenkin sujuvasti yhdellä kädellä varaparistoja nauhuriin, kuuntelee toisella korvalla, mitä haastateltava puhuu puhelimessa ja kirjoittaa jäljelle jääneellä kädellä muistiinpanoja lehtiöön.
Tai sitten se meni niin, että koko touhu oli yhtä sähellystä, mutta varaparistojen ansiosta haastattelu ei muuttunut täysin katastrofiksi.
Onneksi lukijat eivät lehteä lukiessaan tiedä, millaisissa tilanteissa sitä on toimitettu.
4 kommenttia artikkeliin “Haaste se on tämäkin”
pni kirjoittaa:
3.1.2009 klo 0.57“Onneksi lukijat eivät lehteä lukiessaan tiedä, millaisissa tilanteissa sitä on toimitettu”
Se miten juttu on tehty, ei kuten valokuvien katselun kanssa, ole tärkeätä lukijoille tai katsojille. Vain se mitä esitetään ja miten näkijä/lukija sen kokee on tärkeätä.
Jos sitten osa on muokattua (vapaasti muisteltua tai hiukan käsiteltyä) on lähinnä viestin lähettäjän dilemma, ei niinkään vastaanottajan (meidän kulttuurissä).
pni kirjoittaa:
3.1.2009 klo 1.01Juu ja viimeinen ä on siis a: kulttuurissa. Anteeksi.
Tuija kirjoittaa:
3.1.2009 klo 9.34Sitten on tietenkin se vaihtoehto, että noheva toimittaja kertoo tilanteen haastateltavalleen ja pyytää 90 sekunnin aikalisän, jonka aikana hän vaihtaa paristot ihan kaksin käsin. Haastateltavakin ehtii sillä välin vaikka niistää.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
3.1.2009 klo 15.05Tuija: Totta. Tämä toimittaja ei ollut ihan niin noheva. Haastateltavalla oli siinä vaiheessa pitkä polveileva vastaus menossa enkä tohtinut keskeyttää.
Kommentoi artikkelia