2.

lokakuuta 2008

Alma Media tekee käsikirjoittajat työttömiksi

Julkaistu klo 22:21
(Päivitetty 2. lokakuuta 2008 klo 23.07)

Paisuva tasa-arvoskandaali Alma Median ympärillä jättää kaikki Suomen käsikirjoittajat työttömiksi. Mistä enää jatkossa repiä huumoria, kun todellisuus on tarua ihmeellisempää?

Alma tekee parhaillaan parodiaa itsestään. Esimerkkejä:

“Alma Median merkittävän omistajan, suursijoittaja Kai Mäkelän mukaan kohu Lapin Kansan päätoimittajan Johanna Korhosen potkuista nostaa yhtiön arvoa.

‘Kaikki vaan alkaa kiinnittää huomiota yhtiöön’, Mäkelä sanoo Iltasanomissa.”

Helsingin Sanomat tänään.

“Minusta olisi aika erikoista, jos tässä olisi julkilesbo. Jokuhan voi olla kaappilesbo tai homo, niitähän on varmasti.

Mutta jos puhutaan ihmisestä, joka edustaa Lapin Kansaa, niin kyse ei ole vain lehden, vaan koko maakunnan edustamisesta. Ja jos hän on julkisesti parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa, niin kaikki mitä hän kirjoittaa, peilautuu hyvin helposti sitä vasten, mikä hänen yksityissuhteensa on. Se voisi tuottaa vaikeuksia. Minä ainakin kustantajana miettisin kaksi kertaa, valitisisinko sellaista päätoimittajaksi vai en.”

Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula Ylen uutisissa.

“Vaikea uskoa, että Tuomi-Nikula olisi sanonut, että julkilesbo ei sovi Lapin Kansan päätoimittajaksi. Ja jos näin on: lausunto ei edusta Alma Median kantaa.”

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne Lapin Radiolle.

Eipä silti, osaavat muutkin huumorin:

“Tulkaa kaikki naiset joukolla tukemaan Alma Median irtisanomaa Johanna Korhosta Hellyyden ilmaukseen huomenna perjantaina 3.10. klo 12.30-13.00!

Tarkoituksena on ruuhkauttaa Aamulehden ala-aula, Tampereen Siperiassa, hellyyttä toisilleen osoittavilla naisilla. Halaukset, pusut, suutelut, kaikki hellyys on tervetullutta.”

Tampereen viestinnän opiskelijat viestissä, joka kiertää sähköposteissa.

“Henkilökohtaisesti on taas pakko ihmetellä, miksi opiskelenkaan journalismia voidakseni mahdollisesti joskus tulevaisuudessa pyrkiä töihin vaikka juuri tähän kyseiseen konserniin.”

Timo-Pekka Heima blogissaan.

Mitä jos vaikka ihan kaikki Suomen toimittajat irtisanoutuvat ja viestinnän opiskelijat ryhtyvät rakennusmiehiksi ja -naisiksi? Eikö se olisi paras tapa boikotoida Alma Mediaa?

  

3 kommenttia artikkeliin “Alma Media tekee käsikirjoittajat työttömiksi”

Jami kirjoittaa:

3.10.2008 klo 9.46

Olisi kiva tietää mikä oli se head-hunter-yritys, joka suositteli Korhosen palkkaamista Lappiin.

Suositus paljastaa, että head-hunter-yrityksessä ei tunneta edes Suomen alueellisia kulttuurieroja! Mitenkä sitten Suomen ulkopuolisten alueiden kulttuureja? Head-hunter oli yksinkertaisesti kulttuurisesti osaamaton.

Lapin Kansan levikkialueella on leastadiolaisia 10 000. Heidän vaikutuksensa on vielä sitäkin laajempi. Silti head-hunter suosittelee lesboa päätoimittajaksi alueen päälehteen! Kulttuurista osaamattomuutta.

Minkä tahansa yrityksen on otettava huomioon asiakkaat. Kuinka monessa seminaarissa onkaan korostettu asiakastarpeista lähtevää yritystoimintaa. Nyt on käynyt ilmi, että merkittävä osa erään lappilaisen yrityksen asiakkaista voi lopettaa asiakkuutensa yrityksessä jonka he (asiakkaat) katsovat ei-tukevan heidän arvojaan.

Jk. Monikohan stadingradilaista tilaa Lapin Kansaa, josta nyt ollaan niin liikuttuneen kiinnostuneita.


oblomov_jr kirjoittaa:

3.10.2008 klo 13.36

Kriisiviestinnän osaamattomuuden voi ennustaa Kari Haakanan blogissaan mainitsemalla kriteerillä: yrityksen nimi on kieliopillisesti virheellinen: esim. “Sampo Pankki”, “Alma Media”.

Tähän mennessä kriteerin ennustearvo on ollut varsin hyvä. Mikähän yritys möhlii seuraavaksi?


jmk kirjoittaa:

3.10.2008 klo 23.44

“Mitä jos vaikka ihan kaikki Suomen toimittajat irtisanoutuvat ja viestinnän opiskelijat ryhtyvät rakennusmiehiksi ja -naisiksi?”

Kun katselee millaiseen mediasirkukseen ja millaisiin aiheisiin nykytoimittajat käyttävät aikansa (ja lukijoiden ajan), niin tulee mieleen lähinnä “se olisi erinomainen uutinen”.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>