Oli odotettavissa, että SM-kisoissa tulee menestystä. Se, miten helposti kaikki kävi, oli minulle yllätys. Saksan kisoissa judoväki oli taas mukana sillä asenteella, että lopullinen tulos ei ratkaise, koska tavoitteena on vain saada ottelutuntumaa.

Halusin juttuun mukaan Ninan kokemuksia siitä, mitä hän ajattelee astuessaan tatamille ja millaista on voittaa tai hävitä. Suunnittelin, että kysyn nämä asiat tuoreeltaan Saksassa kilpailun jälkeen ja näin teinkin.

Lopullinen juttu on hieman yli 25 000 merkkiä. Kirjoitin tekstiä arviolta 29 000-30 000 merkkiä, mutta tästä juttu lyheni toisessa versiossa useilla tuhansilla merkeillä. Pääsin esimerkiksi Porissa seuraamaan takahuoneeseen doping-testiä, mikä ei tavallisesti ole sallittua toimittajille. Tästäkin tilanteesta kirjoitin juttuun, mutta editoinnissa se tiputettiin pois, koska dopingin osuus olisi ollut turhan suuri. Myös muutamia aika herkullisia sitaatteja meni roskikseen, kun ne eivät tuntuneet lopulta istuvan valmiiseen juttuun.

Kuva ja teksti etenee jutussa mielestäni hyvässä rytmissä toistensa kanssa. Esimerkiksi aukeamalla, jossa kerrotaan loukkaantumisesta, on kuvaparina kuva magneettikuvauksesta sekä Ninan paha irvistys toukokuun kuntotestistä. Ne molemmat kertovat esteistä urheilijan tiellä samalla, kun teksti vyöryttää yllättävää käännettä.

Saat Olli tarvittaessa jutun PDF-muodossa, jos haluat.

Mietitkö matkan varrella todennäköisiä tuloksia? Siis tyyliin “nyt se häviää, jolloin kirjoitan näin tai sitten voittaa, jolloin kirjoitan näin”? Kirjoititko miten paljon ylimääräistä, siis sellaisia kohtauksia jotka piti kokonaisuudessaan tiputtaa pois? Kommentoiko teksti jotenkin kuvavalintoja, siis muutenkin kuin kuvateksteinä? (Mä luin jutun netistä.)