6.

elokuuta 2008

Venäläislehti teki propagandaa Aamulehden jutulla

Julkaistu klo 17:55
(Päivitetty 6. tammikuuta 2009 klo 8.57)

Tässä työssä et voi ikinä aamulla arvata, mitä päivän aikana ehtii tapahtua. Tänään oli aika hämmentävä työpäivä. Aloitetaanpa alusta.

Olin heinäkuun loppupuolella Virossa mielenkiintoisella työkeikalla, jossa pääsin seuraamaan suomalaisen ylijäämäruoan jakelua Viron venäläisille köyhille. Tein valokuvaaja Tatu Blomqvistin kanssa aiheesta reportaasin ja uutisen Aamulehden viime sunnuntain numeroon.

Tänään kävi ilmi, että Venäjän valtion omistama sanomalehti Rossiiskaja Gazeta oli tehnyt jutustamme uutisen, jossa asian kärki oli kääntynyt ihan päälaelleen: lehden mukaan suomalaiset myrkyttävät venäläisiä köyhiä lähettämällä Viroon vanhentunutta ruokaa.

Aamulehden sunnuntaitoimituksen esimies Matti Posio kirjoitti venäläisten jutusta vastaavasti uutisen Aamulehteen. Venäläislehden uutiselle voi pelkästään nauraa, koska siinä oli hyvin kummallisia väitteitä. Matti Posio kirjoittaa:

“Rossiiskaja Gazetan mukaan onkin syytä epäillä, että ‘ystävällismielisten suomalaisten’ Viroon tuomaan pilaantuneeseen ruokaan laitetaan uudet päiväykset ja se myydään sitten venäläisille täydellä hinnalla Viron kaupoissa.

Lehti myös arvelee, että avustusruoka saattaisi myrkyttää ihmisiä Viron sairaaloissa. Silloin suomalaisten uhriksi voi lehden mukaan joutua venäläisten lisäksi myös virolaisia.”

Mitään todisteita lehdellä ei tietenkään ole, mutta se ei ole häirinnyt jutun julkaisua. Totuudenmukaisuus tosin harvoin onkaan propagandan tarkoitus.

Aiheesta muualla mediassa:

Alkuperäisen jutun siteerausta:
Iltalehti + keskustelu
Baltic Business News
Postimees
Pohjalainen
Kaksplus-lehden keskustelu

Reagointia venäläislehden uutiseen:
Helsingin Sanomat + keskustelu
MTV3:n Kymmenen uutiset

YLE
Iltalehti
Iltasanomat
Pravda
STT
Vauva-lehden keskustelu
Ärileht, ensimmäinen juttu + Ärileht, toinen juttu

Jatkojuttuja ruoka-apukuljetuksista:
Helsingin Sanomat

  

2 kommenttia artikkeliin “Venäläislehti teki propagandaa Aamulehden jutulla”

teemu j kammonen kirjoittaa:

9.8.2008 klo 12.05

Hyvä Tuomo, olet kansainvälisen politiikan pelinappula.

Miltä se tuntuu?


Tuomo Björksten kirjoittaa:

9.8.2008 klo 14.21

Huvittavalta lähinnä. Lisäksi toivon aidosti, ettei episodi vaikeuta ruoka-avun viemistä Viroon.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>