Pakko elvistellä: olen lukenut viimeisten parin päivän aikana kaikkien 200 kansanedustajan vaalirahoitusilmoitukset. Siitä taitaa olla jo muutama vuosi, kun luin Yhdysvaltain ja Suomen perustuslait. Noin muuten olen lukenut lähinnä Aku Ankkaa.
|
|
||
22.toukokuuta 2008 |
Perustuslaki ja Aku AnkkaJulkaistu klo 22:44 Pakko elvistellä: olen lukenut viimeisten parin päivän aikana kaikkien 200 kansanedustajan vaalirahoitusilmoitukset. Siitä taitaa olla jo muutama vuosi, kun luin Yhdysvaltain ja Suomen perustuslait. Noin muuten olen lukenut lähinnä Aku Ankkaa. |
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:"Kirsi Skön, YLE: Vaalirahakohu Kirsi Skön oli se toimittaja, joka kysyi toukokuun alkupuolella Timo Kallilta, onko..." "Raikuvat aplodit Helsingin Sanomille. Lehti on taas osoittanut tutkivan journalismin tasonsa erinomaiseksi vaalirahakohun yhteydessä. Aamu..." Media hyötyy eniten vaalirahakohusta "Puolitoista kuukautta velloneen vaalirahakohun voittajia ovat suomalaiset tiedotusvälineet. Media hyötyy kohusta kahdella tavalla. Ensinnäkin tiedotusvälineet..." "Helsingin Sanomat kirjoittaa: "Hyssälä arvioi, että Kataisen sooloilun taustalla on valtiovarainministeriön laajempi pyrkimys päsmäröidä substanssiministeriöiden tontilla." Millainen..." "Jos Alkot menevät lakkoon, sosiaaliviranomaiset kiittävät...." |
| |
1 kommentti artikkeliin “Perustuslaki ja Aku Ankka”
Edith kirjoittaa:
27.5.2008 klo 15.33Lue hyvä mies kirjoja.
Kommentoi artikkelia