Riihimäellä palaa parhaillaan tuhoisasti uusi matkakeskus. Tapahtumat lähtivät liikkeelle tiettävästi tänään neljän jälkeen. Helsingin Sanomilla on yhä verkossa STT:n muokattu uutinen ja toimitus sai välitettyä oman kuvaajan kuvaa tapahtumapaikalta arviolta vasta noin kolmisen tuntia palon alkamisen jälkeen.
Näin siitäkin huolimatta, että Riihimäki on melkein Helsingin naapurissa.
Onneksi Hesarin pelastivat tällä kertaa lukijat. HS.fi tarjoilee kattavan kuvagallerian ja videoita tapahtumapaikalta, kaikki aktiivisten lukijoiden ansiosta.
Kansalaisjournalismi taitaa olla nykyään parhaimmillaan sitä, että kun toimittaja myöhästyy, lukija tulee ja paikkaa tilanteen.

2 kommenttia artikkeliin “Kun toimittaja myöhästyy, lukijat paikkaavat”
Maija Aalto kirjoittaa:
5.5.2008 klo 20.58Juuri tämän hetken tilannetta en tiedä – siihen aikaan kun itse olin töissä muokkaamassa tuota uutista neljän maissa, uutisessa oli STT:ltä kaksi virkettä ja loput omaa tuotantoa. Tietoa palosta sai kyllä heti deskistä soittamalla, ja puolessa tunnissa paikan päälle ehtineeltä toimittajalta. Nopeissa uutistilanteissa STT on yksi lähde muiden joukossa.
Varsinaisessa asiassa olet kyllä ihan oikeassa: kuvia tuli nytkin lukijoilta nopeasti ja jo ensimmäisenä toimitukseen ehtinyt kuva oli laadukas ja näyttävä. Aktiiviset lukijat ovat tosiaan aarre.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
5.5.2008 klo 21.31Maija: Kiitos tarkennuksesta. Ajattelin, että merkintä “HS-STT” tarkoittaa juttua, joka on lievästi muokattua STT:n uutista. Ihmettelinkin, miksei teillä ole Riihimäellä omia toimittajia, kun Riksu on kuitenkin aika lähellä Helsinkiä. Mutta näemmä merkintä on vain vähän harhaanjohtava eikä kerro lehtenne tuotannollisista ratkaisuista paljoakaan.
Kommentoi artikkelia