En kuoppaisi “blogi” sanaa, vaikka käsite onkin niin epämääräinen. Kuten monissa muissakin sanahirviöissä, ajan myötä ihmiset oppivat kyllä blogi-puheidenkin kohdalla tulkkaamaan kontekstin perusteella viitataanko termillä tekniikkaan, kirjoittamisen lajityyppiin, sosiaalisen median alakulttuuriin, yksityisiin journaaleihin vai voimakkaasti verkottuneisiin sananlevittäjiin tai yleisöjä syleileviin julkaisuihin.

Toisaalta en lähtisi heti liputtamaan rinta kaarella blogien merkitsevän nyt jotain aivan uutta murrosta journalismissa, ottaen huomioon senkin, että laajassa mitassa ilmiö on vasta muutaman vuoden ikäinen. Kansalaisjournalismi-käsite tosiaan kaipaisi kipeästi jonkinlaista määrittelyä.

Tämä oivallinen keskustelu herätti muuten ajatuksen siitä, että onko mitenkään järjellistä enää edes käyttää kattotermiä “blogi”, kun kerran niitä on niin paljon laidasta laitaan ja ylikin. Meinaan että jos sanotaan blogi, niin näyttää olevan mahdotonta tietää, mitä sillä tarkoitetaan. Termi viittaa enää alustaan eikä kerro sisällöstä juur yhtikäs mitään.

yksi asia, joka kielii blogikulttuurin lapsenkenkäisyydestä, on tämä jatkuva rajankäynti ja “semanttinen hölynpöly”, jota asian ympärillä käydään. se juuri on aitoa pioneerimeininkiä, että mielenkiintoisimmat blogit käsittelevät sitä, mikä blogien rooli on ja tulisi olla (oma kiinnostukseni ohjaa kyllä lukemaan/pitämään mielenkiintoisina juuri näitä blogeja).

blogien määrittelyhän on hankalaa. yhteistä tehtävää niille lienee mahdotonta määrittää, kun tekijöitä on potentiaalisesti yhtä monta kuin lukijoita.

ymmärrettävää on myös valtamedioiden tarve ymmärtää ja niputtaa blogit 3000 merkin juttuun. käsitän myös, että rahansa journalismilla ja lehtikuville ansainneille voi olla hankalaa tajuta mitä journalismia se ilmaiseksi annettu on.

jatkuva yksilöllistymis-/itsekeskeistymiskehitys ajaa ihmiset tuottamaan sisältöjä niistä asioista, jotka itseä kiinnostavat. se ei ole paha tai hyvä juttu, se vaan on.

ei blogikulttuuri eroa vaihtoehtolehdistöstä paljoltikaan. se ei myöskään syntynyt yksin teknologisen alustan myötä, vaan kyllästyneisyydestä mediakonsernien syytämään, muka objektiivisesti tärkeimpien asioiden itsevaltaiseen esittelyyn. tässä mielessä Koon mainitsemia journalismia rakentavia käytäntöjä, kuten uutiskriteereiden vakiintuneita tulkintatapoja, lienisi hyvä olla tarkastaa myös ammattijournalismin sisällä.

Toistan vielä sen toisen asian. Journalismi muuttuu koko ajan.

Ehkä kannattaisi vakavasti kysyä, kuinka paljon verkkokeskustelut ja blogit ovat jo muuttaneet journalismia (ja sen käytännön mukaisesti määritelmää).

Aika paljon sanoisin.

Se on eri asia, että monet toimittajat eivät enää muutu.

Onneksi tilalle tulee uusia. Tietysti monilla heillä on omat puutteensa: yleissivistyksen puute, nokkavuus ja sisäänrakennettu ylenkatse vähäpätöisiksi katsomiinsa asioihin ja haluttomuus tehdä viimeisteltyä työtä sekä ylenkorostettu halu tempautua mukaan viihteellisiin visiointiin ja muihin hallusinaatioihin.

Näistä ominaisuuksista koituu enemmän vahinkoa silloin, kun ne sattuvat laajan levikin eduista nauttivan journalistin kohdalle. Myös tässä kansalaisjournalismikeskustelussa nuo haittapuolet ovat esillä: siinähän iso valtamedian edustaja lyö pientä bloggaria, vaikka jälkimmäinen ei edes etuile.

Olen tätä mieltä, koska vaikka termille “kansalaisjournalismi” ei ole vielä tarkkaa ja vakiintunutta määritelmää, käytetään sitä jo hvyin laajasti kuvaamaan sellaisia ilmiötä, joissa ei välttämättä noudata niitä konventioita, jota tuo sinun määritelmäsi tuo mukanaan.

Tahdon sanoa, että jos “kansalaisjournalismin” määrittelyssä tukeudutaan liian tiukasti “journalismin” määrittelyyn, saadaan käsite, joka ei kuvaa sitä ilmiötä, jota sillä oli alunperin tarkoitus kuvata.

Ymmärrän todella hyvin sen riskin, että sana journalismi legitimoi helposti enemmän kuin on tarpeen. Siksi juuri kannatankin, että kansalaisjournalismin määritelmä pitäisikin tehdä juuri lopputuloslähtöisesti, jotta kansalaisjournalismia ei voitaisi käyttää mielivaltaisesti oman toiminnan legitimiointiin.

Minusta onkin siis väärin, että termejä “kansalaisjournalismi” käytetään apuna kuvailtaessa blogeja tai bloggaajia, sillä mikään blogi ei muodosta siinä mielessä yhtä ehyttä kokonaisuutta kuin vaikkapa sanomalehti. Mutta jos jokin yksittäinen sisältö ja sen tekotapa käy yksiin journalismin sääntöjen kanssa, niin en näe mitään vikaa siinä, että sitä nimitetään journalismiksi – tosin lisään mielelläni siihen sen “kansalais” etuliitteen ihan vain korostamaan sitä, että tapaus poikkeaa siitä ammattimaisesta journalismista.

Kannatan siis määrittelyä, joka korostaa, että kansalaisten suorittama bloggaaminen tai muu sisällön tuottaminen verkkoon ei automaattisesti tarkoita “kansalaisjournalismia”.

Tässä tämänpäiväisessä keskustelussa bloggaamisen kuvaukseen liittyvä tyytymättömyys ja kansalaisjournalismin määrittelyyn liittyvä tyytymättömyys menenvät iloisesti sekaisin. Lisäksi monet älähtäjät ottivat “kansalaisjournalismia” käsitelleen kritiikin kritiikkinä “kansalaismediaa” kohtaan, tosin myös itse jutussa sotkettiin näitä kahta käsitettä.

Esimerkiksi minua itseäni v****ti aivan armottomasti kun Jkl:n maalaiskunnan valtuustokokouksesta tekemääni videostriimilähetystä nimitettiin blogeissa “kansalaisjournalismiksi” ja YLE Keski-Suomen uutiset nimitti minua perustellusta kiellosta huolimatta “kansalaisjournalistiksi”, sillä toimintaani voisi kuvaavammin nimittää “kansalaismediaksi”.

Myönnän kyllä auliisti, etten itsekään käytä aina termejä johdonmukaisesti, mutta sekin johtuu siitä, etten ole vielä nähnyt määritelmiä, jotka olisivat yleisesti hyväksyttyjä. Tunnustan myös sen, etten ole myöskään hakannut vielä kiveen mitä mieltä näistäkin asioista olen.

Siinä mielessä tämäkin keskustelu on varsin tervetullut, enkä kieltäisi blogeista kirjoittamista, enkä sen puoleen kirjoituksista bloggaamista. Toki tätä samaa jauhantaa käydään tämän tästä, mutta joka kerta asiassa mennään hiukan eteenpäin. En tietenkään väitä, että se metabloggaajien joukko, joka tästä aiheesta aina riemastuu, olisi se taho, joka päättää näiden määrittelystä.

Pitääpä muuten kysellä noita Hujasen pohdintoja, kiitos vinkistä.