4.

maaliskuuta 2008

Mervola hautaa Laatikaisen linjan

Julkaistu klo 23:12

Pekka Mervolasta tehtiin Keskisuomalaisen uusi päätoimittaja. Hän aloittaa vastaavana päätoimittajana syksyllä. Helsingin Sanomien haastattelussa Mervola lupaa miedoin, mutta mielestäni varsin selkein sanakääntein haudata nykyisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen linjan.

Helsingin Sanomat tänään:

“Mervola sanoo, ettei hän yritä astua Laatikaisen saappaisiin vaan omaksuu ajan myötä itsensä näköisen roolin Keskisuomalaisen päätoimittajana. Hän korostaa kuitenkin, että Keskisuomalainen ajaa yhä oman maakuntansa etuja.

‘Lehden tehtävä on vaikuttaa’, Mervola toteaa. ‘Mutta miten se tehdään, siinä ajat ja tavat muuttuvat.’

Laatikainen tunnetaan vahvana keskustalaisena vaikuttaja. Mervola on sitoutumaton, eikä hänellä omien sanojensa mukaan ole kytköksiä mihinkään puolueeseen.”

Laatikaisen linja on ollut toimia merkittävänä keskustapuolueen vaikuttajana virallisesti sitoutumattomassa sanomalehdessä. Laatikaisen menettelytapa ei ole tehnyt hyvää riippumattomalle journalismille, jota Keskisuomalaisen kirjoittavat toimittajat luultavasti ovat kuitenkin halunneet tehdä.

Laatikainen on myös se päätoimittaja, joka kritisoi vuosia sitten yliopiston keskustelutilaisuudessa toimituksia jähmeydestä. Hänen mukaansa toimitusten ja mainosmyynnin raja-aitoja pitäisi laskea ja yhteistyötä lisätä. Laatikaisen visiossa lehti voisi toimia yritysten äänitorvena muutenkin kuin maksettujen ilmoitusten kautta.

Keskisuomalaisessa, samoin kuin monissa muissa pienissä ja keskisuurissa maakuntalehdissä, visuaalisten osaajien lukumäärä on pieni. Keskisuomalainen taitaa edelleen työllistää vain kaksi graafikkoa ja valokuvaajiakin vain muutaman. Pekka Mervola sanoo, että lehden ulkoasu on hänelle “sydämen asia”. Toivottavasti se näkyy Keskisuomalaisessa tulevaisuudessa visuaalisuuden vahvistamisena.

Pelkkä kiva ulkoasu ei näet tee lehteä, tarvitaan myös graafikoita, jotka tuottavat infografiikkaa, kuvitusta ja muuta tekstimassaa elävöittävää aineistoa. Paljon sellaista, mitä on perinteisesti tehty tekstin keinoin, voidaan sanoa tehokkaammin ja nopeammin infografiikalla.

Nyt on muuten menossa melkoiset päätoimittajien vaihdosviikot ja -kuukaudet. Hesari kertoo, että seuraavaksi päätoimittajaa hakee Lapin Kansa. Myös Turun Sanomien päätoimittajan tehtävä on edelleen auki edellisen päätoimittajan saatua potkut alkoholiongelman vuoksi.

  

2 kommenttia artikkeliin “Mervola hautaa Laatikaisen linjan”

Brita Sund kirjoittaa:

5.3.2008 klo 14.21

Joo, todella kauan on Lapin Kansa hakenut päätoimittajaa. Mistä lie kiikastaa, äärimmäisen huonostä työilmapiiristä?


Osmo Hallikainen kirjoittaa:

12.5.2008 klo 16.26

En tiedä paljon lehtigrafiikasta, mutta sanat Laatikaisen linja sai minut herkistymään. En tiedä paljon myöskään Laatikaisen linjasta; ts. kuinka se suuntautuu KEPU:n poliittisessa kentässä, mutta päätoimittajien laajempikin sukupolvenvaihto takuulla tervehdyttää. Laatikainen kuitenkin tukee näkyvästi puoluesihteeri Korhosta, joka sättii puolustusministeri Häkämiestä. Tästä on pääteltävissä, että KEPU:n sisällä vaikuttaa edelleen K-linjan manttelinperijät. Siis KEPU:a kammetaan eroon Kokoomuksesta ja erityisesti sen nuorten ja nuorekkaiden ministereiden ja johdon linjasta. No, KEPU nielköön syötin ja lisätköön Kokoomuksen nuorekkaan ja raikkaan uuden linjan kannatuslukuja. Salolaiselle suosittelisin hakeutumista vaikkapa variksenpelätiksi Eduskunnanpuistikkoon.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>