Kun lukua tuijottaa, hengästyttää. Totta se silti on. Luet parhaillaan tämän blogin 500. kirjoitusta. Vuosi, 10 kuukautta ja kuusi päivää sitten kirjoitin blogiini ensimmäisen merkinnän. Kuluneen vajaan 676 vuorokauden aikana olen kirjoittanut joskus viisaita ajatuksia, välillä täysin typeriä möläytyksiä ja kaikkea siltä väliltä. Toisinaan olen rustannut monta kirjoitusta päivässä, joskus välissä on ollut yli viikon taukoja. Mielipiteitä, niitä minulla on riittänyt aiheesta kuin aiheesta.

Perustin aikoinaan ammatillisen blogin, koska ajattelin, että freelancerina siitä olisi etua työtäni ajatellen. Sittemmin olen huomannut, että blogiani luetaan muun muassa 5-10 maakuntalehdessä, kahdessa tv-yhtiössä, valtakunnallisessa sanomalehdessä, paikallisradiokanavalla, tietotoimistossa, aikakauslehtikustantamossa, eduskunnassa, puoluetoimistossa, ammattiliitossa, useissa mainostoimistoissa sekä lukuisissa opiskelija-asunnoissa suurissa kaupungeissa. Lukijoita on ollut huippupäivinä 1 000 ja keskivertopäivinä yli 400. Todellisia lukijoita on silti selvästi vähemmän, sillä yhä suurempi osa liikenteestä on nykyään robottien muodostamaa: erilaiset hakukoneet Googlesta alkaen käyvät ahkerasti sivuilla ja lisäksi hakkereiden ylläpitämät robotit käyvät säännöllisesti kokeilemassa, saisiko blogini kautta levitettyä roskapostia.

Onko blogin pitämisestä sitten ollut konkreettista hyötyä? Tuskin. Nykyään en ole freelancer, vaan minulla on kokopäivätyö. Blogillani tuskin on kuitenkaan ollut vaikutusta asiassa. Ainoa konkreettinen hyöty lienee, että kun joskus poikkean tapahtumissa, joissa on muiden tiedotusvälineiden toimittajia paikalla, joku yleensä tunnistaa minut joukosta. Se on tietenkin mukavaa, koska kollegoiden kanssa keskustelemisesta oppii paljon.

Tähteä minusta ei ole tullut, ei päivätyössäni eikä blogien maailmassa. Hyvä niin, sillä muuten lähipiirilläni olisi liian kova työ pitää jalkani maassa. Suhteellisuudentajua ovat minulle opettaneet myös ne lukuisat kommentaattorit, jotka ovat jakaneet tasaisesti sekä kiitosta että kritiikkiä, joskus hyvin kiperääkin. Kommentteja on tullut tätä kirjoittaessa yhteensä 791, eli sataset paukkuvat kohta niissäkin.

Olen kiitollinen jokaisesta kommentista, ovatpa ne sitten tulleet kavereiltani, kollegoiltani tai satunnaisilta kävijöiltä. Olen onnellinen, että elämme vapaassa maassa, jossa kaikilla on tasapuolinen sananvapaus ja nykyään myös teknologiset välineet jatkuvaan keskinäiseen kommunikointiin. Internet ei eristä, vaan yhdistää.

Tähän väliin en malta olla hehkuttamatta toista merkkipaalua. Teppo Moisio on saanut sadan tuntemattoman kuvasarjan valmiiksi. Moisio aloitti keväällä 2007 sarjan, jossa hän päätti kuvata 100 kadulla vastaan tulevaa ihmistä ja jututtaa heitä kuvaamisen ohessa. Nyt tuo sarja on lopulta valmis. Onnittelut, Teppo! Ota tämä kunnianosoituksena, että haluan kirjoittaa sarjastasi tässä juhlamerkinnässäni. Tepon sarja on osoitus siitä, mitä uuttera toimittaja tarvitsee: kykyä saada ihmiset kertomaan tarinoistaan. Sitä taitoa itsekin hion lähes joka päivä töissä.

Jatkossa yritän aktiivisesti harventaa blogini päivitystahtia ja keskittyä enemmän muihin harrastuksiini ja työhöni. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Havaintovihko kuolisi kokonaan. Jos hyvin käy, vielä joskus kirjoitan blogini 1 000. kirjoitusta.

Sitä odotellessa: kiitos teille kaikille.