Pitkäaikainen urheiluselostaja Voitto Liukkonen kuoli jouluna. Hänen tahtonsa oli, että kuolemasta kerrotaan Yleisradion Urheiluruudussa, mutta ei muissa tiedotusvälineissä. Toive ei toteutunut, sillä tieto Liukkosen siirtymisestä ajasta ikuisuuteen levisi jo ennen Urheiluruudun perjantaista lähetystä kaikkiin tiedotusvälineisiin. Muu media kuitenkin siteerasi hanakasti Urheiluruutua, jolle Liukkonen oli halunnut järjestää uutisvoiton. Sellainen oli urheiluselostajan mediatestamentti.

1 kommentti artikkeliin “Urheiluselostajan mediatestamentti”
Teemu Lupatarkastaja kirjoittaa:
2.1.2008 klo 10.46…ja Liukkosen postuumi curling-sketsi lauantaisessa Kätevässä emännässä nauratti poikkeuksellisen lämpimästi.
Kuulun jo ikäni puolesta enemmän Mertaranta-sukupolveen kuin Liukkos-sukupolveen, mutta miehen ääni ja selostustapa olivat silti tuttuja ja arvostettuja. Mies jätti jälkensä.
Kommentoi artikkelia