Pääsin vasta tänään tutustumaan 7. joulukuuta ilmestyneeseen Journalisti-lehteen. Lehden sivuilla 6-7 on juttu journalismista ja Jokelasta. Ensinnäkin ihmettelen, miksi Journalisti reagoi Jokelan jälkeisessä numerossaan niin vaisusti median rooliin ja miksi nytkin asiaa käsitellään vain yhden lyhyen jutun ja lyhyen pääkirjoituksen verran. Jokela-adressi on tämän vuoden merkittävin mediakriittinen ilmaus. Sen laimea käsittely toimittajien ammattilehdessä on perin merkillistä.

Joka tapauksessa kolme henkilöä, Jokela-adressin puuhamies Ville Korhonen, Tuusulan seurakunnan nuorisotyön pastori Satu Waris ja MTV3:n Merja Ylä-Anttila kertaavat marraskuun 7. päivän tragedian uutisointia.

Lehti listaa omissa nimissään epäiltyjä väärinkäytöksiä. “Haastatteluja yritettiin saada väkisin, ja ihmisiä kuvattiin kielloista välittämättä”, lehti kertoo. Näin varmasti tapahtui ja se on ollut toimittajilta epäeettistä toimintaa. Viimeinen kohta kuitenkin pudotti minut tuolilta:

“Kuolleiden oppilaiden ystäville lähetettiin sähköpostilla haastattelupyyntöjä.”

Anteeksi nyt vain, mutta voiko sähköpostin lähettäminen todella olla epäeettistä tai kiellettyä? En ole itse lähettänyt Jokelan uhreille sähköpostia, mutta en pidä silti kovin tuomittavana, että joku on. Viestien vastaanottajilla on ollut mahdollisuus jättää viestit lukematta tai olla vastaamatta viesteihin. Tiedotusvälineiden lähettämät viestit ovat jo pelkästään osoitteiden perusteella usein helposti tunnistettavissa. En ymmärrä, miten haastattelun kohtelias kysyminen sähköpostitse olisi loukkaavaa.

Ollaanko Jokelan mediakritiikissäkin menossa kohti ylilyöntejä?

Journalisti-lehden listalta puuttuu eräs tärkeä huomio: silminnäkijälausuntojen mukaan toimittaja yritti tunkeutua Tuusulan kaupungintalolla suljettuun huoneeseen saadakseen tragedian uhrien nimet selville. Sellainenkin kuulostaa aika hurjalta toiminnalta – negatiivisessa mielessä.