Sanoma kertoi yllättäen tänä aamuna ostaneensa Blogilista.fi-palvelun, jonka tarkoitus on ollut koota suomalaiset blogit yhden hakupalvelun alle. Kauppa oli totaalinen yllätys, sillä nettipalveluja ylipäätään kaupataan Suomessa vähän eivätkä tuotto-odotukset ole täällä korkealla.
Mitä Sanoma sitten tekee Blogilistalla? Ei mitään, ellei se kytke palvelua esimerkiksi osaksi HS.fi:tä. Silloin yhtiö saisi lisättyä liikennettä tärkeällä Hesarin sivustolla, joka on Suomen luetuimpien nettisivustojen listan kärkipäässä. Mainostajat tuskin olisivat lisäkävijöistä pahoillaan.
Blogilistan kauppahinta lienee ollut alhainen, mutta luulen, että tamperelainen Alex Nieminen tienasi silti oman osuutensa. Alun perin Blogilista syntyi Sami Köykän köykäisenä linkkilistana, joka hiljalleen laajeni aktiiviseksi ja hyvin toteutetuksi sivustoksi.

Kommentoi artikkelia