23.

marraskuuta 2007

Kuinka paljon Jokelassa oli ahneita freelancereita?

Julkaistu klo 22:54

Kari Haakana tarttui jo Helsingin Sanomien juttuun, jossa Jokela-adressia luovuttamassa ollut Pauliina Juselius kertoo, että yksi toimittajista valehteli hänelle olevansa pappi ja yritti saada ampujan osoitetietoja. Lisäksi tiedetään, että yksi toimittaja tunkeutui suljettuun huoneeseen Tuusulan kaupungintalolla ottaakseen selvää uhrien nimistä.

Osaako kukaan sanoa, oliko Jokelassa paikalla ahneita freelancereita, jotka olivat isojen otsikoiden ja helposti myytävien juttujen toivossa rientäneet paikalle repimään irti kaiken, minkä saavat? En sano tätä sillä, että freelancerit ylipäätään toimisivat epäeettisesti, mutta tiedän kollegoiden kertomusten perusteella, että esimerkiksi Afganistanin akuutin sotatilan aikaan freet olivat Kabulissa niitä, jotka menivät aina askeleen pidemmälle saadakseen näyttävämpiä juttuja mediatalojen vakitoimittajiin verrattuna.

Olisiko samoin voinut käydä Jokelassa? Tuli vaan tällainen mieleen kerran toimituksessa.

  

10 kommenttia artikkeliin “Kuinka paljon Jokelassa oli ahneita freelancereita?”

erkka kirjoittaa:

23.11.2007 klo 23.14

Onko sillä väliä? Tällaiset tapaukset taitavat aina olla ammattikuntaan katsomatta kollektiivinen häpeä. Yhteinen ryhtiliike on keino painostaa mätämunia, ei yleinen ei-me-vaan-nuo-muut-selittely.


Tuomo Björksten kirjoittaa:

23.11.2007 klo 23.23

Toisaalta: mitä fiksusti käyttäytyvä media voi tehdä toisin, jos alun perinkin asiat on hoidettu hyvin? Yleinen ryhtiliike on hyvä idea, mutta ei toimi, koska näin Jokelassa paljon kollegoita, jotka toimivat minusta oikein asiallisesti. On siis vaikea nähdä, miksi näiden hyvin käyttäytyneiden toimittajien pitäisi levittää kovin runsaasti tuhkaa päälleen. Toki jokaisessa tiedotusvälineessä voidaan laatia esimerkiksi yleiset toimintaohjeet kriisiuutisoinnin varalle.


erkka kirjoittaa:

24.11.2007 klo 11.49

No höh. Ei siinä mistään tuhkan ripottelusta ole kysymys. Ryhtiliike voi tarkoittaa myös keskinäisen kontrollin tehostumista ja toimittajan ammattietiikan julkista puintia. Ammattikunnan oma tiukka sisäinen toleranssi ja koodisto on tehokas tapojen muuttaja muillakin aloilla. Vahtikoirat voivat siis vahtia myös toisiaan.

Minä uskon, luotan ja tekstien perusteella tiedän, että suurin osa asiaa käsitelleistä toimittajista toimi aivan oikein ja journalistin ohjeiden mukaan. Suoraan sanottuna minua ei juurikaan kiinnosta ne mätämunat, vaan teidän muiden suhtautuminen heihin. Minua vain ihmetyttää, että suurin osa asiaa käsittelevistä jutuista on vain toimittajien en-se-minä-ollut -vakuuttelua, sen sijaan, että voitaisiin mutustella asioita sillä samalla kritiikin tasolla, jolla pureudutaan muihinkin aisoihin.

Vai onko niin, ettei asiaan voida tarttua kun tiedetään, että asian julkinen keskustelu johtaa yleistämiseen? Samasta yleistämisestä saavat kärsiä muutkin…

Yksi teini sekoaa >> Nuoret miehet voivat huonosti.

Tappaja pelasi pelejä >> Pelaajat ovat tikittävä aikapommi.

Pari toimittajaa ylittää rajan >> Koko ammattikunta on mätä.

Eihän se noin oikeasti mene, mutta mielikuvat ovat herkkiä ja toimittaja oman alansa PR-miehenä tietää sen ;)


Maija Aalto kirjoittaa:

24.11.2007 klo 15.05

Ahneita freelancereita? Oletko ihan vakavissasi. Minusta tuo on aika merkillinen väite ilman mitään faktaa sen tukena. Hävytön käytös kun tuskin on ihan pelkästään työsuhteen laadusta kiinni, paineitahan Jokelan tyyppisessä tilanteessa on kaikilla. Ei tökeröistä yleistyksistä päästä eroon tekemällä uusia tökeröitä yleistyksiä.

Minusta muuten myös fiksusti käyttäytyvässä mediassa tällaisten kokemusten jälkeen pitää joka tapauksessa miettiä toimintatapoja moneen kertaan, vaikka se raskasta onkin. Ja näin siis pitäisi tehdä, vaikkei mitään Jokela-adresseja olisikaan, tämäntyyppinen kriisi on joka tapauksessa Suomessa aivan uusi tilanne. Niitä keskustelujahan varmaan teilläkin talossa parhaillaan käydään, oletan? Etiikkaa ei taatusti koskaan missään mietitä liikaa.

En tosin koe, että kenenkään asiallisesti käyttäytyneen tarvitsisi kantaa häpeää mätämunien puolesta, se on aika hedelmätön lähtökohta mille tahansa yritykselle kehittyä ammatillisesti. Silti, myöskään umpimähkäinen muiden syyttely ei johda oikein mihinkään.


Kirsi kirjoittaa:

24.11.2007 klo 16.24

Jos ihminen on ahne, hän todennäköisimmin ryhtyy freelance-toimittajaksi.


Tuomo Björksten kirjoittaa:

24.11.2007 klo 19.47

Maija Aalto:

Ahneita freelancereita? Oletko ihan vakavissasi. Minusta tuo on aika merkillinen väite ilman mitään faktaa sen tukena.

Kyse oli tietoisesta spekulaatiosta. En yritä syyllistää kaikkia Suomen freelancereita, olenhan ollut sellainen itsekin, vaan kysyä, onko meillä sellaisia freelancer-toimittajia, jotka menisivät aina pidemmälle kuin muut hyvien juttujen toivossa? Koska ulkomailla on tällaisia toimittajia, tulee mieleen mahdollisuus, että samanlaisia ammattietiikasta tai omasta turvallisuudestaan piittaamattomia toimittajia olisi Suomessakin. Heitin ilmaan spekulaation, koska olen kovasti yrittänyt keksiä selityksiä sille, miksi joku toimittaja toimisi niin tökerösti kuin Jokela-adressin allekirjoittajat ovat kertoneet.

Umpimähkäinen syyllistäminen voi olla omalta osaltani typerää, myönnettäköön, mutta toisaalta tämä epätietoisuus siitä, mitä siellä oikeasti on tapahtunut, häiritsee minua. Itse en nähnyt kovin suuria ylilyöntejä, korkeintaan vähän välinpitämättömyyttä ja sitäkin vähän.

Maija Aalto:

Niitä keskustelujahan varmaan teilläkin talossa parhaillaan käydään, oletan?

Kyllä Jokelasta on puhuttu. Tai ainakin minä olen puhunut molempien lähiesimiesteni kanssa mielestäni aika paljon. Epävirallisia keskusteluja, mutta silti hyödyllisiä.

Erkka:

Vai onko niin, ettei asiaan voida tarttua kun tiedetään, että asian julkinen keskustelu johtaa yleistämiseen? Samasta yleistämisestä saavat kärsiä muutkin…

Lukisin kyllä mielenkiinnolla jonkun tekemän tutkivan jutun siitä, mitä toimittajat tekivät Jokelassa…


Kirsi kirjoittaa:

25.11.2007 klo 19.10

Nyt sinun kyllä pitää kertoa sitten tarkemmin, ketä tarkoitat, kun vihjailet ja vihjailet, Tuomo. Faktaa kehiin.


Edith kirjoittaa:

26.11.2007 klo 16.59

Ahneet freelancerit kuulostaa kyllä heittona nyt tosi törkeältä!

*murisee*


Tuomo Björksten kirjoittaa:

26.11.2007 klo 19.05

En pitäisi mahdottomana sitä, että Jokelan kaltaisen tapahtuman yhteydessä paikalle saapuisi sellaisia henkilöitä, jotka pitävät itseään free-toimittajina, mutta joille normaalit toimittajien eettiset pelisäännöt eivät ole selvillä. Kuka tahansa voi yrittää tuollaisessa tilanteessa myydä uutisjuttuja lehdille. Maailmalta on esimerkkejä siitä, että näin tapahtuu kriisitilanteissa. En kuitenkaan osaa muotoilla sanojani niin, etten samalla loukkaisi kaikkia tuntemiani ja suuresti arvostamiani free-toimittajia, joten minun on syytä pahoitella kömpelöjä sanavalintojani. Omalta osaltani asia on loppuunkäsitelty.


Kirsi kirjoittaa:

27.11.2007 klo 8.48

Höh, Tuomo. Selityksesi ei poista sitä varjoa, jonka heitit freelancetoimittajien päälle.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>