Helsingin Sanomat on tehnyt uutisen Jari Lindholmin blogikirjoituksesta, jossa tämä ottaa kantaa Kalevi Kivistön eroon Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan paikalta. Vaikka Lindholm kirjoittaa blogissaan nimenomaisesti “veikkaavansa”, että eron taustalla on kyllästyminen, Hesari on vetänyt mutkia suoraksi:
“Julkisen sanan neuvoston varapuheenjohtajan, toimittaja Jari Lindholmin mukaan viime viikolla puheenjohtajan tehtävät jättäneen Kalevi Kivistön eron taustalla on kyllästyminen.”
Lindholmilla ei ole JSN:n varapuheenjohtajuudestaan huolimatta sisäpiiritietoa, mutta HS:n uutisessa Lindholmin veikkaus on silti muuttunut faktaksi.
Paljon tätä nyanssia kiinnostavampaa asiassa on se, että blogikirjoitus on nykyään uutinen. Toki poliitikkojen blogeista ollaan tehty uutisia aiemminkin, mutta nyt periaatteessa kenen hyvänsä ajankohtaiseen asiaan liittyvän henkilön blogi voi olla aineistoa uutisille. Tämä on mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että blogikulttuuri on Suomessa kuitenkin verrattain nuorta.

3 kommenttia artikkeliin “Blogikirjoitus on uutinen”
-rh kirjoittaa:
1.10.2007 klo 14.08“… kenen hyvänsä ajankohtaiseen asiaan liittyvän henkilön blogi voi olla aineistoa uutisille. Tämä on mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että blogikulttuuri on Suomessa kuitenkin verrattain nuorta.”
Hmmm… onhan tätä 10 v. jo tehty….mutta siis tämä, ja lisäksi nostot uutisiin, (ei nyt niin hirmu usein), lisää argumentoivaa ja havainnoivaa keskustelua.
Hyvä vain jos syntyy oikein kilpailua sanomisessa.
Halo Efekti kirjoittaa:
1.10.2007 klo 17.41Aivan hiljattain myös Jyrki J. Kasvin blogikirjoitus eduskuntatalon liian tehokkaasta roskapostisuodatuksesta nousi uutiseksi myös paperimediassa. Tosin Kasvilta näköjään pyydettiin aiheen tiimoilta lisähaastatteluja, mutta enivei.
Tarmo Thorström kirjoittaa:
1.10.2007 klo 18.55Koomista. Kun HS on vetänyt mutkia suoraksi muokaten Lindholmin veikkauksen faktatiedoksi, on se mielestäni syyllistynyt hyvän journalistisen tavan rikkomiseen. Selvää vääristelyä mielestäni. Varsinkin kun uutinen on tehty tismalleen tuon pohjalta edes selvittämättä tarkemmin Lindholmilta, miten asia on. Jos Lindholm kirjoittaa ‘veikkaavansa’, niin ei siitä voi kirjoittaa faktatietona.
Koomista siksi, että uutinen rikkoo mielestäni hyvää journalistista tapaa käsitellessään Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan eroa.
Kommentoi artikkelia