27.

kesäkuuta 2007

Sankarimme maailmalla

Julkaistu klo 18:51

Serbialainen lehti väittää Martti Ahtisaaren ottaneen lahjuksia. Väite on tosi tai se on täyttä puppua. Sitä emme voi tietää. Mutta kysynpä vaan, miksi moniin lehtiin on mennyt sellaisenaan STT:n otsikko: “Ahtisaaren toimisto ei suunnittele jatkotoimia lahjussyytteiden takia“?

Otsikon esiin nostama seikka uutisessa ei ole kovin kiinnostava. Mitä väliä sillä on, harkitseeko Ahtisaaren toimisto jatkotoimia vai ei? Paljon kiinnostavampaa on, että Ahtisaaren tiedottaja leimaa uutisen “täydeksi roskaksi”.

Uutisessa ei jostain syystä myöskään kerrota, miksi Ahtisaari ei kommentoi asiaa itse. Vakava syytös vaatisi lausuntoa häneltä itseltään.

Mutta palataanpa vielä siihen otsikkoon. Miksi tuollaiset sanavalinnat? Valinta on voinut olla STT:n toimittajalta silkka hetken mielijohde, mutta otsikko tulee silti toisintaneeksi kansallista identiteettiämme. Martti Ahtisaari on oma sankarimme maailmalla ja tällainen syytös häpeä koko Suomelle. Kun otsikko sanoo, että Ahtisaaren toimisto ei aio ryhtyä jatkotoimiin, vihjaa lause, että syyte on täyttä pötyä, mutta oma sankarimme ei siitä loukkaannu.

Minä kysyn, miksi emme usko serbilehden uutiseen?

  

2 kommenttia artikkeliin “Sankarimme maailmalla”

Antti Korkeamäki kirjoittaa:

30.6.2007 klo 17.40

“Miksi emme usko serbilehden uutiseen?”

Eikö tässä ole tarvetta median- ja politiikanlukutaidolle? Jos katsomme tilannetta paikallisella tasolla, voimme todeta, että tilanne on enemmän kuin levoton. Tällöin propagandakoneisto jyllää tuhansien hevosvoimien teholla. Kuten kaikki muistamme Natsi-Saksan julistukset ja uutiset eivät olleet kovin puolueettomia, vaan olivat tietenkin täydellistä propagandaa.

Tiedä häntä, onko lahjuksia otettu tahi ei, mutta porpagandalta tuo haiskahtaa.


Tuomo Björksten kirjoittaa:

1.7.2007 klo 22.51

Niin, en minäkään usko, että Ahtisaari olisi ottanut lahjuksia, mutta näkemättä serbilehtien mahdollisia todisteita ei minulla toisaalta ole myöskään mahdollisuutta todeta väitteitä perättömiksi.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>