29.

toukokuuta 2007

Parasta ja pahinta

Julkaistu klo 18:06

Tänään toimituksessa hiottiin sunnuntaina julkaistavaa reportaasia lopulliseen asuunsa. On hienoa olla toimittaja, kun muutaman viikon verran työstetty, hiellä ja tuskalla tuotettu reportaasi on suurin piirtein valmis ja visuaalisuuden ammattilaiset pohtivat, miten tekstin saisi parhaiten istumaan kuvien kanssa. Ei tätä kuvaa, ei kun juuri tuo, kiistellään taittodeskin ääressä, mutta lopulta palaset tuntuvat loksahtavan paikoilleen.

Pahinta on se, kun huomataan, että kaksi toimittajaa tekee eri osastoilla toisistaan tietämättä juttua samasta aiheesta. Tai kolme. Tai neljä. Tai kun aamun lehteä lukiessa käy ilmi, että saman lehden toinen toimittaja onkin jo tehnyt jutun aiheesta, josta oma toimitus suunnitteli vielä edellispäivänä näyttävää juttupakettia.

  

1 kommentti artikkeliin “Parasta ja pahinta”

Kirsi kirjoittaa:

29.5.2007 klo 19.53

Vai käy teillekin joskus niin! Mikään ei kuulemma ole niin harvinainen kuin uusi idea, jos se mitään lohduttaa.
Samanaikainen saman asian löytäminen kai joka tapauksessa todistaa, että idea on ajankohtainen muillekin kuin toimittajalle itselleen.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>