Maija Aalto kirjoittaa Uutispöytälaatikossa median keskinäisestä uutiskilpailusta. Sehän on tämä kaikille toimittajille tuttu peli, jossa kisataan siitä, kuka julkaisee tiedot ensimmäisenä. Toimittajat ajattelevat uutiskilpailua aina, mutta Aallon mukaan isoissa uutistapahtumissa yleisökin seuraa, mikä tiedotusvälineistä välittää tietoa nopeimmin.
Oma kokemukseni on, että yleisö haluaa tarkkaa tietoa. Halutaanko sitä sitten nopeasti? Eniten moitteita toimittajille ammattikuntanta tulee erilaisista virheistä. Olen monesti joutunut keskelle väittelyä, jossa tavallinen kansa on todella suivaantunut siitä, kuinka siinä tai tässä lehtijutussa oli tämä tai tuo päin mäntyä. Toimittajia ei arvosteta, koska yleisesti ajatellaan, että media suoltaa julki vain puolitotuuksia tai valheita.
Joskus olen miettinyt, kuinka moni mediakuluttajista oikeasti tarvitsee radiouutiset joka tunti? Entä jos uutislähetysten määrä olisi selvästi pienempi. Auttaisiko se meitä toimittajia tekemään tarkempia juttuja?
Toimittajien arvostus on muuten jännä juttu. Niin moni vaikuttaja, organisaatio tai toimija kaipaa toimittajien tarjoamaa julkisuutta, mutta yllättävän harva pitää mediaa tärkeänä osana yhteiskuntaa.
Itse olen tykästynyt kovasti aikakauslehtikirjoittamiseen, koska siinä on usein aikaa ajatella. Se ei tarkoita, että jutut olisivat automaattisesti parempia kuin päivänkohtaisessa uutistuotannossa. Mutta ainakin teoriassa on enemmän aikaa tuottaa jutuista syvempiä. Aikakauslehdet ilmestyvät harvemmin kuin tv-uutiset tai sanomalehdet, niinpä niissä pitää yleensä olla myös jotain perustietoa enemmän.
Maija Aalto paljastaa blogissaan myös, miten Helsingin Sanomissa toimitaan vakavasti sairaiden julkisuuden henkilöiden kohdalla.
“Valmiiksi kirjoitettuja pikasähkeitä kuolemien varalle ei ole normaalisti varastossa. Erilaista taustatietoa merkkihenkilöistä on, ja niitä voidaan sitten käyttää ja käytetäänkin nekrologin pohjana. Jos joku tärkeänä pidetty ihminen on erittäin huonossa kunnossa ja ilta pitkällä, paperilehteä varten voidaan kirjoittaa ja joskus jopa taittaa valmiiksi kuolinuutinen siltä varalta, että tieto kuolemantapauksesta vielä tulee hyvin myöhään. Samasta lehden sivusta on siis olemassa kaksi versiota, joista vain toista käytetään.”
Tämänhän me tavallaan jo tiesimmekin, mutta nyt se tuli sanottua ääneen.
5 kommenttia artikkeliin “Nopeus on valttia?”
Maija Aalto kirjoittaa:
13.5.2006 klo 9.35Olen jokseenkin varma, että jos vaikkapa lukijatutkimuksessa kysytään haluatko mieluummin tarkkuutta kuin nopeutta, lähes kaikki vastaisivat kuuliaisesti tarkkuutta.
Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että myös vaatimus nopeudesta on koko ajan lisääntynyt – kaikkia uutisia tämä ei koske, ei edes kaikkia verkkouutisia, kyllähän päivittäisessäkin tarjonnassa on paljon hitaasti kehittyviä ja perusteellista selvittelyä vaativia aiheita. En usko, että aikakauslehtimäinen journalismi on mitenkään uhattuna, kyllä ihmiset edelleen haluavat lukea sitäkin. Joissain äkillisissä uutistapahtumissa nopeutta sen sijaan vaaditaan kiivaammin ja kovempaan ääneen kuin ennen. Jos paloauto ajaa oman asunnon ohi, pitäisi jostain voida muka heti tarkastaa mihin se on menossa ja miksi. Tämä on minusta yleistynyt vasta aivan hiljattain.
Tuo arvostus on mielenkiintoinen juttu. Toisaalta ammattiin liittyy kummallista gloriaa, osa ihmisistä kuvittelee tämän paljon hohdokkaammaksi kuin tämä onkaan ja omituisista syistä. Välillä taas joutuu tavallaan pyytelemään anteeksi sitä, että on toimittaja. Koko ammattikunnan hölmöilyistä on muka itse vastuussa.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
13.5.2006 klo 9.51Aika usein iltapäivä- ja keltainen lehdistö (vai ovatko ne nykyään jo sama asia?) edustaa tavalliselle kansalle mediaa. Jos iltapäivälehdet tekevät lööppejä, jotka katsotaan ylittävän hyvän maun rajat, koko toimittajakunta joutuu kollektiivisen paheksunnan kohteeksi. Esimerkiksi Kalevassa ja Ilta-Sanomissa tehdään kuitenkin aika erilaista työtä.
Nopeudesta vielä sen verran, että muistan itsekin takavuosina harmitelleeni kovasti, kun YLE:n maakuntaradiolla ei ollut täällä Keski-Suomessa www-sivuillaan online-uutisia. Joka kerta kuullessani useamman hälytysajoneuvon ääniä, manasin että mistään ei nyt saa tietää, mitä on tapahtunut.
YLE on sittemmin korjannut puutteen, vaikka täällä kyllä edelleenkin ajelee paloautoja ilman, että minä saan ikinä tietää, mihin ne ovat menossa. Harmillista.
erkka kirjoittaa:
13.5.2006 klo 14.44Jyväskylässäkin taitaa piipaa-lähtöjä olla niin monta päivässä, että jokaisesta ei varmaankaan kannata edes nettiin kirjoittaa.
Toisaalta olisi aika jännä jos hälytyskeskus pistäisi vaikka RSS-feedinä jokaisen hälytyslähdön ja jonkin (ympäripyöreänkin) selityksen.
Maija Aalto kirjoittaa:
14.5.2006 klo 10.51Ei se ole jännää vaan totta. Pelastuslaitosten tehtävistä on netissä ollut listaa uteliaille jo jonkin aikaa:
http://www.pelastustoimi.fi/tehtavat/
Ja nykyisin nuo ympäripyöreät selitykset saa myös RSS-feedinä.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
14.5.2006 klo 19.53Oikeastaan aika hämmentävää, että tuollainen palvelu on oikeasti olemassa avoimena kaikelle kansalle.
Kommentoi artikkelia