8.

huhtikuuta 2007

Eikö hengelläni ole väliä?

Julkaistu klo 19:39

Ajaessani tänään pääsiäisen vietosta takaisin kotiin Jyväskylään yhdessä kolmen muun henkilön kanssa muuan rekka-auto kaasutti aivan kiinni takapuskuriimme. Etäisyys 80 kilometrin tuntivauhdilla etenevään autoomme oli muutamia metrejä. Nopeusrajoitus alueella oli 80 km/h, mutta rekka oli kiihdytellyt arviolta satasta saadakseen meidät kiinni.

Ajoin edelleen nopeusrajoituksen mukaan. Rekka takana käyttäytyi siihen malliin, että kuskilla oli suunnaton tarve päästä ohi. Lopulta vastaan tulevan autojonon katkettua rekka-autoilija lähti ohittamaan ja vielä äänekkäästi tööttäsi minulle kirouksensa.

Jos olisin joutunut tekemään yhdenkin nopean jarrutuksen, rekka olisi tullut voimalla läpi automme takaikkunasta surmaten todennäköisesti meidät kaikki neljä. Rekka-autoilija itse sen sijaan olisi selvinnyt korkeintaan säikähdyksellä.

Olen ollut kerran aikaisemmin tilanteessa, jossa pakettiautoa ajanut ammattiautoilija kaahasi arviolta noin 30-40 kilometriä tunnissa kauppakeskuksen parkkipaikalla ohittaen minut vain muutamien kymmenien senttien päästä. Yksikin askel oikealle ja olisin törmännyt autoon.

Tuollaiset tilanteet eivät unohdu. Sen sijaan ne saavat minut tuntemaan suunnatonta raivoa ja turhautuneisuutta sellaisia ammattiautoilijoita kohtaan, jotka eivät välitä hengestäni vähääkään.

  

3 kommenttia artikkeliin “Eikö hengelläni ole väliä?”

Janne Heimonen kirjoittaa:

9.4.2007 klo 15.33

Mietin vähän samaa asiaa… Toissa aamuna ajelin kotiapäin, takanani ajeli kohtuu kokoinen rekka varustettuna perävaunulla. Suoralla tiellä vastaan tuli kolme autoa, joista takimmainen lähti ohittamaan kahta edellä ajavaa. Katsoin että tiukille menee ja ajoin aivan laitaan omaa kaistaani… Ohittavan auton ja oman autoni nokkien väliin jäi varmaan jotain 4m kun ohittava auto loppujenlopuksi kanttasi omalla kaistalleen. Jollain akalla siellä oli vähän kiire… Harmittaa etten tajunnut näyttää kansainvälistä käsimerkkiä. Takana tuleva rekka sentään vilkutti valoja! Ois siitä tullu kevyt kolari suma kun ois rekka ja loput kaks autoa tullu meidän kanssa samaan “pakettiin”…


Kirsi kirjoittaa:

10.4.2007 klo 9.17

Kun autoista on kehitetty turvallisia, ehkä autoilijoista on tullut välinpitämättömämpiä suhteessa muihin tielläliikkujiin. Tuo, mitä kerrot, on pelottavaa.
Olen itse katsellut liikennettä omassa lähiössämme sillä silmällä, että pienet koululaiset ovat päivittäin suuressa vaarassa, sillä sekä hakilöautot että raskas liikenne ajavat sumeilematta päin punaista liikennevaloa. Olen joutunut opettamaan omille lapsilleni, että ensin odotetaan liikennevalon vaihtumista vihreäksi, sitten katsotaan tuleeko autoa. Jos ei tule, ylitetään katu ja jos tulee, katsotaan ehtiikö se pysähtyä ja jos se pysätyy, ylitetään katu :(


Mari Kontio kirjoittaa:

11.4.2007 klo 10.10

On aika heittää hyvästit uusille auto-onnettomuuksille; määränpään jo nään ja se on kunnioitus elämää kohtaan. Eilen olin Mikkelissä tänään tiedän kyllä missä…rekka vetää niin kuin viimeistään. Elä täysillä, mutt höllää kaasujalkaa…



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>