SDP:n viime kauden kansanedustaja Susanna Rahkonen ei tullut valituksi uuteen eduskuntaan. Näin hän kirjoittaa blogissaan:
“Olen pahoillani äänestäjieni puolesta, että äänisaaliini yhdessä puolueen heikentyneen saldon kanssa ei riittänyt valituksi tulemiseen.”
Tai niin kuin tavallinen kaduntallaaja sanoisi tuon suomeksi: putosin eduskunnasta. Minulla ei ole pätevyyttä arvioida Rahkosen toimia kansanedustajana muuten kuin sanomalla, että hän vaikutti hyvin asialleen omistautuneelta ja aktiiviselta kansanedustajalta. Silti neljä vuotta Arkadianmäellä riitti näemmä kangistamaan kielen. Jos poliitikko puhuu kansalle yksinkertaisetkin asiat koukeroisesti, ei ole ihme, että politiikkaa vierastetaan.

1 kommentti artikkeliin “Kankea kieli”
Antti Korkeamäki kirjoittaa:
20.3.2007 klo 21.12Hah. Olipas mieletöntä huomata omalla kohdalla tuo “kankea kieli”. Luin blogistasi entisen kansanedustajan lainauksen ja jätin tämän jotenkin kokonaan noteeramatta. Jatkettuasi omaa tekstiäsi, tajusin tuon em. lainauksen sisällön. Kuten esille otit asian, ei ole ihme, ettei kaikkia kiinnosta politiikka – sanat jäävät noteeraamatta näemmä. Lieneekö minulla sitten jokin lukihäiriö.
Sanoista tekoihin.
Kommentoi artikkelia