Aina silloin tällöin kuka tahansa kunniallinen ihminen sattuu kävelemään lehtihyllyn ohi kioskilla. Itselläni on työni puolesta tapana säännöllisesti tarkistaa, mitä aikakauslehdet kirjoittavat. Joskus tulee tehtyä uusia bongauksia. Mukaan paikallisesta marketista tarttui taannoin esimerkiksi Historia-lehti, joka konseptina vaikuttaa erikoiselta mutta mielenkiintoiselta.

Käynti lehtihyllyllä tuottaa silti aina säännöllisesti tuskaa. Syynä ovat kaikki mahdolliset iltapäivä- ja viihdelehdet, jotka yrittävät tyrkyttää ahdasta maailmankuvaansa minulle aivan väkisin. Näissä lehdissä koko moniulotteinen elämä on pelkistetty järjettömiksi ja typeriksi kansiotsikoiksi.

Erityisen ärsyttävää on ollut Susan Kurosen esiintyminen kaikissa mahdollisissa lehdissä viime aikoina. Kuronen piti kirjansa ennakkomarkkinointitilaisuuden Helsingissä, ja paikalla oli viitisenkymmentä toimittajaa ja kuvaajaa. En voi itse toimittajana ymmärtää, kuinka tyhmiä ja helposti harhaanjohdettavia toimittajat ovatkaan. Paikalla ollut Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Unto Hämäläinen totesi YLE:n tv-uutisten haastattelussa, että “suoraan sanoen vähän hävettää olla täällä”. Silti kaikki toimittajat olivat aivan kiltisti noudattaneet kutsua tulla paikalle.

Pian tämän jälkeen lehtiin ilmestyi kuvottavia otsikoita tyyliin: “Susanin kohukirja Matista: Rajuja seksipaljastuksia” (Seiska 5/2007). Kurosen ja hänen managerinsa Leila Sundberg saivat näyttävästi kirjansa mainokset esille viihdelehtien kansiin. Kauppalehti Presson Cilla Bhose luulee, että toimittajat pitivät edes osittain hoksottimiaan päällä:

“Sundbergkin tavallaan epäonnistui, word of mouth jäi muruseksi managerin omaan suupieleen. Yksikään media ei tarttunut pitopalveluasiaan, eikä toistanut Sundbergin kehuja. Muuten jutut menivät kyllä ihan kivasti läpi.”

Vielä mitä. Sundbergin markkinointitilaisuudessa lausuma kehu Kurosen liikeyrityksestä meni aivan täysillä läpi Radio Suomessa, vieläpä jälkikäteen leikatussa ohjelmassa.

Koko kohussa ei ole lainkaan substanssia, mutta silti Kuronen kerää huomiota yllin kyllin.

Jouduttuani seuraamaan tätä kaikkea tahtomattani YLE:n uutisista, eri lehdistä sekä viattomasti lehtihyllyn edessä kioskilla seisoessani olen paitsi valmis allekirjoittamaan presidentti Mauno Koiviston toteamuksen siitä, että toimittajat ovat kuin sopulilauma, myös ehdottoman vakuutunut siitä, että tämä on kotimaista terrorismia, mediaterrorismia.

Jari Lindholm haukottelee blogissaan tylsille naistenlehtien kansiotsikoille, joista hän nostaa esiin mm. otsikot “Merikukka Forsius tunnustaa: Ero oli vaikea” ja “Seija Alatalo aviokriisin jälkeen: ‘Ihastuin Mikkoon uudelleen’”.

“Jos noista epäotsikoista pitäisi valita se, joka todennäköisimmin myy lehteä, pistäisin rahani likoon ensimmäisen [Alatalon] puolesta. Siihen on sentään saatu ängettyä ‘aviokriisi’, joka on aina kiinnostava, ja ‘uudelleenrakastuminen’, joka on jo käsitteenä mielenkiintoisempi kuin tyhmä siskopuolensa ‘rakastuminen’.”

Lindholm on entinen Seuran päätoimittaja, jonka vuoksi hän ehkä pitää tämän tyylilajin jutuista, vaikkakin toivoo niihin lisää terävyyttä. Itse taas toivoisin, että lehdet vaihteeksi keskittyisivät johonkin ollennaiseen. Olisi tässä maassa tunteellisia tavallisten ihmisten tarinoitakin, joissa voisi olla enemmän sisältöä kuin yhdessäkään Merikukka Forsiuksen julkkishaastattelussa.

Senkin uhalla, että joudun suojelupoliisin valvontaan, totean että jos joku laitapuolen kulkija päättää kerran marssia R-kioskille ja sytyttää kaikki viihdelehdet tuleen, en välttämättä ensimmäisenä riennä tekoa paheksumaan.