Tuoreessa Journalistissa haastatellaan Yleisradion Risto Astikaista, joka on hiljattain irtisanottu. Hänen pestinsä YLE:ssä päättyy näillä näkymin kesällä. Journalisti kirjoittaa:
“Hyvästelemällä Astikaisen Yle pääsi eroon arvostelijastaan. Jo vuosituhannen vaihteessa Astikainen kyseenalaisti julkisesti yhtiön visioita. Hän perusti toimitusjohtaja Mikael Jungnerille luovutetun 600 nimen adressin yhtiön vahtimestareiden irtisanomista vastaan. Ja kukapa ilmestyi joulupukkina ovenpieleen, kun yhtiön hallitus viimeksi kokoontui.”
Astikainen itse kommentoi jutussa:
“Toimittaja (…) kysyy ja vaatii vastauksia. Miksi tällainen tyyppi on niin vaarallinen? Ilmeisesti on helpompi nöyrentää työvoimaa, jolloin voikin kevyesti päivittää kaikki asiat neljä kertaa vuodessa. Sellainen on suoraan Microsoftia.”
Ja tuolla kommentilla Astikainen viittaakin näppärästi Mikael Jungnerin entiseen työnantajaan, Suomen Microsoftiin. Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta tuliko Astikainen kokeilleeksi koskaan lojaalia asennetta työnantajaansa kohtaan?
5 kommenttia artikkeliin “Räyh!”
Pohtija kirjoittaa:
14.1.2007 klo 16.05Hyvä pointti. Onko se niin poissuljettua olla sekä kriittinen että lojaali tai muuten hyvätapainen?
Muuten, liekö Risto Astikainen sukua Hesarin politiikan toimittaja Arto Astikaiselle?
M.A. Lindroos kirjoittaa:
14.1.2007 klo 16.43Tuli vaan mieleen, että hivenen maistuu katkeroituneilta nuo Astikaisen kommentit. Aikansa kutakin. Jäisi arvokkaasti sivuun, eikä ruikuttaisi, kun ei se ruikutus yhtään asiaa auta.
Etsii vaan ei löydä kirjoittaa:
14.1.2007 klo 17.35Sun Journalisti-linkki vie outoon paikkaan. Vinkki: Journalistilehden sivu on http://www.journalistilehti.fi. Kiitti silti hyvästä näkökulmasta.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
14.1.2007 klo 18.53Kiitoksia etsijälle hyvästä huomiosta. Tulipa hutiloitua vähän tuon linkin kanssa. Astikaisen haastattelun pitäisi tulla muuten myös verkkoon jossain vaiheessa, kunhan Journalistin toimittajat saavat www-sivunsa päivitettyä.
Jani Sourander kirjoittaa:
17.1.2007 klo 11.50Miksi katkeruudesta on tehty niin mielettömän negatiivinen asia? Ongelmien ilmentyessä pitäisi hyväksyä oma kurja kohtalonsa ja vaieta? Itse annan ihmiselle oikeuden katkeruuteen, jos kokevat tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Itse asiassa katkeruus on mielestäni vähintäänkin normaali reaktio.
Lojaalista asenteesta en tiedä, mutta jonkin sortin järkevä tasapaino voi toki löytyä. Itse olen varsinaisen lojaaliuden suhteen vähän pessimistinen. Koirille se taitaa sopia, mutta minulle ei. En silti ole huono työntekijä vaan teen työni huolellisesti ja ahkerasti. Ryhdyn vastarintaan vasta kun minua painostetaan toimimaan lain tai ammattietiikan vastaisesti (ja/tai journalistiliiton ohjeiden vastaisesti).
Työn ulkopuolella vastustan (työhön liittyviä) asioita, jotka toimivat ammattivalokuvaajan toimintaa vastaan. Näitä en lähde listaamaan, mutta sanottakoon että esimerkiksi suuret mediakonsernit eivät palvele kansaa vaan itseään, toisin kuin journalistiikan pitäisi. Myös tekijöitä ja tekijänoikeuksia ovat lähiaikoina pyrkineet tallomaan.
Tuoreissa tiede-lehdissä on lyhyet jutut läheltä liippaavista aiheista, jos innostaa lukea: “Keskity itseesi – jos haluat pärjätä työviidakossa” (8/2006) ja “Osaatko olla alainen?” (9/2006)
Kommentoi artikkelia