400-luvulla eKr. eläneet ateenalaiset pitivät äänestämistä epädemokraattisena, koska rikkaat tulivat vaaleissa valituksi luottamustehtäviin köyhiä useammin. Ateenalaisten oivallinen huomio on ajankohtainen tänäkin päivänä. Eduskuntaan valitut kansanedustajat ovat pääsääntöisesti hyvätuloisia – myös niin sanotuissa työväenpuolueissa. Esimerkiksi Vasemmistoliiton Sirpa Martins valittaa www-sivuillaan, että edellisissä vaaleissa pienimmällä budjetilla Keski-Suomesta läpi mennyt kansanedustaja käytti kampanjaansa saman verran rahaa kuin hän ansaitsee koko vuonna.
Ateenassa oli yhdeksän päätuomaria ja heidät valittiin vuosittain arpomalla. Niinpä periaatteessa kenestä hyvänsä kaupungin kansalaisesta saattoi tulla tuomari. Sama käytäntö oli myös muiden virkamiesten valinnassa. Ainoastaan armeijan kymmenen strategosta, eli eräänlaista kenraalia, valittiin vaaleilla.
***
Olisihan se pitänyt arvata, että vaikka Anneli Jäätteenmäki syksyllä kieltäytyi eduskuntavaaliehdokkuudesta, taannoinen haastattelu Iltalehdessä oli kampanja-avaus. Nyt ainakin keskustan leirissä uskotaan ja toivotaan, että Jäätteenmäki asettuu vielä ehdolle Helsingissä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Nelosen Uutiset eilen.
Iltalehdessä Jäätteenmäki paitsi väitti, että hänen syrjäyttämisensä pääministerin tehtävistä 2003 oli jonkin sortin SDP:n salajuoni (jonka tarkempaa kulkua hän ei totuttuun tyyliin halunnut täsmentää), hän myös kertoi monisanaisesti esimerkiksi suhteestaan mieheensä.
***
Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen on kaivanut naftaliinista viime presidentinvaaleissa ennätyssuositun Perässähiihtäjä-bloginsa. Hämäläinen kommentoi blogissa tulevia eduskuntavaaleja totutun terävään tyyliinsä.

Kommentoi artikkelia