Jyväskylän eteläpuolelle suunnitellaan uutta ostosparatiisia, Eteläporttia. Hankkeesta kirjoitti aamun Keskisuomalainen ja sitä kommentoi mm. 40100-blogi. Keskisuomalaisen tietojen mukaan Eteläporttiin houkutellaan Bauhausia, Ikeaa ja muita pienempiä kauppoja.
Ikeaa houkutellaan tällä hetkellä muuallekin. Suomessa on vain kaksi Ikeaa, Espoossa ja Vantaalla. Lisäksi ensi vuonna Ikea avaa tavaratalon Raisioon. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen arvion mukaan Suomeen ei mahdu enää tämän jälkeen kuin yksi Ikea. Siitä käydään kovaa taistelua, tosin osin piilossa julkisuudelta.
Tällä hetkellä ainakin ylemmän keskiluokan kansoittama Pirkkala yrittää saada Ikean tavaratalon omalle maalleen. Kun kerran Jyväskyläkin on samassa kauneuskilpailussa mukana, kauppaketjulla riittää vaihtoehtoja. Suomalaisten asennemuutos on merkittävä ruotsalaisomisteista ketjua kohtaan, sillä Espooseen Ikea pääsi vasta 30 vuoden viivytystaistelun jälkeen.

3 kommenttia artikkeliin “Kaikki tahtoo Ikean”
Antti Korkeamäki kirjoittaa:
14.12.2006 klo 16.23Ostoskeskuksia. Pah. Ikea kylläkin mieleeni tervetullut; huonolaatuisia huonekaluja kohtuulliseen hintaan. Kestävät muutoinkin ehkä kaksi muuttoa. Mikäs siinä, tämä on yksi reitti päästä maansa varakkaammaksi henkilöksi. Ajella siinä sitten 13 vuotta vanhalla Volvolla, kuten ko. Ikean perustaja tekee.
Tampereen kupeeseen, Lempäälään, avattiin joulukuun 1. päivä paljon puhetta herättänyt Idea-Park. Viimeiset 6kk olen ollut aivan kypsä koko Idealistiseen-parkkiin. Tässä on taas hyvä huomata markkinoinnin mielikuvilla. Se on toiminut jälleen – ihmiset ovat vauhkoina!
halo efekti kirjoittaa:
15.12.2006 klo 8.45Jyväskylän suunnitelmat esiteltiin näyttävästi Keskisuomalaisessa. Kiinnitin huomioni samaan mihin 40100-blogi eli siihen että tilat on siroteltu -mooottoritien kahdelle eri puolelle- pieniin yksiköihin, joiden välillä on tarkoitus AJELLA AUTOLLA. Saadaan tänne taas uusi hermojaraastava liikennesumppu lisää. Ihmiset haluavat että auto jätetään pisteeseen a ja käydään kaikissa kaupoissa kerralla, jotka ovat inhimillisen kantomatkan päässä autosta eikä aina siirretä autoa uuden kaupan pihaan liikennekaaoksessa. Tämä on Jyväskylän Eteläportti suunnitelman suurin kompastuskivi.
Muuten minulla ei ole mitään sitä vastaan että tuollainen rakennetaan. Sitä vain ihmettelen mistä OSTAVAT asiakkaat on tarkoitus houkutella, vanhoilta kaupoilta ilmeisesti?
Mari Kontio kirjoittaa:
15.6.2007 klo 18.48“I´ket´IT” Kaikki tahtoo rakastaa, kaikki tahtoo rakastaa… Ja kulutuskulttuuri on tämän lieveilmiö….
Kommentoi artikkelia