30.

lokakuuta 2006

Ei jaksa valittaa, kun se on niin vaikeaa

Julkaistu klo 10:45

Digitoday kertoo tänään uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan Elisan asiakkaat ovat kaikkein laiskimpia ottamaan yhteyttä operaattoriinsa vikatilanteessa.

“Yhteensä 34 prosenttia kaikista yksityisistä internetin käyttäjistä sanoo, että viimeisen vuoden aikana heillä olisi ollut aihetta tehdä valitus operaattorille. Kuitenkin kolmannes heistä ei jaksanut nähdä sitä vaivaa ja jätti ottamatta yhteyttä operaattoriinsa.

Elisassa niiden asiakkaiden osuus, jotka eivät ottaneet operaattoriin yhteyttä, vaikka olisi ollut aihetta, oli lähes puolet niistä asiakkaista, joilla olisi ollut aihetta valittaa. Sonerassa vastaava osuus oli kolmannes ja Finnetissä lähes neljännes.”

Siis puolet Elisan asiakkaista, joilla on häiriöitä, ei jaksa ottaa yhteyttä. Onkohan Elisa tyytyväinen tulokseen? Omasta kokemuksestani voin kertoa, että Elisan asiakaspalveluun on nettiyhteyden häiriötilanteessa turha odottaa pääsevänsä kymmeniin minuutteihin. Ehkä jonotus kestäisi kaksi kertaa pidempään, jos kaikki jaksaisivat valittaa häiriöistä.

Digitodayn jutussa kerrotaan myös positiivisia tuloksia Elisan kilpailijan kannalta:

Finnet näyttää saavan suurista operaattoreista korkeimmat arvosanat kaikista tutkituista tekijöistä: yritysimagosta, asiakasodotuksista, teknisestä ja palvelun laadusta, hinta-laatusuhteesta sekä asiakastyytyväisyydestä että uskollisuudesta.”

  

4 kommenttia artikkeliin “Ei jaksa valittaa, kun se on niin vaikeaa”

Kirsi kirjoittaa:

30.10.2006 klo 17.10

Tiedoksi: Sonera ei sitten ole ainakaan Elisaa häävimpi valinta. Olen ollut aika pitkään Soneran asiakas. Laiskuuksissani olen yhä.
Kokemus on, että sinne on turha soitella. Tähän mennessä muistan saaneeni helpdeskistä asiantuntevaa apua suunnilleen viisi vuotta sitten. Nykyisin en jaksa edes yrittää ottaa yhteyttä helpdeskiin. Jos on tositiukkaa asiaa, soitan suoraan Soneran keskukseen ja pyydän niitä yhdistämään ihmiselle, joka osaa ratkaista ongelmani. Toisella tai kolmannella yrittämisellä yleensä osuu oikealle ihmiselle.


erkka kirjoittaa:

30.10.2006 klo 18.11

DNA on päässyt syksyn aikana yllättämään. Kahdesti olen soittanut ja kummallakaan kerralla puhelin ei ehtinyt edes tuutata kun joku jo vastasi.

…tosin kummallakaan kerralla ei soitosta ollut hyötyä. Ensin ne eivät osanneet vastata kysymykseeni ja toisella kerralla siellä oli asiakastietokanta huollossa.


halo efekti kirjoittaa:

31.10.2006 klo 21.26

Mä olen pakkoavioliitossa Soneran kanssa (siksi että olen vuosia sitten perustanut sinne nettigaltsun ja olen niin hullu että uskon staattisiin osoitteisiin ja operaattorin vaihto edellyttäisi täällä maaseudulla tolppaan kiipeämistä ja asennuksia siellä ja talossa).

Olen saanut Soneran asiakaspalvelusta hyvän neuvon tasan yhden kerran. Jo vuosia sitten lopetin niiltä minkään kyselemisen (minulla on IT-alan koulutus ja olen aina kerennyt kokeilla omatoimisesti kaikki mitä esitetään tehtäväksi, jos siinä on jotain järkeä – yleensä niiden neuvot on kyllä järjettömiä tai ko. henkilö ei tajua mistään mitään). Vaihdoin jopa oletussähköpostiosoitteeni toiseksi etten saisi niiltä mitään postia kun ärsyynnyin siitä ja koko päivä meni pilalle.

Nettiyhteys pätkii edelleen aika paljon, mutta olen opetellut zen-henkistä kärsivällisyyttä. Paska palvelu.


Tuomo Björksten kirjoittaa:

31.10.2006 klo 23.01

Jyväskylässä toimii myös pieni nettioperaattori TNNet Oy, joka vuokraa siirtokaistaa Telenorilta ja Eunet Finlandilta. Olen jo jonkin aikaa katsellut TNNetiä vähän sillä silmällä, sillä riippumattomuus suurista operaattoreista houkuttelee.

Myös esimerkiksi Nebula tarjoaa ADSL-yhteyksiä Jyväskylässä, mutta ne ovat käytännössä vain jälleenmyytyjä Elisan liittymiä.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>