Kuuden toimittajan ylläpitämä Apinalaatikko-blogi sammutti valonsa perjantaina. Vuoden verran elänyttä blogia ylläpitivät Ville Blåfield, Markus Hotakainen, Elina Järvinen, Laura Koljonen, Jari Lindholm ja Paula Salovaara. Moni toimittaja bloggaa nykyisin työajalla, mutta vapaa-ajalla ylläpidetyt blogit ovat ruvenneet harvenemaan aiemmasta innostuksesta huolimatta.
Taitaa olla niin, että media-alan asioista raportoivia, toimittajien ylläpitämiä blogeja on tällä hetkellä vain muutama. Kari Haakana, Tuija Aalto, Matti Lintulahti ja Kirsi Myllyniemi, olemmeko me viimeisiä mohikaaneja? Hesarin Reetta Meriläistä, Pauliina Grönholmia, Maija Aaltoa tai Erno Rautarintaa ei lasketa, he kaikki kirjoittavat blogimerkintöjään työnantajan laskuun.

8 kommenttia artikkeliin “Viimeisiä mohikaaneja”
Tuija kirjoittaa:
29.10.2006 klo 22.56Ina Ruokolaisen Verkkomaisteri on palannut blogitauolta, joten sen ainakin voi laskea listaan.
Sittenhän on paljon sellaisia “yleis”bloggaajia, jotka usein käsittelevät mediaa ja viestintää eri näkökulmista.
Maija Aalto kirjoittaa:
30.10.2006 klo 8.35Höpsistä, aika moni päivät oikeissa töissä oleva toimittaja puuhastelee illalla huvikseen henkilökohtaisen bloginsa parissa, ei tosin kaikissa tapauksissa omalla nimellään. Ei kaikkia koukuta kirjoittamaan pelkästään se toimittajabrändin luominen. Enkä minä puhu tässä pelkästään itsestäni.
Bloggaavia toimittajia on paljon, ja aika moni vähintäänkin sivuaa blogissaan mediaa vaikkei puuttuisikaan pelkästään siihen. Tosissaan omaan alaan keskittyviä blogejakin tulee varmasti lisää, vaikka yksi hyvä lopettaisikin.
Kollega tuossa jo jotain sellaista näköjään suunnitteleekin:
http://pohdiskeleva.liftari.org/2006/10/29/blogimaailmalle-oma-kulttuurilehti/
Tuomo Björksten kirjoittaa:
30.10.2006 klo 8.53Maija: Odotin ja toivoin, että kuulisin vastaväitteitä. Hyvä niin. Media-alan asioiden käsittelyyn keskittyneitä blogeja olisi kiinnostavaa lukea laajemminkin, mutta esimerkiksi Blogilistan mediahakemiston selaaminen osoittaa, että lähinnä siellä on kaikkea muuta.
OlliS kirjoittaa:
8.11.2006 klo 11.58Tuomo, muista Setä Arkadia.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
8.11.2006 klo 14.28Olli, toki muistan, koska luen Timo Haapalan oivallisia kirjoituksia säännöllisesti. Hänkin tekee bloggausta työaikana, eli ei sovi tähän minun suppeaan vapaa-aikana mediablogia kirjoittavien joukkoon.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
26.11.2006 klo 13.23Vasta nyt löysin Pohdiskelevan Liftarin, jota kirjoittaa vapaa-ajallaan Helsingin Sanomien Teppo Moisio. No niin, siinä taas yksi mediablogi lisää!
OlliS kirjoittaa:
11.9.2007 klo 0.15Hesarilla on näemmä taas pukattu uutuutta linjoille: http://blogit.hs.fi/politiikka/
Tuomo Björksten kirjoittaa:
11.9.2007 klo 7.43Ja se on hienoa. Lisäsin jo eilen uusia HS-blogeja RSS-lukijaan.
Kommentoi artikkelia