10.

lokakuuta 2006

Yliopisto houkuttelee parkkeeraamaan sakkopaikalle

Julkaistu klo 10:09
(Päivitetty 10. lokakuuta 2006 klo 10.10)

Jyväskylän yliopiston kampusalueen piha on ollut jo pitkään suosittu parkkipaikka, vaikka alueella on pysäköinti kielletty lukuunottamatta yhtä erillistä varsinaista parkkipaikkaa. Päärakennuksen eteen maalattiin kesällä parkkiruutuja autoja varten – siis vaikka pysäköinti näihin ruutuihin on edelleen kiellettyä.

40100-blogin tietojen mukaan uudet parkkiruudut maalautti kesällä työtehtävänsä aloittanut uusi kiinteistöinsinööri, joka oma-aloitteisesti päätteli, että pihassa olisi hyvin tilaa pysäköinnille. Seuraavassa hallinnon kokouksessa ylivahtimestari oli kuitenkin huomauttanut, että koska pysäköinti alueella on todellakin kiellettyä, ruudut on poistettava välittömästi. Ruutuja on nyttemmin yritetty häivyttää niiden päälle valetulla tummalla aineella, joka ei kuitenkaan peitä ruutuja täysin. Niinpä yliopiston päärakennuksen edessä on varmaan tätäkin kirjoittaessa pitkä liuta autoja, jotka kaikki ovat sakkopaikalla.

  

2 kommenttia artikkeliin “Yliopisto houkuttelee parkkeeraamaan sakkopaikalle”

40100 kirjoittaa:

10.10.2006 klo 12.34

Mainittakoon vielä, että titteleistä en mene takuuseen, mutta tarinan minulle kertoi eräs yliopiston henkilökuntaan kuuluva.


maksalaatikko kirjoittaa:

10.10.2006 klo 15.03

Onkohan pysäköintikiellolle jokin pätevä syy vai onko kyseessä vain jonkun suunnitelmatalousfundamentalistin typerä päähänpisto (kuten yleensä on)?



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>