Kalevan verkkoversiossa on ylittänyt uutiskynnyksen STT:n erinomainen uutissähke, jonka otsikko kuuluu: “Pörssikurssit likimain ennallaan”. Siltä varalta, että Kalevalla on muutenkin tarvetta tuoreille uutissähkeille, tässä olisi joitakin omia, saman tyylilajin tuotoksiani.
Aurinko nousi tänäänkin idästä!
Kansanedustajien lukumäärässä ei ole yön aikana tapahtunut muutoksia
Ilmatieteen laitos ennustaa auringon paistavan joka tapauksessa ensi kesänä
HEX-yleisindeksin herkeämätön seuranta jatkossakin kaikkien tiedotusvälineiden ykköstehtävä

4 kommenttia artikkeliin “Ei mitään uutta länsirintamalta”
maksalaatikko kirjoittaa:
10.10.2006 klo 15.07Onhan tuossa pörssikurssien paikallaan pysymisessä enemmän uutisaihetta kuin jossain auringon idästä nousemisessa. usein kurssit kuitenkin nousevat tai lskevat äkillisesti.
STT:n uutiset nyt on vähän niin ja näin :/
Tuomo Björksten kirjoittaa:
10.10.2006 klo 15.21En vain vielä ole tajunnut, mitä suuri yleisö hyötyy siitä, että tiedotusvälineet raportoivat tunnollisesti pörssin pienetkin liikkeet tai liikkumattomuudet. Välillä tuntuu, että näin tehdään vanhasta tottumuksesta ennemmin kuin pohtien, mikä tietojen uutisarvo oikeasti on. Uutisia uutisten vuoksi. Ei kiitos.
maksalaatikko kirjoittaa:
10.10.2006 klo 17.58TV:n talousuutiset on kans aika naurettavat. Tavallisia ihmisiä ei kiinnostaa ruudun alareunassa juoksevat osakekurssit ja sijoittajat tietävät, että netistä sellaiset näkee paremmmin.
Varsinkin Ylen teksti-tv:llä on usein uutisarvoltaan täyttä nollaa olevia juttuja, kuten “Juhannusliikenne sujunut normaalisti”.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
10.10.2006 klo 18.37Juhannusliikenneuutiset johtunevat etupäässä siitä, että juhlapyhinä Suomessa tapahtuu aika harvakseltaan mitään. Mutta koska lähetysaikaa on kuitenkin varattu edes se pyhien ajaksi supistettu määrä, pitää keksiä sopivia uutisia. Ja mikä olisikaan helpompaa kuin soittaa poliisille, kysyä juhannusliikenteen sujuvuudesta ja tehdä siitä rutiiniuutinen.
Kommentoi artikkelia