Viime viikonloppuisen Asem-mielenosoituksen jäljiltä mediassa ja blogeissa on käyty paljon keskustelua siitä, toimiko poliisi oikein saartaessaan ihmisjoukon Kiasman, Lasipalatsin ja Postitalon edustalla. Joidenkin mielestä poliisi pidätti ihmisiä turhaan ja loukkasi siten kansalaisoikeuksia. Toisten mielestä taas toimenpiteet olivat oikeat ottaen huomioon mielenosoittajien aseistuksen.

Pidän itse erikoisena sitä, että poliisi etukäteen tiedotti, että tulossa on väkivaltainen mellakka. Se on vähän sama kuin poliisi lähettäisi lehdille tiedotteen, että nuorisojoukko murtautuu pankkiin huomenna klo 18. Aktiivinen tiedotuslinja saattaa ehkäistä rikoksia, mutta perinteisesti poliisi on ollut toimistaan vaitonainen. Miksi nyt tapahtumien kulku haluttiin ennustaa näin tarkasti? Tämän seurauksena keskustassa oli varmasti paljon ylimääräistä porukkaa, joka olisi muuten ollut kotona saunomassa.

Toimittajien näkemykset ovat vaihdelleet. Helsingin Sanomien Maria Annala kirjoittaa Uutispöytälaatikossa

“Kun kokosimme HS.fi:hin lukijoiden kertomuksia tapahtumapaikalta, tarjosimme lukupaketin, johon syventyessä saattoi eläytyä saartorenkaan sisään jääneiden pelkoon ja turhautumiseen. Poliisiin kohdistuneet ahdistavat tunteet eivät koskettaneetkaan enää vain tilanteessa mukana olleita, vaan niistä tuli osa varsin monen suomalaisen yhteistä kokemuspiiriä.

Kansan luottamus poliisiin ei taatusti parantunut siitä, että julkaisimme tällaista tekstiä.”

Vastaavasti MTV3:n Timo Haapala kirjoittaa:

“Muutaman päivän ajan media on setvinyt – ansiokkaasti ja vähemmän ansiokkaasti – Asem-mielenosoitusta ja poliisin voimankäyttöä Kiasman edustalla. Sävy on ollut sellainen, jollaiseksi se on viime vuosina pakannut aina menemään – kettutytöistä anarkisteihin. Mm. kilpailijamme Ylen tv-uutiset on silmiinpistävän aktiivisesti korostanut vaikeuksia, mihin nämä raukat mielenosoittajat ovat poliisin kynsissä joutuneet – onnettomat kun eivät ole päässeet purkamaan frustraatioitaan vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan nakkaamalla kivellä Stockmannin ikkunaan.

Mm. apulaisoikeuskansleri tutkii nyt, menikö poliisi liiallisuuksiin. Mutta että siitä arvonnousua saavat nämä nykyajan nuoret ammattivallankumoukselliset, jotka lähtevät etsimään lähinnä jännitystä elämäänsä, kun eivät sitä ‘paskaduunia’ jaksa tehdä, niin onhan siinä jotakin nurinkurista.”

Minä olen puolestani ihmetellyt, ovatko nykyiset nuoren polven toimittajat liian lähellä kansalaisaktivisteja? Tuottaako tämä lehtiin ja televisioon subjektiivista näkemystä (diskurssia) aktivistien toiminnasta?

Toimittajat ovat ahkerasti haastatelleet ihmisiä, jotka olivat poliisin saartorenkaan sisällä. Vaikka tv-kuvissa ei näkynyt, että poliisi olisi toiminut tilanteessa aggressiivisesti, monet valittivat viranomaisten käytöstä aivan kuin olisivat kokeneet elämänsä pahimman trauman.

Myöskään pidätyksiä ei ole hyväksytty. Ihmettelen kuitenkin, miten on mahdollista, että poliisi on pidättänyt suuren joukon ihmisiä, jotka eivät omien sanojensa mukaan ole tehneet mitään. Moni pelkää nyt – ja kahakan jälkipuinnissa tätä näkökulmaa on paljon korostettu – että menemällä Helsingin keskustaan väärään aikaan, joutuu välittömästi poliisin pidättämäksi. Pidän tätä epäuskottavana. Olisikohan mediaan syntynyt eräänlainen urbaani legenda, jota vahingossa tai tarkoituksella toistetaan?