Valepoikaystävän käyttäminen yhtenä poliisin tutkintakeinona Ulvilan surman selvittelyssä on erikoinen kuvio. Viime maanantain Iltalehdessä oli Anneli Auerin haastattelu, jossa hän kertoi poliisin soluttautujasta.
“- Olin viemässä tytärtäni esikouluun, kun löysin maasta Sepon puhelimen.
Seppo haki puhelimensa Auerin luota, jolloin he tapasivat ensimmäisen kerran.
- Hän toi palkkioksi lahjakortin ja suklaata. Hän antoi sähköpostiosoitteensa ja pyysi kirjoittamaan.
(…)
Auerin ja Sepon suhde syveni kirjoittelusta tapailuksi.
(…)
Seppo vieraili Auerin kotona, mutta yleensä he tapasivat ulkona, syömässä tai elokuvissa. Seppo ehti tutustua myös Auerin lapsiin.
- Kävimme yhdessä kylpylöissä.
(…)
Auerin mukaan suhde ei ollut niin intiimi kuin parisuhteet yleensä.
- Oli siinä halailua ja läheisyyttä, mutta ei vielä varsinaisesti seksiä.
(…)
- En ole Sepolle katkera, hän teki vain työtään. Minulle jäi mielikuva, että hän on ihan miellyttävä ihminen, enkä koe, että hän teki pahaa minulle.”

Kommentoi artikkelia