Olin koko viime viikon loppupuolen koulutuksessa ja nytkin olen vapaalla. En ole itse kirjoittanut Islannin tulivuorenpurkauksesta riviäkään, mutta olen kiinnostuneena seurannut, miten kollegat käsittelevät aihetta. Tiedotusvälineiden painotus näyttää olevan lukuisissa matkailijoiden tarinoissa. Tarinoiden joukosta löytyi julkisuuden henkilöitä, kuten piispa Samuel Salmi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Nämä käänteet oli tärkeä kertoa lehdessä, mutta suurin osa tavistarinoista on ollut lopulta aika tylsiä. Niissä on vain yksi sisältö: jumissa ollaan. Siinä ei ole mitään kovin ihmeellistä.

Tulivuorenpurkaus alkoi jo viime viikolla, mutta vasta nyt maanantaina näin Hesarissa ensimmäisen jutun, jossa kerrottiin vähän niidenkin islantilaisten arjesta, joita purkaus eniten koskettaa. Pisteet siitä Helsingin Sanomille. Freelancer-toimittaja Satu Rämö raportoi HS:ssä:

“‘Keskellä päivää oli pimeämpää kuin talviyönä. Linnut lensivät tuhkapilveen ja kuolivat. Aurinko pimeni. Se oli järkyttävää’, kertoo Anna Birna Ólafsdóttir Varmahlídin maatilalta.”

Siinä on draamaa, jonka tiedotusvälineet ovat lähes tyystin hukanneet.

On totta, että Islannissa ei ole juuri nyt montakaan suomalaista toimittajaa, mutta minusta on aika oireellista, että maasta saadaan draamaa ja tarinaa vasta muutaman päivän viiveellä. Erinomaisesti toimitettu Laavaunelmia-blogi on ollut Islannin tilanteen seuraamisessa paljon parempi tiedotusväline kuin perinteiset suomalaiset sanomalehdet tai Yle. Laavaunelmia on tarjonnut loistavasti tunnelmaa, kuvia ja videoita. Juuri sitä, mitä minä olen kaivannut Islannin tulivuorenpurkausten käänteitä seuratessani.