Etelä-Suomen Sanomat julkaisee tänään ensimmäistä kertaa Sunnuntaisuomalaisen. Lehti on siis liittynyt alun perin Keskisuomalaisen ja muutaman muun maakuntalehden yhteishankkeeseen, jossa kaikille lehdille tuotetaan yhtenäinen sunnuntaisivusto.
Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, että syndikointi lisääntyy entisestään suomalaisessa lehdistössä. Se on mahdollista, koska:
- Emme ole vielä siirtyneet täysin digitaaliseen sanomalehtien lukemiseen, jolloin koko maa olisi lehtien yhteistä kilpailukenttää.
- Suomessa maakuntalehdet ovat muodostaneet tiukat levikkirajat, eivätkä lehdet juuri kilpaile keskenään laajentaakseen reviireitään.
- Lehdillä on halu parantaa kannattavuutta.
Kannattavuus paranee, kun vähennetään kustannuksia ja mikäpä onkaan parempi tapa karsia kuluja kuin julkaista samaa aineistoa monessa ympäristössä.
Kehityksellä on nähdäkseni vain yksi päätepiste: Suomeen muodostuu seuraavaksi 20 vuodeksi muutama lehtitalo, joka tuottaa materiaalin kaikille muille. Paikallisesti eri lehdissä tehdään enää vain paikalliset uutiset, joita ei pysty kovin helposti syndikoimaan.
- Aamulehti on keskuspaikka, jossa tuotetaan suurin osa aineistosta muihin Alman lehtiin. Yhteistyörinkiin kuuluu jo nyt Alma Median ulkopuolisia lehtiä.
- Keskisuomalainen vastaa materiaalin tuotannosta Pohjanmaalle, Keski-Suomeen ja Itä-Suomeen.
- Helsingin Sanomat on toistaiseksi pysynyt tämän yhteistyön ulkopuolella, mutta saattaa liittyä siihen mukaan tuottamalla aineistoa muille.
Se, että esimerkiksi Sunnuntaisuomalaisessa on mukana toimittaja Pohjalaisesta ja ilmeisesti nyt myös Etelä-Suomen Sanomista, on pelkkä kuriositeetti. Todellisuudessa Keskisuomalainen määrää muiden tahdin.
Kun paperisesta lehdestä luovutaan seuraavan 20 vuoden aikana, kilpailutilanne menee uusiksi ja nämä yhteistyörakenteet todennäköisesti puretaan.

5 kommenttia artikkeliin “Ennustan tulevaisuutta: syndikointi lisääntyy suomalaislehdissä”
Ville G. kirjoittaa:
11.4.2010 klo 12.35Tarkennettakoon sen verran, että Sunnuntaisuomalaisessa ei ole toimittajaa Etelä-Suomen Sanomista. ESS ostaa sivuston Väli-Suomen Medialta, muttei ole yhtiön osakas.
Maija Aalto kirjoittaa:
11.4.2010 klo 19.27Olen samaa mieltä – tosin ne paikalliset uutiset ovat useimmista maakuntalehdistä sen verran keskeinen osa.
Täydennän vielä sen verran, että Sanomallakin maakuntalehdet (Etelä-Saimaa, Kymen Sanomat ja Kouvolan Sanomat) ovat jo pitkään tehneet myös yhteisiä sivuja. Ja Lehtimedialla on tietty omat yhteiskuvionsa.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
12.4.2010 klo 10.47Maija: Lehtimedia on nykyään Aamulehden asiakas esimerkiksi tv-arvioissa ja uskon, että tulevaisuudessa konserni ostaa Aamulehdeltä entistä enemmän materiaalia.
Tuomo Björksten kirjoittaa:
12.4.2010 klo 13.13Äh, nyt minulla meni vahingossa Sanoma Lehtimedia ja Suomen Lehtiyhtymä sekaisin. Tarkoitin viimeisessä kommentissani nimenomaan jälkimmäistä. Maija puhui tietysti Sanoman tytäryhtiö Lehtimediasta.
Maija Aalto kirjoittaa:
12.4.2010 klo 21.29Heh, itse asiassa miun tarkoituksena oli tuossa vikassa virkkeessä sanoa, että Lehtiyhtymä. Mutten osaa enää kirjoittaa kahta virkettä tekemättä virheitä. Mutta siis, molemmissa mainitsemissani organisaatioissa osa sivuista tuotetaan yhteistyönä.
Kommentoi artikkelia