15.

joulukuuta 2009

WinCapita on uskonto

Julkaistu klo 19:50

WinCapitasta on tullut lähes uskonto ihmisille, jotka edelleen uskovat, että pyramidihuijauksesta kiinni jäänyt kävi tuloksellista valuuttakauppaa. Kailajärveä pidetään lähes messiaana. Siitä on osoituksena esimerkiksi Helsingin Sanomien eilinen juttu wincapitalaisten hengennostatustilaisuudesta.

Toimittaja Minna Passi kirjoittaa jutussaan:

WinCapitan johtohahmon ja poliisin pääepäillyn Hannu Kailajärven kerrottiin olevan tilaisuudessa henkisesti läsnä.

Kauppalehden juttu “Avustaja Kailajärvestä: Hypnoosi varmistaa kaupat” vain vahvistaa mielikuvaa. Mutta hetkinen. Missä kohdin Kauppalehden toimittaja on muistanut olla kriittinen?

Kauppalehden toimittaja Teppo Koskinen kirjoittaa esimerkiksi:

Heuristiikasta eli päätöksentekotutkimuksesta väitelleen Kavoniuksen mukaan ohjelman tarkoituksen voi tiivistää siihen, että tietokoneiden avulla ihmisen päätöksenteon tukena on valtava määrä dataa – mutta päätöksenteko datan perusteella on edelleen solmukohta.

Tämän solmun Kailajärven ohjelma pyrkii avamaan antamalla automaattisesti perusteltuja suosituksia käyttäjilleen, Kavonius kertoo.

- Tässä Kailajärvi tekee lisäinnovaatioita ja on niitä tehnytkin, Kavonius sanoo.

Kavonius kuitenkin korostaa, ettei hän ole tietotekniikan asiantuntija, eikä siten voi ottaa kantaa varsinaiseen ohjelmaan tai sen toimintaan ja tuloksiin. Osa ohjelmasta on lisäksi Kailajärven “liikesalaisuutta”. Ilmeisesti ohjelman perustana on muun muassa valuuttakurssien pitkän ajanjakson analyysi.

- Mutta joidenkin käyttäjien kokemusten perusteella näyttää siltä, että ohjelma pystyi antamaan aika hyviä suosituksia siitä, miten kauppaa kannattaisi käydä, Kavonius sanoo.

Kun kerran poliisin esitutkintamateriaalista käy ilmi, että Kailajärvi itsekin on tunnustanut WinCapitan olleen yhtä suurta huijausta, minun on vaikea ymmärtää, miksi Kauppalehti avoimesti mainostaa Kailajärven ohjelmaa ja siten antaa aivan vääriä odotuksia ihmisille, jotka eivät kykene tunnustamaan itselleen ja läheisilleen, että erehtyivät erittäin pahasti Kailajärven suhteen.

  

1 kommentti artikkeliin “WinCapita on uskonto”

t kirjoittaa:

16.12.2009 klo 8.37

Ainoa selitys minkä journalistisesta näkökulmasta keksin on se, että toimittaja on ajatellut antaa haastateltavan puhua itsensä pussiin.
Tosin tässä tapauksessa tämä vaatii pikkaisen normaalia enemmän medianlukutaitoa, tervettä maalaisjärkeä ja taloustietoa.

Mutta kun mediana on Kauppalehti, niin…ken tietää. Ehkä kaksi kolmesta on riittävästi ;)



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>