14.

elokuuta 2006

Lehtikatsaus

Julkaistu klo 10:22
(Päivitetty 14. elokuuta 2006 klo 10.24)

Viikonloppuna oli aikaa lueskella lehtiä. Pari irtohuomiota tarttui mukaan.

Suomen Kuvalehden numerossa 32/2006 kerrottiin Eero Heinäluoman haastattelun yhteydessä, että SDP:n puheenjohtaja on palkannut itselleen eräänlaisen imagokonsultin. Konsultin nimi on Jukka Halonen ja hän on “sukua” presidentti Tarja Haloselle sen verran, että hän toimi presidentin vaalikampanjassa lehdistöpäällikkönä. Halosen tehtävänä on piristää tylsänä pidetyn Heinäluoman imagoa, jotta mies sopisi edes SDP-myönteisten äänestäjien silmissä pääministeriksi seuraavissa vaaleissa. Tällä hetkellä suositumpia pääministerikandidaatteja ovat Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen.

Talouselämän tuoreimmasta numerosta (25/2006) puolestaan bongasin kohutun Focus-lehden harjoitusnumeron kansikuvan. Jos Talentumilla olisi ollut varaa perustaa kilpailija Suomen Kuvalehdelle ihan oikeasti, olisi ensimmäisessä numerossa tarjoiltu kansiaiheina juttua Vanhasen hallituksesta sekä reportaaseja Intiasta ja äitiydestä. Aiheet vaikuttivat pikasilmäyksellä melko tavanomaisilta. Odotin jotain repäisevämpää.

  

Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>