4.

lokakuuta 2009

Keskustan vastaisku: vaalirahasotkua penkovat toimittajat rikollisia

Julkaistu klo 10:52
(Päivitetty 4. lokakuuta 2009 klo 11.12)

Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja ja keskustapuolueen sisäpiirin vaikuttaja Erkki Laatikainen toivoo, että vaalirahasotkua penkovista toimittajista tehtäisiin rikollisia. Laatikainen ilmaisee ajatuksensa Ylen internet-sivuilla:

“Mikäli jokin media tekee kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ehdottoman vahingollisen hutilyönnin, kokonaisvaltaiseen harkintaan kykenemättömälle avainhenkilölle on osoitettava ulko-ovea. Vain tämä luo vakauden, luottamuksen niin yhteiskunnan kuin median työhön. Säännöt eivät voi koskea ainoastaan jompaa kumpaa, vaan molempia. Reiluuskin tätä edellyttää.

Laissa on säädetty rangaistavaksi esimerkiksi kiihotus jotakin kansanryhmää kohtaan. Tällä kitketään muun muassa rasismia.

Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä.

Kriittisyys ja epäkohtien paljastaminen on median velvollisuus ja kunniatehtävä, mutta yhteiskunnan vastaisen suoranaisen kiihotuksen hyväksyminen ylittää hyvän journalistisen tavan. Kansanvallan vaihtoehdot ovat diktatuurit ja kansalaisten sekä median alistamiset. Siispä demokratian vaaliminen ja arvostaminen kuuluvat koko Suomelle, jopa sen medialle.”

  

4 kommenttia artikkeliin “Keskustan vastaisku: vaalirahasotkua penkovat toimittajat rikollisia”

Valpuri Jäntti kirjoittaa:

4.10.2009 klo 16.34

Demokratia. Mielenkiintoista mitä kaikkea silläkin sanalla näköjään voi tarkoittaa.


t kirjoittaa:

5.10.2009 klo 10.57

Tiivistän Erkki Laatikaisen sanoman yhteen lauseeseen:”hei eikö me voitaisi siirtyä diktatuuriin siksi aikaa, että klooniteknologia on kehittynyt sille tasolle, että Kekkonen voidaan taas palauttaa valtaan?”


Tuomo Björksten kirjoittaa:

5.10.2009 klo 21.38

Kaikkein mielenkiintoisinta tässä olisi tietää, millä perusteella valtion tiedonjulkistamispalkinto on aikoinaan ojennettu Laatikaiselle.


Daniel Schildt kirjoittaa:

8.10.2009 klo 19.10

Tavallaan ymmärrän Laatikaisen mielipiteitä, mutta en ole kuitenkaan asiasta aivan samaa mieltä. Jos yhteiskunnan toimintaan vaikuttavista asioista ei ole lupa keskustella julkisesti, niin missä määrin ihmiset voivat edes olla tietoisia siitä että mihin suuntaan heitä viedään? Jos kriittinen kommentointi on kielletty, onko mahdollista kehittyä eteenpäin yhteiskuntana vai jämähtääkö järjestelmä entistä pahemmin paikoilleen?



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>