26.

syyskuuta 2009

Pääministerin on erottava

Julkaistu klo 14:37

Matti Vanhasen olisi pitänyt erota jo ajat sitten. Keskustalainen pääministerimme on valehdellut vaalirahakohun yhteydessä vähintään kerran, ja se on erittäin vakava rike valtion johdossa olevalle miehelle.

On kuitenkin hyvin merkillistä, että Vanhanen tuntuu selviytyvän kriisistä jos toisestakin kuivin jaloin. Mikä tekee Vanhasesta niin tärkeän, että häntä suojellaan enemmän kuin Anneli Jäätteenmäkeä suojeltiin muutama vuosi sitten?

  

1 kommentti artikkeliin “Pääministerin on erottava”

Timo-Pekka kirjoittaa:

26.9.2009 klo 19.00

En myöskään voi ymmärtää, miten ihmeellä Vanhanen onnistuu vetkuttamaan vallassa aina vaan.

Lähtölaskennan olisi pitänyt alkaa viimeistään eilen päivällä Iltalehden kertoessa, kuinka Vanhanen on ollut myös RAY:n johtokunnassa myöntämässä avustuksia. Käytännössä siis jakanut RAY:n rahaa itse itselleen.

Jos vaikka minä olisin luottamustehtävissä jossain yhdistyksessä ja päättäisin, että mullapa on nyt ikävästi rahapulaa, jaanpas tämän yhdistyksen rahoja vähän itselleni, tulisi taatusti potkut ja varmaan vielä syytteetkin perästä.



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>