7.

elokuuta 2006

Reuters välitti väärennettyä kuvaa Beirutista

Julkaistu klo 10:13
(Päivitetty 27. elokuuta 2006 klo 16.22)

Uutistoimisto Reuters joutui eilen lähettämään asiakkailleen anteeksipyynnön välitettyään Adnan Hajj -nimisen valokuvaajansa kuvaa Israelin pommittamasta Beirutista. Kuvaan oli lisätty savupilviä, mikä loi mielikuvan todellista laajemmista tuhoista. Reutersin tiedottaja Moira Whittle totesi Jerusalem Post -lehdelle, että kyseinen kuvaaja on toistaiseksi hyllytetty, kunnes tarvittavat tutkimukset kuvamanipulaation taustoista on saatu päätökseen ja kuvaajan sanktiosta on päätetty. Reuters lähetti myöhemmin kuvasta myös alkuperäisen version jakeluun. Käsitelty versio on poistettu Reutersin kuvatietokannasta.

Päivitys klo 11.03: Asiasta kirjoittaa näemmä myös Helsingin Sanomat, jonka mukaan kuvaajalle on annettu jo kenkää. Hän ehti työskennellä Reutersille 11 vuotta.

Päivitys 9.8. klo 16.34: Reuters on ilmoittanut poistaneensa tietokannastaan kaikki Adnan Hajjin kuvat, joita oli myynnissä 920 kappaletta. Hajj oli manipuloinut myös muuatta hävittäjäkuvaa.

  

6 kommenttia artikkeliin “Reuters välitti väärennettyä kuvaa Beirutista”

tom kirjoittaa:

9.8.2006 klo 9.26

Oheisena on 93 valokuvaajan manipuloimaa kuvaa Libanonista
http://www.digitaljournalist.org/issue0608/feature_thumbs.html


Tuomo Björksten kirjoittaa:

9.8.2006 klo 9.33

Kyseisen linkin takaa taitaa kuitenkin löytyä ihan laadukasta, useista lähteistä kerättyä, digitaalisesti manipuloimatonta uutiskuvaa.


tom kirjoittaa:

10.8.2006 klo 16.01

Manipuloimatonta kuvaa ei ole – yhtä lailla kun tämä tekstikin on manipuloitua niin on kuvakin – se tulisi myöntää. Taivasta on valokuvaajat tummentaneet kautta aikain. Ei se sen kummempaa. Itseasiassa tummennettujen pilvien alla on tuo koko verinen totuus joka näytetään digitaljuorunalist sivuilla. Ei näytä nuo laadukkaat digitaalisesti manipuloimattomat kärsimyksen kuvat kelpaavan tiedotusvälineille; ei edes Aljazeera kanavalle. Kaikki osapuolet mieluummin näyttävät tummennettua taivasta.

http://english.aljazeera.net/

Linkki kuvaan


tom kirjoittaa:

11.8.2006 klo 20.23

Helsigin Sanomat väittää, ettei sen kuvia manipuloida – äskettäin kuitenkin lehdessä oli kuvia vanäjän metsäpalojen vaikutuksesa. Niissäkin käytetty pitkää polttoväliä ja sävyjä säädetty, niin että savu näkyy paremmin! Mutta ei se totuutta miksikään muuttanut. Savua sieltä venäjältä tulee ja turha on kuvaa lehteen laittaa, jos ei savun tuntua kuvassa ole.


tom kirjoittaa:

12.8.2006 klo 6.43

Helsingin Sanomien tiivistämää todellisuutta
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135220963590.jpeg
Linkki juttuun


tom kirjoittaa:

12.8.2006 klo 6.54

Etelä Suomen sanomien kuva samasta aiheesta ei valehtele, muttei myöskään kerro mitään ilmanlaadusta…
http://www.ess.fi/upload/image/2006/8/9/iilmanla0184407.jpg
http://www.ess.fi/Article.jsp?article=104096



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>