5.

elokuuta 2006

Kastunut kännykkä

Julkaistu klo 9:55
(Päivitetty 5. elokuuta 2006 klo 10.48)

Joskus tappion voi kääntää voitoksi. Olin kesälomareissulla Kalajoella touko-kesäkuun vaihteessa. Luontokuvausta kun harrastan, olin nytkin käymässä eräällä luonnonsuojelualueella. Olin pystyttänyt kuvauskojun melko kostealle paikalle, mutten ollut huomannut, että kojun lattia vuotaa. Melko pian kojussa oli pieni kerros vettä pohjalla. Kosteutta pääsi housuntaskuun, jossa pidin kännykkääni.

Eihän siinä sitten muuta tarvittukaan. Kännykkä simahti totaalisesti. Yritin omatoimisesti pelastaa tilanteen purkamalla kännykän ja kuivattamalla sitä hiustenkuivaajalla. Ei toiminut. Ei auttanut kuin viedä kapula huoltoon. Ultraäänipesu Ylivieskassa maksoi 60 euroa, mutta kännykkä toimii yhä.

Tajusin, että tällaisia vaurioita sattuu valtavat määrät joka vuosi, mutta niistä harvoin kirjoitetaan mediassa. Niinpä tein viime keskiviikon Helsingin Sanomien Hinta & Laatu -osastoon pienen jutun “Viisi vinkkiä kännykän suojaksi”. Toivottavasti vinkeistä oli apua muillekin.

Kännykkävaurioiden taustoja penkoessa selvisi sekin, että työsuhdekännykän omistajat ovat paljon huolettomampia puhelimen suhteen kuin me tavikset, joilla on omasta pussista maksettu puhelin. Työsuhdekännyköihin joudutaan tekemään selvästi enemmän asiakkaasta johtuvia huoltotoimenpiteitä.

Erään helsinkiläisen huoltoliikkeen edustaja totesi ääneen senkin, että ihmiset yleensä panevat kosteusvaurion tyyppivian piikkiin, vaikka todellisuudessa kastuneeseen kännykkään saattaa ilmetä häiriöitä viiveellä.

Oikeaoppisesti suojattuna kännykkä kestää mitä vain. Mikko J. Salminen lähetti sähköpostia ja vinkkasi kuvaamastaan videosta, jossa Nokia 6630 toimii kamerana lyhyellä sukelluksella. (Videoon pääsee käsiksi myös menemällä Salmisen www-sivuille ja klikkaamalla “Kuvia”.)

  

Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>