6.

elokuuta 2009

Pohjalaisen nuori päätoimittaja erosi parin kuukauden jälkeen

Julkaistu klo 16:20

Pohjalainen sai kesäkuussa uuden päätoimittajan 31-vuotiaasta Arno Ahosniemestä. Pitkään mies ei ehtinyt kuitenkaan tehtävässään työskennellä, sillä hän hyppää heti syyskuun alusta Kauppalehden uutispäätoimittajaksi. Vielä maaliskuussa, nimityksen julkistamisen yhteydessä, Ahosniemi puheli kauniisti Pohjalaisen haastattelussa:

“Mutta miksi Ahosniemi ja hänen perheensä tahtovat muuttaa Brysselistä Pohjanmaalle?
Ensimmäinen syy, ehkä sysäys, liittyy ainutlaatuiseen työhön.
- Kun tällainen ammatillinen haaste osuu kohdalle, ei siitä voi kieltäytyä.
Muitakin syitä on, edellistä henkilökohtaisempia. Ahosniemi muistuttaa olevansa puoliksi pohjalainen. Lapsilleen hän tahtoo tarjota pohjalaisen lapsuuden.
- Mumma asuu Vaasassa, ja sekin on lapsille tärkeää.”

Julkisuuteen ei ole kerrottu, onko eron taustalla mahdollisesti ristiriitoja lehden kustantajan kanssa.

  

2 kommenttia artikkeliin “Pohjalaisen nuori päätoimittaja erosi parin kuukauden jälkeen”

A kirjoittaa:

6.8.2009 klo 17.26

Ahosniemestä haasto Vasabladetissa:

- Jag fick ett erbjudande som jag inte kunde tacka nej till.
Att beslutet skulle bero på vantrivsel, krångel eller något annat negativt, avfärdar han.
- Utmaningen är så pass stor att jag inte kunde låta bli att anta den, säger han.

http://www.vasabladet.fi/story.aspx?storyID=46045


Tuomo Björksten kirjoittaa:

7.8.2009 klo 12.44

Aamulehdelle Ahosniemi kommentoi päätöksen olleen “helppo”. Kukapa sitä olisi tosiaan halunnut Pohjalaisen päätoimittajaksi jäädäkään…



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>