1.

elokuuta 2006

Vain nuorille ja näteille

Julkaistu klo 23:51
(Päivitetty 2. elokuuta 2006 klo 9.04)

Postiluukusta tipahti uusin Viva-lehti. Yhtyneet Kuvalehdet perusti Vivan taannoin kilpailemaan ET-lehden markkinoilla. Se olikin viisas veto, sillä Vivasta on tullut nopeasti kannattava tuote. Mutta mitä ihmettä! Ns. senioriväestölle (tai siis “aikuisille”) suunnattu lehti kelpuuttaa kuviinsa vain nuoret ja nätit kasvot!

Tuoreen numeron kannessa on juttu otsikolla “Tähtilaulajien äiti Tarja Mattila: Anniina, Anne ja Anneli täyttivät unelmani”. Kannessa on kyllä Tarja Mattilankin kuva, mutta samalle etusivulle on silti ollut ilmeisen pakko taittaa kuvat kaikista Mattiloiden kolmesta laulajasta. Nuoria kun ovat. Ja tunnettuja.

Sama linja jatkuu sisäsivuilla. Varsinaisessa kansijutussa on avauskuvassa Anniina Mattila ja vasta pari aukeamaa pläräämällä löytyy ensimmäinen kuva itse päähaastateltavasta, Tarja Mattilasta. Kenelle tätä lehteä oikein myydään?

Tästä tuleekin mieleeni asiaankuulumaton ja ehkä vähän kehno vitsi lentoemännistä. Jos on lihava, ruma ja haluaa lentoemännäksi, mitä voi tehdä? Vastaus kuuluu, että Murmanskissa on aina paikkoja auki.

Päivitys 2.8. klo 9.03: Vivan uusimmasta numerosta on näemmä tehty kaksi eri versiota. Meille tulleessa lehdessä luki sittenkin kannessa: “Tähtilaulajien äiti Tarja Mattila: Elän lasteni ilot ja murheet.” Onkohan tuo verkossa näkyvä kansiversio tarkoitettu irtonumeromyyntiin?

  

3 kommenttia artikkeliin “Vain nuorille ja näteille”

Kirsi Myllyniemi kirjoittaa:

6.8.2006 klo 11.46

Ilmiö on mielestäni masentava. Jos televisiota tai lehtiä seuraa, luulisi, että Suomessa on lähinnä nuoria ja hoikkia ihmisiä.
Olen muutamaan kertaan kysellyt, missä kännykät vanhoille ihmisille. Olen tullut siihen tulokseen, että mielikuvateollisuutta edustaville kännykkäfirmoille koituisi liiaksi imagohaittaa, jos ne alkaisivat valmistaa yksinkertaisia puhelimia, jotka olisi suunnattu ikäihmisille ja jotka olisi tarkoitettu puhelujen soittamiseen.
Kulttuurissamme ihaillaan kuvaa. Kuvan sisältönä voi olla nuoruus, virheettömyys, hoikkuus… Kaikki sellainen, jota suurimmalta osalta puuttuu ja jota on kaupan.
Brittiparat luulivat, että suomalaiset ovat hoikkia ja lähettivät asiantuntijoita tänne Suomeen ottamaan selvää hoikkuutemme salaisuudesta. Luulenpa, että Kansanterveyslaitoksen käytävillä hymyiltiin.
Markkina-arvo on, pahaa pelkään, korkeammalla suomalaisten arvolistalla kuin ihmisarvo. Olisi korkea aika nähdä vanhojen ihmisten kauneus ja viisaus ja nostaa se arvoiseensa arvoon.


Tuomo Björksten kirjoittaa:

6.8.2006 klo 12.42

Tunnuslauseena pitäisi olla, että kaikki kelpaavat sellaisina kuin ovat ja yhteiskunnan rakenteiden pitäisi olla tätä tukevaksi suunniteltuja. Mutta vielä mitä: heti kun meidät saatetaan ensimmäiselle luokalle kouluun, alkaa kilpailu, joka on darwinismia puhtaimmillaan: parhaat menestyvät ja heikot häviävät. Niin se vaan on. Kauneus ja hoikkuus on tällä hetkellä luokiteltu parhaiden yksilöiden ominaisuuksiksi.


Mari Kontio kirjoittaa:

10.4.2007 klo 9.01

Voi tätä informaatio ähkyä! LaittakaamME hetkeksi kaikki tekninen informaatio OFF/asentoon aina puhe”elimiä” myöden. Sallikaamme itsellemme kaikkien luojan luomien aistien käyttö. Menkäämme hetkeksi ulos. Ei ole väliä oletko Stadissa vai böndellä, teollisuusalueella vai sotatantereella. Pysähdy ja anna aistiesi viedä sinut mennessään ja Totta se on, löydät itsestäsi sen aistin, joka on kaikkein tärkein, koet kosketuksen. Toiset kutsuvat sitä omaksitunnoksi toiset Pyhäksi hengeksi. Voit kutsua tuots “työkalua” miksi haluat, se on nimittäin Lähimmäisenrakkaus.
THE POVER OF LOVE!



Kommentoi artikkelia


XHTML: Voit käyttää näitä muotoiluun: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>