| |
|
|
|
13.
syyskuuta 2011
|
Julkaistu klo 21:24 (Päivitetty 22. marraskuuta 2011 klo 22.36)
Kirjoitin aikaisemmin tässä blogissa uuden journalismin uutiskriteereistä. Päättelin, että niitä on vain kaksi, yllätys ja tunne. Jussi Tuulensuun inspiroimana ja häntä tällä viikolla kuunnelleena listaan on pakko lisätä vielä yksi: ratkaisut. Journalismi, joka tarjoaa vain ongelmia ratkaisujen sijaan ei ensinnäkään paranna tippaakaan maailmaa mutta ei myöskään ansaitse tulevaisuudessa enää leipäänsä.
Ei kommentteja »
|
Käsittelen näitä: journalismi, kirjoittaminen, media, tulevaisuus |
|
2.
syyskuuta 2011
|
Julkaistu klo 10:13 (Päivitetty 6. syyskuuta 2011 klo 16.20)
Voin sanoa rehellisesti, että kaikkein vaikeinta esikoiskirjan tekemisessä on ollut nimen keksiminen. Kustannussopimuksen tekeminen, kuvaaminen tai tekstin tekeminen olivat kaikki aivan lasten leikkiä nimen keksimisen rinnalla.
Ensimmäiset nimiaihiot kehittelin vuosi sitten, mutta ne olivat ihan surkeita. Pitkin talvea pohdin välillä, mikä voisi olla kirjalle sopiva nimi, mutta yhtään hyvää ajatusta ei syntynyt. Tällä viikolla pallottelimme kustantajan kanssa eri vaihtoehtoja ja loppusuoralla oli kaksi ehdokasta.
Yksi hauskimmista oli ystäväni Jannen keksimä nimi: “Totta kaakkurilammella”. Sehän on laina Riikka Pulkkiselta. (Sain kuulla juuri, että ei olekaan. Nimiehdotus viittaa erääseen Ernest Hemingway -nimiseen kirjailijaan. No niin, olisihan tämä pitänyt tajuta!)
Lopulta kirjan nimeksi valikoitui “Kaakkurin tarina”. Kansikuvakin on jo valmiina, käy vaikka katsomassa!
Ei kommentteja »
|
Käsittelen näitä: kaakkurikirja, kirjoittaminen, luontokuvaus |
|
27.
elokuuta 2011
|
Julkaistu klo 20:48 (Päivitetty 2. syyskuuta 2011 klo 10.13)
Olen avannut ensi vuonna ilmestyvälle kaakkurikirjalleni omat nettisivut. Toistaiseksi sivuille päivittyy vain aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia, mutta sivujen tarjonta laajenee sitä mukaa, kun kirjan julkaisu lähenee.
Ei kommentteja »
|
Käsittelen näitä: kaakkurikirja, luontokuvaus |
|
27.
elokuuta 2011
|
Julkaistu klo 15:36
Imagen kestotilaus maksaa 76 euroa vuodessa, mutta vast’ikään julkistettu irtonumeron hinta Applen kaupassa paljastaa, että iPadilla hankittuna lehdet ovat puolet halvempia. Irtonumero iPadiin maksaa kolme euroa, eli vuodessa 33 euroa.
Ei kommentteja »
|
Käsittelen näitä: kuluttaja, media |
|
23.
elokuuta 2011
|
Julkaistu klo 23:09 (Päivitetty 30. elokuuta 2011 klo 0.27)
Vuokrataan Saariselältä huoneisto ajalle 10.9.-17.9. Lomakylässä sijaitsevassa huoneistossa on kaikki perusvarusteet, eli sängyt kuudelle, keittiö, jääkaappi, sauna ja pesuhuone. Liinavaatteetkin kuuluvat pakettiin. Vuokraamme kämpän edullisesti 380 eurolla. Soita: 0400768792/Kaisa ja kysy lisätietoja.
Ei kommentteja »
|
Käsittelen näitä: Lappi, luonto, vuokrataan |
|
21.
elokuuta 2011
|
Julkaistu klo 17:16
Esiinnyn ensi viikonloppuna Tammelassa LTMP 2011 -tapahtumassa, jossa kerron, miten kuvaaja voi syventyä omaan valokuvausharrastukseen niin paljon, että pääsee tekemään esimerkiksi kirjaa.
Ei kommentteja »
|
Käsittelen näitä: esiintymiskeikat, kaakkurikirja, luontokuvaus, valokuvaus |
|
31.
heinäkuuta 2011
|
Julkaistu klo 14:34 (Päivitetty 22. marraskuuta 2011 klo 22.35)
- Suomessa nähdään seuraavan 10-20 vuoden aikana iso joukko lehtikuolemia, jos toimittajat eivät uudista toimintatapojaan.
- Vanha uutiskärki on kuollut. Se, jossa uutisessa kerrotaan ensin tärkein, sitten toiseksi ja kolmanneksi tärkein tieto.
- Uudessa journalismissa on vain kaksi uutiskriteeriä: yllätyksellisyys ja tunne. Jos lehtijutussa ei ole mitään fiilistä eikä yhtään yllätystä, kukaan ei lue sitä, kertoopa se ihan mistä hyvänsä.
- Paras tapa välittää tunnetta on tarinallisuus.
- Tarinallisuus ei ole maalailua ja yletöntä adjektiivien käyttöä. Tarinallisuus on sitä, että toimittaja selvittää asiat perusteellisemmin kuin aikaisemmin. Tarvitaan paljon yksityiskohtia. Sen jälkeen toimittaja punnitsee yksityiskohdat tarkemmin kuin aikaisemmin, heittää turhat roskikseen ja kirjoittaa seikkaperäisen tarinan, joka on luettava, viihdyttävä ja selkeä. Kaikkea ei tarvitse yrittää kertoa. Pitää kertoa kaikki yllätyksellinen johdonmukaisesti.
- Tarina voi olla lehtijuttu, sarjakuva, grafiikka, lehtikuva, mikä vain.
- Jos toimittaja onnistuu liikuttamaan, ilahduttamaan tai tuottamaan oppimiskokemuksia lukijalle, toimittaja on onnistunut erinomaisesti.
- Huonoa tarinallisuutta on esimerkiksi sellainen, että pääjutussa kerrotaan vanhalla uutiskärjellä lakimuutoksesta ja kainalojutussa haastatellaan tavallista kansalaista, jota asia ei kosketa juuri lainkaan, mutta joka toimittajan pyynnöstä kommentoi jotain hataraa. Jotta tarinallisuus toimii, sitä on löydyttävä pääjutusta asti. Lisäksi haastateltavien pitäisi liittyä aiheeseen erittäin kiinteästi.Lakkouutinen on tylsä, jos siinä kerrotaan, että työntekijät vaativat viiden prosentin palkankorotusta ja työnantaja tarjoaa yhtä. Uutisesta tulee kiinnostava vasta, kun kerrotaan, mistä työntekijät saivat päähänsä juuri viiden prosentin korotuksen, miksi työnantajaa jurppii niin paljon, ettei korotusta voida myöntää ja niin edelleen.Huonoa tarinallisuutta on myös iltapäivälehtimäinen mässäily, jossa kaikki tunteet vedetään överiksi. Tunnetta ei tarvitse alleviivata lukijalle, lukijat osaavat poimia lehdestä muutenkin aidot fiilikset ja yllätykset. Huonon tarinallisuuden huomaa esimerkiksi ilmaisusta “haastateltava X huokaa hiljaa”.
- Hyvä tarinallisuus ja tunne eivät edellytä jatkuvia uutisvoittoja. Usein jo sekin riittää, että on samat tiedot kuin kilpailijoilla, kunhan ne painottaa ja paketoi oikein. Omat uutisvoitot luonnollisesti lisäävät lukijoiden kiinnostusta.
- Uudessa journalismissa yleisön reaktioita pitää analysoida aikaisempaa tarkemmin. Juttu on hyvä, kun se puhututtaa. Myös hyvät uutiset voivat kerätä huomiota. Jatkojuttujen jalostaminen keskustelusta on paikallaan.Yleisön huomioiminen ei kuitenkaan tarkoita, että yleisöä tarvitsisi ottaa mukaan juttujen tekemiseen. Suomessa on vain vähän ihmisiä, jotka haluavat olla jatkuvassa yhteydessä toimitukseen.
3 kommenttia »
|
Käsittelen näitä: journalismi, kirjoittaminen, media, tulevaisuus |
|
23.
heinäkuuta 2011
|
Julkaistu klo 17:24
Kirjani tekstit ovat valmiit. Olen tehnyt sen! Minä kirjoitin kaiken tämän! Sain sen valmiiksi!
Tuuletan tietokoneen ääressä. Tähän onkin mennyt lähes koko kesä. Ahkeraa puurtamista ja välillä turhautunutta netissä surffailua, kun inspiraatio on loistanut poissaolollaan.
Vaan nyt se on valmis.
Huomasin jo aiemmissa teksteissä joitakin virheitä, mitkä pitää korjata. Muutenkin kirjassa on varmasti paljon editointityötä jäljellä. Nyt voin kuitenkin hyvillä mielin lähettää sähköpostia kustannustoimittajalle, että tämä ensimmäinen ja suurin rutistus on valmis.
Myös kuvat alkavat olla kasassa. Tai ainakin tällä hetkellä näyttää siltä.
Jee!
1 kommentti »
|
Käsittelen näitä: kaakkurikirja, kirjat, kirjoittaminen |
|
14.
heinäkuuta 2011
|
Julkaistu klo 12:59
Harmittelin aikaisemmin, että tarvitsisin kirjaani varten kanahaukasta kuvan. Ei sellaista silhuettia taivaalla, vaan kuva mielellään aikuisesta linnusta metsässä.
Uskomatonta, mutta eilen se onnistui! Ehdin kytätä kuvauskojussa vain 35 minuuttia, kun toivomani tilanne tapahtui: kanahaukka laskeutui eräälle juurakolle ja minä sain tykittää sydämeni kyllyydestä kuvia, kun se pitää kiinni saaliistaan ja odottaa, että toinen emo tulisi hakemaan sen poikasille.
35 minuuttia! Joskus se on helppoa.
Kuvia keikalta voi katsella valokuvablogissani.
2 kommenttia »
|
Käsittelen näitä: kaakkurikirja, luonto, luontokuvaus |
|
11.
heinäkuuta 2011
|
Julkaistu klo 9:46
Toimittajien oikeinkirjoitustaidot ovat nykyään paikoitellen luvattoman huonot. Näen säännöllisesti mokailua yhdyssanojen kanssa, mutta myös erisnimien kohdalla riittää kummia virheitä.
Ylen uutisessa lukee tänään näin:
“Nuorten asenne facebook-kutsuihin vaihtelee
Sosiaalinen media on helppo kanava kutsua kaverit koolle. Erityisesti kesällä juhlat halutaan usein pitää ulkoilmassa, vaikkapa yleisellä uimarannalla.
Nuoret suhtautuvat Facebook-tapahtumakutsuihin vaihtelevasti. 16-vuotias Annika Kulha ottaa varsinkin kaikille avoimet kutsut vastaan varauksella.
- Itse en ole hirveästi käynyt esimerkiksi kotibileissä, koska en hirveästi luota siihen, että niitä edes on tai se toiminta siellä menee kuitenkin överiksi.
18-vuotias Fanny Schildt suhtautuu asiaan puolestaan rennommin.
- Olen aika monta kertaa törmännyt tällaisiin kutsuihin facebookissa. Kutsut ovat olleet sekä julkisia että pienemmälle porukalle rajattuja, mutta julkisia on ollut tosi paljon. Ja kyllä mä joskus niihin osallistun. Ne on mun mielestä ihan ok.”
Joka toinen Facebook isolla (oikein) ja joka toinen pienellä (väärin). Olikohan toimittajalla huono päivä?
Nuorten asenne facebook-kutsuihin vaihtelee
Sosiaalinen media on helppo kanava kutsua kaverit koolle. Erityisesti kesällä juhlat halutaan usein pitää ulkoilmassa, vaikkapa yleisellä uimarannalla.
Nuoret suhtautuvat Facebook-tapahtumakutsuihin vaihtelevasti. 16-vuotias Annika Kulha ottaa varsinkin kaikille avoimet kutsut vastaan varauksella.
- Itse en ole hirveästi käynyt esimerkiksi kotibileissä, koska en hirveästi luota siihen, että niitä edes on tai se toiminta siellä menee kuitenkin överiksi.
18-vuotias Fanny Schildt suhtautuu asiaan puolestaan rennommin.
- Olen aika monta kertaa törmännyt tällaisiin kutsuihin facebookissa. Kutsut ovat olleet sekä julkisia että pienemmälle porukalle rajattuja, mutta julkisia on ollut tosi paljon. Ja kyllä mä joskus niihin osallistun. Ne on mun mielestä ihan ok.
4 kommenttia »
|
Käsittelen näitä: Facebook, kieli, media |
|
|
|