Olet selaamassa arkistoa, joka käsittele avainsanaa: tabloid.

27.

helmikuuta 2012

Kaikki Suomen sanomalehdet ilmestyvät ensi vuonna tabloidissa

Julkaistu klo 21:47

Suomessa alkoi tänään historiallinen muutos, kun Helsingin Sanomat ilmoitti julkisesti, että se siirtyy tabloid-kokoon ensi vuoden alussa.

Muutos tarkoittaa, että kaikki Suomen lehdet seuraavat pian perässä. On luultavaa jo pelkästään ilmoitusyhteistyön (Kärkimedia) takia, että tabloid-uutisia seuraa useasta lehtitalosta lähiviikkoina ja viimeistään ensi vuonna.

Oma työnantajani Aamulehti on seurannut jo pitkän aikaa muiden lehtien kokemuksia uudesta paperikoosta ja on valmis painamaan tarvittaessa tabloid-kokoista lehteä, kunhan Tampereelle saadaan uusi painokone vuonna 2013.

14.

huhtikuuta 2011

Satakunnan Kansa muuttuu tabloidiksi

Julkaistu klo 12:07
(Päivitetty 14. huhtikuuta 2011 klo 12.12)

Alma Media ilmoitti tänään, että Satakunnan Kansa muuttuu tabloidiksi. Päätös tapahtui oikeastaan melko nopeasti Kainuun Sanomien, Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien siirtymän jälkeen.

Satakunnan Kansan paperikoon muuttamista on pähkäilty konsernissa tiiviisti viime kuukaudet.

Samalla Alma lopetta Porista painotoiminnan kokonaan. Satakunnan Kansa painetaan siis Tampereella ja kuljetetaan sen jälkeen pikavauhtia Poriin. Lehden deadlineä pitää aikaistaa, joten satakuntalaiset lukijat joutuvat tottumaan siihen, että illan viimeisiä uutisia ei ole saatu lehteen.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että lisää lehtiä on tulossa perässä tabloidiin. Aamulehden ja Helsingin Sanomien kohdalla isot pomot ovat miettineet asiaa, mutta lehtien paksu sivumäärä on hankalasti muutettavissa pienempään sivukokoon.

Kukaan ei muuten enää puhu siitä, että mainostajat eivät haluaisi maksaa tabloid-sivusta yhtä paljon kuin broadsheetista. Pelko mainoseurojen katoamisesta taisi olla turha.

Samaan aikaan toisaalla: Riikka Venäläisestä, 40, tehtiin Helsingin Sanomien päätoimittaja.



Tuomo Björksten

Tuomo Björksten

Olen Tampereella asuva Aamulehden toimittaja. Harrastan kaiken maailman asioiden ihmettelyä ja luontokuvausta. Blogissani kommentoin median toimintaa, uutistapahtumia ja vähän jotain muutakin. Tässä blogissa katsotaan aina kuvat ja usein vilkaistaan myös tekstiä!

Sähköposti: tuomo@tuomomedia.fi



Viimeksi kommentoidut kirjoitukset:

Kaakkurikirja maailmalla  2
Tuomo Björksten, Joni Sundström

Etelä-Suomen Sanomien toimittaja puolustelee osallistumistaan VR:n Lapin-matkalle  4
Uuno, Jarmo, Tuomo Björksten, Timo-Pekka

VR kestitsee toimittajia  3
Viki, Kalevi Kämäräinen, Pete M.

Nyt sitä saa tilata!  2
Tuomo Björksten, hanna kortesuo

Perinteinen uutiskärki kuolee  4
Heini, Tuomo Björksten, Heini, Jani Sourander


Olen kirjoittanut näistä:

A-lehdet Aamulehti Afrikka Akateeminen kirjakauppa alkoholi Alma Media Apple astrologia ay-liike Björn Wahlroos Botswana E10 eduskuntavaalit Egyptin vallankumous elämänviisaudet Elisa esiintymiskeikat etiikka EU Facebook freelancer Google hallitusneuvottelut Harri Haanpää Helsingin Sanomat Henna Helmi Heinonen historia HSL humala IKL Ilta-Sanomat Iltalehti iltapäivälehdet Image-lehti internet iPad iPhone itsesensuuri jääkiekon MM-kisat Jörn Donner James Hirvisaari Japanin katastrofi Jean Sibelius joulu journalismi Journalisti-lehti Journalistiliitto Julkisen sanan neuvosto Kälviä kaakkurikirja Kainuun Sanomat Kari Kuukka Kauhajoki Kauhaneva kieli kirjat kirjoittaminen kotisivut Kotkanneva kulttuuri kuluttaja Lapin Kansa Lappi lehtien arvonlisävero linkit Lippupalvelu luonto luontokuvaus Mäntsälän kapina maailmankaikkeus mainonta maksumuuri Maria Veitola matkailu media Merja Hirvisaari missikisat mobiilipalvelut MTV3 Munamies musiikki Mynämäki näköislehti Namibia Nelonen nettiotsikot nimettömät lähteet nimitykset Nokia Nokian vesikriisi Nuorisosäätiö oikeudenkäynnit päivän sitaatit Pasi Nurminen Pentti Arajärvi perussuomalaiset Pohjolan Sanomat poliisi Porvoon autokaistasurma presidentinvaalit Punainen risti Riitta Pollari RKP Rosa Liksom runous sähköiset kirjat safari sanomalehti Sanomalehtien liitto Sanoma Magazines Sanoma Oyj Satakunnan Kansa Sauli Niinistö Sofi Oksanen SPR Stephen Elop sudet suo Suomen maailmanmestaruus 2011 Suomi tabloid talous Tampereen lehtipaino The New York Times The Washington Post tiede tiedottajat toimittajat Tokio tulevaisuus Turun Sanomat Twitter työelämä urheilu Uusi Suomi uutinen vaalirahaskandaali valokuvaus Veljen vaimo verenluovutus verkkokauppa verkkolehdet virheet Virrat VR Vuoden Luontokuva vuokrataan WHO WSOY Yle


Arkistot

Huhtikuu 2012
Maaliskuu 2012
Helmikuu 2012
Tammikuu 2012
Joulukuu 2011
Marraskuu 2011
Lokakuu 2011
Syyskuu 2011
Elokuu 2011
Heinäkuu 2011
Kesäkuu 2011
Toukokuu 2011
Huhtikuu 2011
Maaliskuu 2011
Helmikuu 2011
Tammikuu 2011
Joulukuu 2010
Marraskuu 2010
Lokakuu 2010
Syyskuu 2010
Elokuu 2010
Heinäkuu 2010
Kesäkuu 2010
Toukokuu 2010
Huhtikuu 2010
Maaliskuu 2010
Helmikuu 2010
Tammikuu 2010
Joulukuu 2009
Marraskuu 2009
Lokakuu 2009
Syyskuu 2009
Elokuu 2009
Heinäkuu 2009
Kesäkuu 2009
Toukokuu 2009
Huhtikuu 2009
Maaliskuu 2009
Helmikuu 2009
Tammikuu 2009
Lokakuu 2008
Syyskuu 2008
Elokuu 2008
Heinäkuu 2008
Kesäkuu 2008
Toukokuu 2008
Huhtikuu 2008
Maaliskuu 2008
Helmikuu 2008
Tammikuu 2008
Joulukuu 2007
Marraskuu 2007
Lokakuu 2007
Syyskuu 2007
Elokuu 2007
Heinäkuu 2007
Kesäkuu 2007
Toukokuu 2007
Huhtikuu 2007
Maaliskuu 2007
Helmikuu 2007
Tammikuu 2007
Joulukuu 2006
Marraskuu 2006
Lokakuu 2006
Syyskuu 2006
Elokuu 2006
Heinäkuu 2006
Kesäkuu 2006
Toukokuu 2006
Huhtikuu 2006

Blogin tekijänoikeustiedot ja tietoa moderoinnista

Havaintovihko – Tuomo Björkstenin blogi jyllää WordPress -ohjelman voimalla.
Kirjoitukset RSS-syötteenä ja Kommentit RSS-syötteenä.