Blogin lukija kiinnitti huomiota VR:n erikoiseen seminaarimatkaan, joka alkoi tänään. Journalisteja kyyditettiin muutamaksi päiväksi Leville nauttimaan talvi-iloista ja tutustumaan samalla HSL:n lähiliikenneasioihin.
Seminaarikutsusta on hieman vaikea saada selkoa, mitä tekemistä HSL:llä ja Levillä on toistensa kanssa. Paitsi tietysti se, että tällä yritetään lahjoa toimittajia niin, että nämä kirjoittaisivat VR:stä kauniisti.
Jos toimittaja on ammattilainen, hän kieltäytyy tällaisista matkoista. Isoissa toimituksissa, kuten Aamulehdessä, muiden maksamat matkat ovat kiellettyjä, paitsi jos kutsujana on aidosti neutraali yhteiskunnallinen taho. Itse olin kerran EU:n maksamalla matkalla tutustumassa ilmastonmuutosasioihin. Unionin tuki virtasi kansalaisjärjestölle, joka järjesti reissun. Katsoimme toimituksessa, että matkalippujen ottaminen vastaan järjestöltä ei ole haitallista, koska seminaarin aihe ei liittynyt suoraan sen järjestäjään tai Euroopan unioniin.
Olen itse sitä mieltä, että lahjonta on lahjontaa, vaikka sen tekisi Levin matkan muodossa.
VR Leaksin mukaan VR on joutunut soittelemaan kutsun perään, mikä viittaa siihen, että osallistujia Levin lomal… seminaariin on ollut vaikea saada.

